• Tuulivoimala on lottovoitto metsänomistajalle – mutta varo allekirjoittamasta ensimmäistä sopimuspaperia

    Maanomistajien kannattaa perustaa neuvottelukunta ja hankkia asiantuntija-apua.
    Tilaajalle
    Alajärveläisen Matti Pesosen mökkirannasta näkyvät Louhukankaan tuulimyllyt. Niitä on Pesosen mailla, sillä hän on puhunut pitkään tuulivoiman puolesta.
    Alajärveläisen Matti Pesosen mökkirannasta näkyvät Louhukankaan tuulimyllyt. Niitä on Pesosen mailla, sillä hän on puhunut pitkään tuulivoiman puolesta. Kuva: Johannes Tervo
    Metsä|Energia
    22.7.202305:00
    Jukka Hämäläinen

    Vaikka tuulivoimaloita pystytetään entistä enemmän myös merelle, tuulivoima sijoittuu Suomessa tyypillisimmin metsään. Yhä useampi metsänomistaja joutuu tulevaisuudessa tekemisiin tuulivoimahankkeen kanssa.

    Maa- ja metsätaloustuottajain Keskusliitto (MTK) näkee tuulivoiman merkittävänä ansaintamahdollisuutena maanomistajalle. Ensimmäisistä tuulivoimakaavailuista kestää kuitenkin pitkään ennen kuin tuotantoajan vuokratulot alkavat ropista.

    Tuulivoimaloiden suunnittelujänne on usein 4–10 vuotta.

    ”Ja vain murto-osa nykyhetken suunnitelluista voimalahankkeista toteutuu”, arvioi MTK:n maankäytön asiantuntija Juho Ikonen.

    Tuulivoimasta ei myöskään ole kovin suurta haittaa metsätaloudelle, vaan alueen käyttöä voi jatkaa lähes entiseen tapaan.

    Voimalayhtiö maksaa maanomistajille vuokraa tuulimyllyn paikasta, mutta myös niin sanotusta tuulenottoalueesta.

    Tuulivoimalat tarvitsevat etäisyyttä välilleen, koska tuulivoimalan lapojen taakse syntyvä turbulenssi heikentäisi liian lähelle rakennetun seuraavan voimalan toimintaa. Siksi alalla on omaksuttu käytäntö, että korvausta maksetaan laajemman alueen omistajajoukolle kuin vain varsinaisen sijoituspaikan omistajalle.

    Yhden voimalan tuulenottoalue voi olla halkaisijaltaan 1–2 kilometriä. Usein rakenteilla on monen voimalan tuulipuisto, jolloin yksi hanke voi koskea useita kymmeniä maanomistajia.

    Suomen Tuulivoimayhdistys (TVY) suosittelee, että korvausta maksetaan roottorin halkaisijaa viisinkertaisesti vastaavalla etäisyydellä voimalasta. Modernien voimaloiden roottorin halkaisija on jopa 170 metriä, joten voimalasta piirretään ympyrä 600–850 metrin päähän.

    Vuokrasopimuksissa sovitaan yleensä sekä kertaluonteisista korvauksista että vuosivuokrasta. Sopimusten tekoon on lukuisia malleja:

    ”Ei ole yhtä ainoata laskentamallia, vaan vuokra neuvotellaan aina hankekohtaisesti. Yleisimpiä malleja ovat kiinteä vuosivuokra, tuottoon sidottu vuokra sekä näiden variaatiot ja yhdistelmät”, Ikonen kuvailee.

    Kertakorvauksia voidaan maksaa esimerkiksi teistä, maakaapeleiden sijoittamisesta, muuntamoista, tuulimittausmastoista ja varastointialueista.

    Tuulivoimaloiden koko on kasvanut moninkertaiseksi 25 vuodessa. Roottorin halkaisija on kasvanut 15:stä noin 150 metriin ja torni venynyt 22 metristä 150–175 metriin.
    Tuulivoimaloiden koko on kasvanut moninkertaiseksi 25 vuodessa. Roottorin halkaisija on kasvanut 15:stä noin 150 metriin ja torni venynyt 22 metristä 150–175 metriin. Kuva: Johannes Tervo

    Sopimusviidakko on niin monimutkainen, että Ikonen varoittaa maanomistajia allekirjoittamasta ensimmäistä eteen tulevaa sopimusluonnosta.

    ”Sopimukset ovat massiivisia. Niissä ei käsitellä vain vuokrapuolta, vaan koko hankkeen elinkaari suunnittelusta purkamiseen ja ennallistamiseen. Sopimukset ovat kestoltaan pitkäaikaisia ja ylisukupolvisia.”

