Ota atrain! Keihästys on ihmisen varhaisin tapa kalastaa — toimittaja lähti tuulastamaan, mutta jo varren valinnassa sattui ensimmäinen virhe

Iltahämärissä keli on tuulastukselle optimaalinen: pilvipoutaa ja tyyni järven pinta.

Päivän metsästykset menivät suhkuksi, koska sade kasteli metsän ja jahtimiehet. Kämpälle palattiin kesken päivän kuivattelemaan ja lämmittelemään saunaa.

Illan korvassa sade loppuu ja tuuli tyyntyy. Joku siinä saunan kuistilla keksii, että olisipa nyt hyvä keli tuulastaa. Mikä ettei!

Liiterin nurkasta löytyy vanha atraimen terä, ruosteinen mutta vielä iskukykyinen. Varsi löytyy kämpän takametsästä. Pari kolme metrinen mäntyseiväs nikerretään atraimeen kiinni parilla ruosteisella naulalla, jotka lojuvat saman liiterin runkolaudan päällä. Kiitos sille, joka ne sinne unohti.

Varren valinnassa sattuu ensimmäinen virhe. Tuulastus­spesialistit tietävät, että se olisi paras tehdä kuusesta, joka on sopivan joustavaa ja sitkeää. Tätä emme veneelle astellessa tiedä, mutta lopputuloksen kannalta sillä ei ollut mitään merkitystä.

Koska on jo kunnon syksy, haaveilemme siian pistämisestä. Nehän tulevat sankoin joukoin kutemaan matalikoille.

Mielessä pyöri neuvo vuosien takaa: siikaa pitää pistää atraimella pitkittäin, koska se ehtii aina kääntyä poikittain. Haukea taas pitää pistää poikittain, koska vanha köntys vaaniskelee saaliskaloja pohjaliekojen seassa liikkumattomana, eikä ehdi venkoilla ennen iskua.

Asennan pipon päälle savotan tehokkaimman otsalampun, ja kaveri istuu perään melomaan.

Ennen otsalamppuja – jo ennen öljylamppua – veneen keulaan viriteltiin tervaksista valkea takorautaiseen kehikkoon valaisemaan tummaa vettä.

Vene lipuu hissukseen pitkin koillismaalaisen järven soista rantaviivaa. Harmi, ettei Kuuselan Kaaleppi ole enää näissä porukoissa. Kaalepilla oli tapana istua keskituhdolla ja soitella huuliharpulla Metsäkukkia.

Nyt pelimannin paikalla lojuu bluetooth-kaiutin, josta pursuaa syysillan rikkumattomaan hiljaisuuteen AC/DC:n Highway to Hell. Yksinäinen koskelo esittää äänekkään protestin musiikkivalintaamme kohtaan ja ampaisee kurnuttaen lentoon karikon takaa.

Otsalampun valokeila halkoo humuspitoista mutta kirkasta vettä. Hiekkapohjaa täplittävät vettyneet kaarnanpalat ja liekopuut.

Edellisestä tuulastuskerrasta on aikaa. Se tapahtui 21. elokuuta 1968. Aamulla olimme kuulleet radiosta, että Neuvostoliiton johtaman Varsovan liiton joukot olivat miehittäneet Tshekkoslovakian. Pimeässä illassa kyyhötimme veneessä ja kuuntelimme, kuuluisiko muutaman kilometrin päässä kulkevan itärajan takaa tankkien tela­ketjujen kolinaa.

Onneksi ei kuulunut, mutta reissu on jäänyt mieleen harvinaisen alavireisenä. En edes muista saimmeko lainkaan kalaa.

Perämies kääntää veneen äänettömästi kohti koskelon hylkäämää karikkoa. Muutama kivi pistää pintaan. Niiden siluetit näkyvät vielä selvästi, vaikka ilta pimenee kiihtyvällä vauhdilla.

Lorcaa lainataksemme: ”Yö oli pimeä, kuutamoa vailla/koska taivaanrannan koira haukkui kaukaisuuden mailla”.

Ensimmäinen siika vilahtaa valokeilaan. Otsalampun led-valo saa suomupeitteen loistamaan kuin fluorisoidun loisteputken.

Pieniä siikoja vilahtelee aika ajoin valopiirissä mutta aivan liian vikkelästi, että niitä ehtisi atraimella sohia.

Pidän atraimen terää mahdollisimman lähellä veden kalvoa, jotta pääsisin iskemään nopeasti saalista. Myöhemmin minua valistetaan, että terä pitäisi oikeastaan laskea veteen asti. Kala kuulee terän iskun veden kalvoon ja ehtii väistää.

Epäusko alkaa voittaa. Kalat vilahtelevat niin vikkelästi ohi, että tuulastajalla pitäisi olla hävittäjälentäjän refleksit. Helpommin osuisi lepakoihin, joita pyrähtelee veneen yllä aika ajoin.

Ennen tuulastettiin jokivesillä kututaimenta myöhäissyksyllä. Nyt lohikalat on rauhoitettu kutuaikana virtaavissa vesissä. Kaveri muistelee, että rauhoituksen ollessa vielä tuore säännös, rajamiehet kulkivat Kuusamon suurten jokien rannoilla syyspimeillä ja ampuivat välillä haulikolla ilmaan karkottaakseen salakalastajat. Hurja juttu, liekö totta?

Yhtään haukeakaan ei näy. Jänkäkoirat eivät viihdy karuilla rannoilla, joissa ei ole suojaavaa kasvustoa. Muutama made luikertelee siikojen kutualueilla kuin hoover imuroimassa pohjalta mätiä. Niitäkään en ehdi iskeä.

Hyvä, ettei mitään saatu. Ottaen huomioon väärän atraimen varren valinnan ja täysin väärän pistämistekniikan, saalis olisi kuitenkin tuomittu väärin saaduksi.

Juttu perustuu kirjoittajan eräpäiväkirjamerkintöihin.