Hiltusen parhaillaan työn alla olevan dokumenttielokuvan pääosassa ovat laulujoutsenet. Kuva: Johannes Wiehn
Jouni Hiltunen on kuvannut elokuvissaan raamattujen salakuljettajia ja venäläisiä elinkautisvankeja – viime vuodet hän on kuvannut luontoa: ”Eläimet ovat siitä kivoja, että niiden kanssa ei tarvitse neuvotella”
Jouni Hiltunen on ohjannut yli 20 elokuvaa. Viime vuosina hän on keskittynyt ihmisten sijasta luontoon. Parhaillaan työn alla on dokumenttielokuva laulujoutsenista.Tilaajalle
Lapsuudenkesänsä Jouni Hiltunen kolusi pohjoiskarjalaisia metsiä. ”Heinävesi on yhä henkinen kotini.” Kuva: Johannes WiehnKäytävällä työhuoneen edessä on letka laukkuja, jotka ovat täynnä kuvaustarvikkeita. Jouni Hiltunen on juuri palannut Grönlannista, jossa vierähti kuukausi ohjaaja Kira Jääskeläisen dokumenttielokuvan ennakkosuunnittelumatkalla.
”Kuvattiin yötä päivää”, kertoo dokumenttielokuvien ohjaaja Hiltunen, joka oli reissussa mukana kuvaajana.
Kaksikko on tehnyt aikaisemminkin yhteistyötä. Hiltusen tuotantoyhtiö Katharsis Films tuotti Jääskeläisen elokuvan Beringinsalmen valaanpyytäjistä.
Uusi, Grönlantiin sijoittuva tarina kertoo rekikoirista, jotka ovat jäämässä työttömiksi ilmastonmuutoksen ja jäätiköiden sulamisen seurauksena.
”Koska koirilla ei ole tekemistä, niitä pidetään valtaosa vuodesta kiinni ketjussa. Seurasimme Tanskan yliopiston ryhmää, joka perusti Grönlantiin pop up -eläinlääkäriasemia rekikoirille.”
Kuvamateriaalia on nyt kasassa niin paljon, että ideaa voidaan esittää tv-yhtiöille.
”Elokuvan toteutuminen on aina kiinni siitä, saadaanko työlle tilaaja ja rahoitus.”
Jouni Hiltunen
Ikä? 60
Kotipaikka? Kouvolan Kuusankoski
Perhe? Vaimo ja kaksi poikaa
Työ? Dokumenttielokuvaohjaaja
Tuotanto? Julkaissut 24 elokuvaa
Harrastukset? Oleilu
Lempimaasto? Avotunturi
Lempimetsä? Isäni metsäpalsta Heinävedellä
Lempilintu? Kurki
Valokuvaajasta elokuvaajaksi
Jouni Hiltusen luontosuhde syntyi Heinävedellä, jossa hän vietti lapsuuskesänsä serkkunsa kanssa.
”Olimme aina metsässä. Kesän alussa haimme variksen- tai harakanpoikasen ja kasvatimme sitä pullalla. Yhdestä tuli niin kesy, että se seurasi syksyllä serkkua koulumatkan ajan.”
Heinäveden-kesinä Hiltuselle kehittyi taito, joka on äärimmäisen tärkeä luontoelokuvien tekijälle:
”Tiedän, kuinka eläimen löytää kameran eteen.”
Luontovalokuvaus käynnistyi toden teolla teini-ikäisenä. Perhe asui Helsingin Herttoniemessä, jonka lähellä oli Viikin kosteikko lintuineen. Jorma Luhdan kirja Kurkimaa kului Jounin käsissä.
”Olin ujo etsimään uusia ystäviä, sen sijaan luontokuvaus vei mukanaan. Armeijan jälkeen jatkoin harrastusta. Ajoin viikonloput pitsoja ja viikot kuvasin. Myin kuvia Luonnonkuva-arkistoon ja juttuja kuvineen Suomen Luontoon ja Kamera-lehteen.”
Kotona tiedusteltiin, milloin poika lopettaa hössötyksen. Kun Hiltunen näki ilmoituksen videokuvausartenomin koulutuksesta Rovaniemen taide- ja käsityöoppilaitoksessa, hän haki opiskelijaksi ja pääsi sisään parhain pistein.
Koulu alkoi vuonna 1990 ja käynnisti Hiltusen elokuvauran. Opintojen ohella hän teki kaksi dokumenttia. Valmistuttuaan hän sai leffaidean pappamopoista.
”Tarjosin sitä tuotantoyhtiö Illumelle ja pääsin työllistämistuella hommiin. Tein kaikkea mahdollista kuvaajana, assarina ja äänittäjänä. Lisäksi ohjasin joka vuosi oman tv-dokumentin. Illume oli korkeakouluni.”
Eläimet päähenkilöiksi
Blatnoi Mir – varkaiden maailma -dokumentin idea lähti siitä, kun Hiltusen käteen osui venäläisten vankien tatuointeja esittelevä kirja. Nuori ohjaaja päätti perehtyä naapurimaan elinkautisvankeihin, mutta hän kohtasi epäilyjä. Pitäisi olla kokeneempi ja puhua venäjää. Et pääse vankilaan. Ainakaan et saa kuvata siellä.
