• Suomen ensimmäinen puusta rakennettu teollisuusalue nousee Hämeenlinnaan

    Alueelle on suunnitteilla yhteensä noin 120 000 neliömetriä tuotanto-, varastointi- ja logistiikkatilaa.
    Uudesta yritysalueesta suunnitellaan energialtaan omavaraista. Havainnekuva.
    Uudesta yritysalueesta suunnitellaan energialtaan omavaraista. Havainnekuva.  Kuva: SRV
    Metsä|Rakentaminen
    14.5.202512:54
    Anni-Sofia Hoppi

    Hämeenlinnaan on suunnitteilla ainutlaatuinen puusta rakennettava teollisuuskeskittymä.

    SRV:n varauksessa olevalle alueelle on suunnitteilla yhteensä noin 120 000 neliömetriä tuotanto-, varastointi- ja logistiikkatilaa. Yritysalueen kehittämisessä ovat mukana myös Hämeenlinnan kaupunki ja Linnan Kehitys oy.

    Uusi alue laajentaa jo yli 20 vuoden ajan kehitettyä More-yritysaluetta, jossa on jo ennestään lähes 100 yritystä ja noin 1 400 työpaikkaa.

    SRV:n hankekehitysjohtajan Henri Kiisken mukaan vastaavaa puurakenteista teollisuuskeskittymää ei ole Suomen mittakaavassa aiemmin nähty.

    ”Neuvotteluja käydään jo aktiivisesti ja hankkeet ovat herättäneet hyvin kiinnostusta”, hän sanoo tiedotteessa.

    Uusi yritysalue sijaitsee keskeisellä paikalla valtateiden 10 ja 3 varrella.

    Alueelle rakennetaan parhaillaan uutta moottoritieliittymää, joka valmistuu vuoden 2026 lopulla. SRV suunnittelee liittymän yhteyteen noin 10–12 puurakenteista teollisuuskiinteistöä.

    Yhtiön mukaan puun ominaisuudet sopivat hyvin tehdas-, tuotanto- ja logistiikkaympäristöön. Puu on uusiutuva, kierrätettävä ja pitkäikäinen materiaali, jonka hiilijalanjälki on SRV:n mukaan jopa 60 prosenttia pienempi kuin betonirakenteisessa vaihtoehdossa.

    Uusista rakennuksista on tulossa energialtaan omavaraisia. Energiaa on tarkoitus tuottaa kiinteistöissä geo-, aurinko- ja tuulienergialla sekä varastoida ja siirtää kiinteistöjen välillä tarpeen mukaan.

    Lisää aiheesta
    • Puurakentamista on yritetty Suomessa vauhdittaa erilaisilla hallituksen rakentamisohjelmilla, mutta tulokset ovat jääneet vaisuiksi. Kuvassa Lakean rakentama puukerrostalo Seinäjoen asuntomessuille 2016.

      Rakentaminen | Puukerrostalojen edelläkävijän uusia taloyhtiöitä haetaan konkurssiin

    • Puurakentaminen ei ainakaan vähene jatkossa vaadittavien selvitysten vuoksi, alalla arvioidaan.

      Rakentaminen | Ensi vuonna uudisrakennuksista vaaditaan koko elinkaaren hiilitiedot

      Tilaajalle
    • Puurakenteet tulevat upeasti näkyviin Katajanokan Laiturin aulassa.

      Rakentaminen | Suomalainen puurakennus hurmasi kansainvälisen kilpailun tuomariston

  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

    Siirry palveluun
  • Mainos: Omalla Maalla LKV

    Loppuvuosi metsätilan myyjän kannalta: hintataso tapissa, lievä lasku alentuneen puunhinnan myötä mahdollinen

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Petteri Veijonen on viettänyt jo kaksi viikkoa metsässä hankkien ruokansa luonnosta – paino pudonnut kahdeksan kiloa

      Tilaajalle
    • 2

      Metsänhoito | Hanna Vahala ja Pekka Uusitalo eivät halua metsiään viralliseen suojeluun – ”Kun me annamme kuvion olla rauhassa, niin eikö se sitten ole rauhoitettu”

      Tilaajalle
    • 3

      Metsäkoneet | Sakari Alakärppä on tukkinut ojia, joita hän on vasta vähän aikaa sitten kaivanut

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Svensk Jakt: Ruotsalaisesta ketusta löytyi erikoinen värimutaatio

    • 5

      Erä | Niko Lumio aloitti merimetsojahdin heti, kun se oli mahdollista – "Suomessa tällaiset päätökset tehdään liian myöhään”

      Tilaajalle
    • 6

      Erä | Metsästäjäliitto pilotoi kotimaista paikannuspalvelua

    • 7

      Metsäteollisuus | Versowood: Emme lähde mukaan metsänhoitoyhdistysten puukauppapaikkaan

      Tilaajalle
  • Lisää aiheesta Koneviestissä

    Koneviesti | Konealan Gallup: Onko rakentamisen piristyminen näkynyt maarakennusalalla?

  • Suomessa infra-alalta eläköityy vuosittain noin 600 työntekijää enemmän kuin oppilaitoksista valmistuu uusia infra-alan ammattilaista vuodessa. Muuntokoulutuksella Destia ja Oamk haluavat vastata infra-alan osaajapulaan. Haku on alkanut ja koulutus alkaa 31.8.2026.

    Koneviesti | Helpotusta osaajapulaan – Destia ja Oamk aloittavat talonrakentajien infra-alan muuntokoulutuksen

  • Koneviesti | Lukijan idea: Rumpuputki sulaksi kotikonstein