    ”Sopimuksen läpikäynnille on syytä varata riittävästi aikaa sekä hyödyntää asiantuntija-apua. Pahimmassa tapauksessa maanomistaja katsoo vain ne kohdat, jotka ymmärtää, ja päättää sen pohjalta.”

    Ikonen kannustaa maanomistajia olemaan mahdollisimman varhaisessa vaiheessa yhteydessä sekä paikalliseen metsänhoitoyhdistykseen että naapurikiinteistöjen omistajiin ja muodostamaan maanomistajien neuvottelukunnan.

    ”Neuvottelukunta tuo neuvotteluihin ja toteutukseen tehokkuushyötyjä, mahdollistaa hankkeiden kilpailuttamisen sekä helpottaa asiantuntijapalveluiden käyttämistä.”

    Jos olisi sattunut allekirjoittamaan ensimmäisen sopimusluonnoksen, peli ei välttämättä ole menetetty.

    ”Se riippuu siitä, kuinka moni muu tuotantoalueelta on allekirjoittanut. Kun perustetaan maanomistajien neuvottelukunta, siinä yhteydessä voidaan vaatia uutta neuvottelutulosta, joka koskee myös jo allekirjoittaneita”, Ikonen evästää.

    Tuulivoiman tuotanto lähes tuplaantui

    Suomessa oli kesäkuun lopussa 2023 yhteensä 1 468 tuulivoimalaa.

    Vuonna 2022 Suomen tuulivoimalat tuottivat yhteensä 11,5 terawattituntia (TWh) sähköä.

    Koko maan sähköntuotannosta katettiin tuulivoimalla 16,7 prosenttia.

    Tuulivoimatuotannon määrä kasvoi peräti 41 prosentilla vuodesta 2021.

    Yhden uuden voimalan vuosituotanto vastaa noin tuhannen sähkölämmitteisen omakotitalon vuosikulutusta.

    Lähde: Suomen Tuulivoimayhdistys

    Puustoa joudutaan kaatamaan yhden tuulimyllyn ääreltä yleensä noin kaksi hehtaaria.

    Usein sovitaan, että puusto jää maanomistajalle. Joskus puista tehdään yhteismyynti. On myös mahdollista sopia puuston odotusarvon ja taimikonhoidon korvaamisesta.

    Metsänomistaja hyötyy vuokrien lisäksi siitä, että tuulivoimaloita varten tehdyt tiet helpottavat puukuljetuksia.

    Sähköverkon liityntäpisteeseen menevän voimajohdon osalta maata joudutaan lunastamaan. Lunastusmenettely on ainut keino saada voimajohto kiinteistörekisteriin.

    Nykyinen lunastuslaki on koettu epäoikeudenmukaiseksi, sillä korvaukset ovat vaatimattomia. Maa- ja metsätalousministeri Sari Essayah (kd.) lupaa, että lakia muutetaan.

    ”Ei voi olla niin, että maanomistaja, joka menettää johtojen alta metsää, saa siitä 300 euroa hehtaarilta, ja joku joka saa myllyn omalle maallensa, saa kymmenientuhansien vuokratuottoa", Essayah sanoo (MT 5.7.).

    Tuulivoima etenee nyt puhurin lailla, mutta Laaksosen mukaan ennen pitkää meno laantuu.

    Tuulivoima-alueesta sovittaessa on syytä sopia myös voimaloiden purkamisesta ja alueen ennallistamisesta, sillä niiden tekniseksi käyttöiäksi arvioidaan tällä hetkellä 30–35 vuotta.

    Tuulivoima-aluetta pyritään toki jatkossakin käyttämään samaan tarkoitukseen, mutta uusien voimaloiden rakentaminen vaatii uudet vuokrasopimukset, koska vanhoja voimaloita ei korvata uusilla samanlaisilla.

    Tuulivoimaloiden tuotto jakautuu tuulivoimayhtiölle, maanomistajalle ja kunnalle. LUT-yliopiston tuulivoiman tutkimusjohtajan Petteri Laaksosen mukaan yhtiön osuutta on mahdotonta arvioida muuten kuin hetkellisesti.

    ”Tuulivoimalla voi tienata äkkiä, kuten nyt sähköhinnan oltua korkealla, mutta sähkönhinta vaihtelee, emmekä yhtään tiedä, mikä se on 30 vuoden horisontissa. Investoinnin täytyy olla riittävän tuottava pääomaan verrattuna, jotta se tuottaa tasaisesti.”

    Laaksosella on omakohtaista kokemusta, sillä hän oli perustamassa ja kehittämässä TuuliSaimaa Oy:tä 2009–2017.

    ”Silloin lainojen – 30 prosenttia investoinnista – takaisinmaksu oli 10–12 vuotta. Omaa pääomaa tarvitaan 70 prosenttia, jolle pitää myös saada tuotto.”