”Puskin eteenpäin ja sain rahoitusta. Syntyi kansainvälinen yhteistuotanto.”
Kun kuvausryhmä teki ennakkomatkan vankilasaarelle, auto hajosi tielle. Miliisiauto otti sen hinaukseen. Mutta ensin juotiin vodkaa. Miliisit kaivoivat hanskalokerosta pullon, joka tyhjennettiin yhteisvoimin.
”Sitten matka jatkui. Hyvä, että tiellä pysyttiin”, Hiltunen muistelee päätään pyöritellen.
Vankilan johtoon tutustuttiin paistamalla kananpoikia ja maistelemalla kotipolttoista pontikkaa, jonka nimi oli suomennettuna ”unohda järki”. Riitoja vältettiin, jotta kuvauslupa heruisi. Yhteistyötä edistettiin hankkimalla vankilaan yhden talven lämmityshiilet.
Hiltunen on ohjannut yli 20 elokuvaa. Joukkoon mahtuvat esimerkiksi Baikaljärven ja Amurjoen välisen junaradan rakentajista kertova BAM sekä Hiltusen omia juuria perkaava Elämä, näytä minulle kasvosi.
Viime vuosina hän on keskittynyt ihmisten sijasta luontoon.
”Eläimet ovat siitä kivoja, että niiden kanssa ei tarvitse neuvotella. Ihminen saattaa huomata avautuneensa enemmän kuin haluaisi näyttää telkkarissa.”
Raamattujen salakuljettajista kertoneesta elokuvasta Taivaallinen tehtävä tuli erimielisyyttä päähenkilöiden kanssa. He olisivat halunneet valmiiseen elokuvaan muutoksia.
”Jouduttiin palkkaamaan lakimies. Mukana neuvotteluissa olivat myös salakuljettajia edustanut oikeustieteen professori ja Inkerin kirkon piispa.”
Tämä Merikotkan paluu -elokuvaan (2023) ikuistettu kotkanpesä sijaitsi Luirojoella Lokan tekoaltaan lähellä olevalla suosaarekkeella. Kuva: Jouni Hiltunen
Kurjenpojan pitkä matka -elokuvaansa (2021) Hiltunen kuvasi useita vuosia. Elokuvassa seurataan myös kurkiparvien muuttomatkoja. Kuva: Jouni HiltunenJoutsenten jäljillä
Hiltusen kaksi viimeisintä dokumenttielokuvaa ovat Kurjenpojan pitkä matka ja Merikotkan paluu.
Puolitoista vuotta työn alla ollut Laulu joutsenesta tulee esitykseen vuoden 2025 joulukuussa.
”On ollut hellyttävää seurata läheltä laulujoutsenten tiivistä yhteiseloa. Jos joku eksyy porukasta, millainen paniikki sille syntyy!”
Elokuvan käsikirjoituksen mukaisesti Hiltunen samoilee samoilla Lapin erämailla, joilla kirjailija Yrjö Kokko rämpi etsiessään harvinaiseksi käynyttä lintua. Kokon kirja Laulujoutsen – Ultima Thulen lintu (1950) vaikutti siihen, että laji säilyi Suomessa.
”Melkein kaikki on nyt kuvattu, mutta Lapin-reissu on tekemättä”, Hiltunen kertoi kesäkuun alussa.
Lappiin Jouni oli lähdössä juhannuksen jälkeen poikansa Samun kanssa.
Hiltunen on seurannut erilaisissa paikoissa asuvia laulujoutsenia. Osa viihtyy suomaisemissa, osa urbaaneissa ympäristöissä. Jokelassa joutsenet astelevat suojatietä pitkin kadun yli. Kaupunkilintujen taltioiminen on mukavaa vaihtelua, kun dokumentaristin ei tarvitse istua kameran kanssa itikoiden ruokana.
”Joutsenen elämänmenoon pätee sama kuin muihinkin lintuihin. Pääosa ajasta menee syömiseen ja ruoan etsimiseen. Muutoin nukutaan, mutta varuillaan toinen silmä auki.”
”Isän metsäpalsta päätyy joskus minulle. Siitä olisi vaikea luopua, vaikken siellä käy ja vaikka sinne ei voi maaston takia rakentaa. Omat juuret luovat erikoisen tunnesiteen.” Kuva: Johannes WiehnMaanviljelijän aamunavaus
Kolmetoista vuotta sitten Hiltunen muutti perheineen Helsingistä Kouvolan Kuusankoskelle.
”Ollaan viihdytty tosi hyvin. Luonto alkaa kotiovelta.”
Aihe dokumenttielokuvaan kurjista syntyi Miehikkälästä ostetun mökin ansiosta. Kurjet huusivat läheisillä pelloilla, ja Hiltunen lähti etsimään niitä.
”Ilman mökkiä ei olisi kurkileffaa. Aiheet löytyvät joskus sattuman kautta.”
Kuusankoski on Helsinkiä lähempänä monia luontokohteita, mutta autolla saa silti ajaa paljon. Maastopäiviä tulee vuodessa helposti sata ja ajokilometrejä 50 000.
