

Viime vuonna televisioruuduissa pyöri Rekkakuskit Suomi -sarja, jossa esiteltiin kymmenen jakson verran kuljetusalan ammattilaisten arkea. Yksi ohjelman kuskeista oli kangasniemeläinen Anni-Riina Lindholm, joka ajaa perheyrityksessä puuta.
Julkisuus näytti nuorelle naiskuljettajalle nurjan puolensa rumalla tavalla, kertoo Metsätrans-lehti.
”Huora. Ruma ämmä. Sulla on pienet tissit. Lättäperse. Myytkö alushousuja? Paljon maksaa yö?” Muun muassa tällaisia kommentteja Lindholm sai ohjelman myötä. Myös hänen ammattitaitoaan kyseenalaistettiin. Erityisesti Tik Tokissa kommentointi oli rumaa. Sen sijaan kasvotusten saatu palaute on ollut positiivista, ja somessakin valtaosa kommenteista on ollut myönteisiä.
”Voisin kuvitella, että ohjelman muut kuljettajat eivät ole aivan vastaavia kommentteja saaneet”, Lindholm miettii. ”Toivoisin kaikkien somessa törkyä suoltavien ymmärtävän, että pahoilla sanoillakin voi olla seurauksensa.”

Hän on aiemmin joutunut kiusaamisen ja henkisen väkivallan kohteeksi yläasteella. Noista kokemuksistaan hän kertoo viime vuonna ilmestyneessä dokumenttielokuvassa ”Kuka suojelee minua”. Tämä Kangasniemen kunnan tilaama elokuva koulukiusaamisesta on katsottavissa YouTubessa.
Metsätrans: Julkisuus näytti Anni-Riinalle myös ikävän puolensa
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.
