
Valtioneuvosto on antanut eduskunnalle esityksen, jonka tavoitteena on tehostaa Metsähallituksen erävalvontaa sekä metsästys- ja kalastuslainsäädännön noudattamista. Asiasta kerrotaan maa- ja metsätalousministeriön tiedotteessa.
Esityksen mukaan erävalvontalakiin (eli Metsähallituksen erävalvonnasta annettuun lakiin) lisätään säännökset Metsähallituksen erätarkastajan käskyvallasta sekä esitutkinnan turvaamiseen liittyvistä uusista toimivaltuuksista. Lisäksi erätarkastajaan kohdistuva niskoittelu säädettäisiin rangaistavaksi.
Metsästyslain ja kalastuslain sääntelyä muutettaisiin esityksessä puolestaan siten, että valvontaviranomaisella olisi nykyistä laajemmat oikeudet tarkastaa, ovatko henkilön saalis ja pyyntivälineet säännösten ja määräysten mukaisia.
Läpi mennessään esitys lisäisi erätarkastajien lisäksi poliisin, Rajavartiolaitoksen ja Tullin toimivaltuuksia, tiedotteessa todetaan. Ehdotetut lait on tarkoitettu tulemaan voimaan 1.7.2024.
”Esitys edistää metsästyksen ja kalastuksen lainmukaisuutta sekä luonnonvarojen kestävää käyttöä. Valvontaviranomaisten toimivaltuuksiin ehdotettavat muutokset lisäisivät esimerkiksi salametsästykseen liittyvää kiinnijäämisriskiä”, maa- ja metsätalousministeri Sari Essayah (kd.) sanoo.
Erävalvontalaissa on jo nyt maa- ja metsätalousministeriön mukaan säädetty erätarkastajille useita toimivaltuuksia. Näihin toimivaltuuksiin kuuluvat esimerkiksi oikeus henkilöllisyyden selvittämiseen, turvallisuustarkastuksen tekemiseen ja eräin edellytyksin henkilön kiinniottoon.
Lisäksi toimivaltuuksiin kuuluvat myös poikkeustilanteissa voimakeinojen käyttö, suppean esitutkinnan toimittaminen sekä rikesakon määrääminen ja rangaistusvaatimuksen antaminen.
Erävalvontalain mukaisen erävalvonnan tarkoituksena on edistää ja valvoa Metsähallituksen hallinnassa olevien valtion alueiden käytön lainmukaisuutta sekä ennaltaehkäistä ja selvittää lakiin liittyviä rikoksia.
Valtioneuvoston esitykseen pääset tästä.
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.