Työpäivä alkaa usein kuin maanviljelijällä. Hiltunen katsoo ikkunasta ulos ja tarkistaa sään. Sataako vai paistaako? Mennäkö maastoon vai ei?
Työ on mieluisaa, mutta taloudellinen epävarmuus kalvaa. Välillä on jaksoja, jolloin elintärkeitä apurahoja ei heru. Päinvastoin kuin monet kollegansa Hiltunen ei ole hakeutunut työttömäksi työnhakijaksi apurahakausien ja projektien välissä. Tilin saldoa tutkiessa ei tosin synny riemua.
”Vaimoni ihmetteli aikoinaan, kuinka paljon teenkään työtä palkkaani nähden. Jos joskus on ylimääräistä rahaa, pitää vaihtaa auto tai kamera.”
Jouni Hiltunen purkaa työhuoneessaan tavaroita Grönlantiin suuntautuneen kuvausmatkan jälkeen. Kuva: Johannes WiehnUudella lonkalla Lappiin
Tämän vuoden alussa Hiltusella oli kolme kuukautta sairauslomaa, sillä pitkään sökönä ollut lonkka leikattiin joulukuussa. Jalkapallon, korealaisen karaten, tenniksen ja sulkapallon harrastamisella oli osuutta lonkkavaivoihin.
”Squashin aloitin vasta siinä iässä, kun se olisi kannattanut lopettaa.”
Viime kesänä Hiltunen ei olisi voinut tehdä Joutsen-elokuvansa kuvauksia Lapissa. Uudella lonkalla kävely maastossa ja raskaiden tavaroiden kantaminen onnistuvat taas.
”Paussi teki hyvää. Ja työkeikka Grönlantiin antoi hyvää motivaatiota kuntouttaa jalka nopeasti.”
Hiltunen nostaa kameralaukun valkoiseen sitikkaansa ja lähtee ajamaan kohti Jaalaa. Hän yrittää ottaa yhteyttä mieheen, jonka kodin pihapiirissä asuu joutsenpari. Yhteystieto löytyy nimellä ”Joutsenpappa joen varrella”.
”Jos tallentaisin ihmisen nimen, en muistaisi mihin hän liittyy”, sanoo Hiltunen, joka on kuvausmatkoillaan tutustunut moniin ihmisiin niin hyvin, että heidän luotaan löytyy yöpaikka.
Hiltunen pystyttää kameransa Lintukymin rannalle ja jää odottamaan. Lopulta joutsenpari lipuu esiin. Se on ottanut joen poukaman reviirikseen.
”Kihlapari. Pesii kenties ensi vuonna. Syntyisi kauhea sota, jos muita joutsenia ilmestyisi paikalle.”
Jaalan Lintukymin joutsenpariskunta on ottanut reviirikseen joen poukaman. Kuva: Johannes WiehnKuin metsästäjä väijyssä
Hiltusen työhuoneessa jatkuu sama tavarapaljous kuin käytävällä. Oven vierustalla roikkuu elokuvafestivaalien kaulanauhoja nimikyltteineen, työpöydillä lojuu näyttöpäätteitä. Elokuvan leikkausvaiheessa koneen ääressä kuluu kuukausia.
Tuotantoyhtiön pyörittäminen on välttämätön paha tekijälle, joka haluaa pitää kiinni riippumattomuudestaan. Yle ei tee sopimusta, jos on toiminimi, ja freelancerina tekijänoikeudet jäisivät Ylelle tai tuotantoyhtiölle.
”Aikanaan minulle sanottiin, että dokumentaristin pitää erikoistua johonkin. Päätin erikoistua kaikkeen. Juoksevia kuluja riittää. Se auttaa, kun teen itse kaiken paitsi musiikin. Kuvausmatka maksaa vain bensat ja ajan. Joskus harvoin palkkaan toisen kuvaajan matkaan.”
Hiltusen molemmat pojat ovat olleet Katharsis Films Oy:llä kesätöissä. Vanhempi poika Ville ilmoitti, ettei aio leffa-alalle, mutta meni elokuvakouluun ja valmistui tuottajaksi.
”Hän oli töissä useissa tuotantoyhtiöissä mutta paloi loppuun ja vaihtoi alaa.”
Yhteen luontodokkariin kertyy materiaalia satoja tunteja. Hiltunen laskee nykyään määrän giga- tai terabiteissä.
”Kuvatessani aavistan, mikä pätkä päätyy leffaan. Välissä on pitkiä ottoja, joissa ei tapahdu mitään. Kuvaus on samanlaista kyttäämistä kuin metsästäminen. Oikein odottaa, että pääsee painamaan liipaisinta.”
Jokin ajatus pitää olla siitä, mihin piilokojun laittaa. Sitä ei tehdä summamutikassa. Pitää osata pohtia, mihin lintu todennäköisesti tulee tiettynä hetkenä.
”Kun kaikki tapahtuu niin kuin on olettanut, tulee valtava onnistumisen tunne.”
Artikkeli on julkaistu Aarteessa 7/2024.
Metsäpalvelu
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.
- Osaston luetuimmat