    Jos voimalayhtiön tulot vaihtelevatkin, niin maanvuokramenot ovat kiinteitä. Laaksosen karkean arvion mukaan tuulimyllyn paikasta maksetaan vuokraa yli 10 000 euroa vuodessa turbiinilta.

    Suomen Tuulivoimayhdistys (TVY) laskee maalle rakennettavan tuulivoimalan investointikustannuksen noin 1,2–1,5 miljoonaksi euroksi megawattia kohti.

    Tuulivoima etenee nyt puhurin lailla, mutta Laaksosen mukaan ennen pitkää meno laantuu.

    ”Tuulivoimaa tulee nyt niin nopealla vauhdilla, että jossain vaiheessa sen tuotto laskee. Tuottoa alentaa myös se, että esimerkiksi vedynvalmistajat hakevat kilpailuttamalla pitkäaikaisia sopimuksia.”

    Joka tapauksessa teollisen mittakaavan energiantuotannossa, jota nykyaikaiset tuulivoimalat edustavat, liikkuvat aivan erilaiset rahasummat kuin maa- ja metsätaloudessa.

    ”Jos metsätalous tuottaa hehtaarilta 100 euroa vuodessa, niin onhan 10 000–15 000 euron vuokratulo merkittävästi suurempi”, Laaksonen vertaa.

    Tuulivoimarakentamista pilkattiin pitkään sen vaatimista valtion tuista, mutta tilanne on nyt muuttunut. Entistä korkeammat tuulimyllyt pääsevät kiinni voimakkaampiin tuuliin ja pidemmillä lavoilla tuulivoimala kerää tuulen energiaa talteen aiempaa isommalta alalta.

    ”Maatuulivoima ei tarvitse enää valtion taloudellista tukea, koska tuotantokustannukset ovat edullisemmat kuin sähkömarkkinoilta keskimäärin saatava hinta. Maatuulivoima on tällä hetkellä edullisin sähköntuotantomuoto Suomessa”, TVY toteaa.

    Tuulivoimalan tornin järeyden tajuaa vasta läheltä käsin. Vertailukohdaksi asettui Ilmatar Oy:n viestintäpäällikkö Mikko Niiles.
    Tuulivoimalan tornin järeyden tajuaa vasta läheltä käsin. Vertailukohdaksi asettui Ilmatar Oy:n viestintäpäällikkö Mikko Niiles. Kuva: Johannes Tervo

    Tuuli- ja aurinkovoimalat toivat kiinteistöveroa kuntiin yhteensä 23 miljoonaa euroa vuonna 2022. Peräti 21 kunnassa tuuli- ja aurinkovoimaloiden osuus kunnan kiinteistöveroista oli yli 20 prosenttia.

    Mikäli kunnassa on käytössä voimalaitoksen kiinteistöverolle sallittu maksimiveroprosentti (3,1 %), saa kunta nykyaikaisesta tuulipuistossa sijaitsevasta voimalasta kiinteistöveroa ensimmäisenä vuonna noin 25 000–30 000 euroa.

    Vastaavasti 10 tuulivoimalan tuulipuistosta kiinteistöveroa kertyy ensimmäisenä vuonna 250 000–300 000 euroa.

    Kiinteistöverotuksessa tuulivoimalalle myönnetään vuosittain 2,5 prosentin ikäalennus, kunnes se saavuttaa 40 prosentin minimiverotusarvon.

    Tuulivoiman kiinteistöverotuksessa on kaksi luokkaa. Yksittäisen tuulivoimalan kiinteistövero määräytyy kunnan yleisen kiinteistöveroprosentin mukaan, kun taas yli 10 megavolttiampeerin tuulipuistoille kiinteistöveroprosentti voidaan määrittää enintään 3,1 prosentiksi.

    Lisäksi tuulivoimalayhtiöt maksavat voitoistaan 20 prosentin yhteisöveroa, mutta esimerkiksi poistojen takia sen määrä vaihtelee huomattavasti.

    Tuulivoima toi Suomeen 2,9 miljardin euron investoinnit vuonna 2022.

    TVY:n mukaan tuulipuiston elinkaaren aikaisista rahavirroista noin 60 prosenttia jää Suomeen.

    Tuulipuistossa sijaitsevasta maatuulivoimalasta kertyy sen toiminta-aikana kiinteistöveroa yli 400 000 euroa voimalalta, jos kunta hyödyntää korkeinta kiinteistöveroprosenttia.

    Yksittäinen maatuulivoimala tuottaa kiinteistöveroa elinkaarensa aikana noin 130 000 euroa.

    Tuulivoima toi Suomeen 2,9 miljardin euron investoinnit vuonna 2022. Vuosina 2023–2025 investointien määräksi arvioidaan vähintään 3,8 miljardia.

    Tuulivoimarakentaminen tuo myös paljon työtä, etenkin välillisesti. Suomeen vuoden 2018 loppuun mennessä rakennetun tuulivoimakapasiteetin laskettiin 20 vuodessa luovan työtä 55 800 henkilötyövuoden verran.

    Suora työllistävä vaikutus on 2 600 henkilötyövuotta, mutta kerrannaisvaikutusten myötä 53 000 henkilötyövuotta.

    Jutuissa on käytetty lähteinä MTK:n tuulivoimaopasta maanomistajille sekä Suomen Tuulivoimayhdistyksen tietopakettia Hyödyllistä tietoa tuulivoima-alueen maanomistajalle.

    Lisää aiheesta
    • Energia | Maaseudun on pidettävä puolensa, kun vihreän sähkön jättituottoja jaetaan

    • Tuulivoimaloita Porissa vuonna 2021.

      Energia | Suomella edellytykset tuottaa kymmenes Euroopan energiasta ”ilman suurempia ongelmia” – vety mahdollistaa energian viennin ja teollisuuden kasvun

      Tilaajalle
    • Suomeen suunnitteilla olevien tuulivoimahankkeiden kapasiteetti on kasvanut yli 80 prosenttia puolen vuoden aikana, kertoo Suomen Tuulivoimayhdistys..

      Energia | Suomen Tuulivoimayhdistys: Suunnitteilla oleva tuulivoima kattaisi nykyisen sähkönkulutuksen viisinkertaisesti

    • Myrsky Energian suunnittelema 1800 megawatin tuulivoimainvestointi merkitsee 300 uuden laitoksen rakentamista. Määrä vastaa kokoluokaltaan kolmasosaa jo käytössä olevasta tuulivoimakapasiteetista Suomessa.

      Talous | Tuulivoimaan uusi miljardiluokan investointi: Myrsky Energia sopi yhteistyöstä tanskalaisen rahastoyhtiön kanssa

  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

    Siirry palveluun
  • Mainos: Omalla Maalla LKV

    Loppuvuosi metsätilan myyjän kannalta: hintataso tapissa, lievä lasku alentuneen puunhinnan myötä mahdollinen

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Petteri Veijonen on viettänyt jo kaksi viikkoa metsässä hankkien ruokansa luonnosta – paino pudonnut kahdeksan kiloa

      Tilaajalle
    • 2

      Metsänhoito | Hanna Vahala ja Pekka Uusitalo eivät halua metsiään viralliseen suojeluun – ”Kun me annamme kuvion olla rauhassa, niin eikö se sitten ole rauhoitettu”

      Tilaajalle
    • 3

      Metsäkoneet | Sakari Alakärppä on tukkinut ojia, joita hän on vasta vähän aikaa sitten kaivanut

      Tilaajalle
    • 4

      Erä | Niko Lumio aloitti merimetsojahdin heti, kun se oli mahdollista – "Suomessa tällaiset päätökset tehdään liian myöhään”

      Tilaajalle
    • 5

      Erä | Metsästäjäliitto pilotoi kotimaista paikannuspalvelua

    • 6

      Metsäteollisuus | Versowood: Emme lähde mukaan metsänhoitoyhdistysten puukauppapaikkaan

      Tilaajalle
    • 7

      Marjat ja sienet | Miksi puolukka kukkii runsaasti, vaikka on kohta lokakuu?

  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Volter Oy on Heizomatin uusi maahantuoja. Yhteistyötä on tehty aiemminkin. Kuva Heizomatin osastolta Agritechnicasta, missä esiteltiin teollisuuslaitokseen sopivaa pakkausmateriaalien polttamiseen perustuvaa lämmöntuotantoa.

    Koneviesti | Kattilavalmistaja Heizomat:n edustus Suomessa Volter Oy:lle

  • AlfaFlamen 1 000 kW:n biouuni on sijoitettu konttiin. Uunia käytetään kasvihuoneiden ja kuivaamon lämmönlähteenä. Uunin tuottama ilma johdetaan 1000 mm kanavia pitkin joko kasvihuoneeseen tai kuivaamoon. Hake syötetään erillisestä siilosta ruuvin avulla uuniin.

    Koneviesti | Biolämpökontti viljankuivaamon ja kasvihuoneiden lämmönlähteenä – kustannusten jakautuminen lyhentää takaisinmaksuaikaa

    Tilaajalle
  • OptiGrid-järjestelmä skaalautuu eri kohteisiin.

    Koneviesti | Avant Powerilta mikroverkkojärjestelmä – uuden tutkimushankkeen tavoitteena on yhdistää uusiutuvan energian tuotanto yhdeksi kokonaisuudeksi