• Merenkurkun saariston maailmanperintöalueen retkeilijöiden rahankäyttö kaksinkertaistui – huomattavaa nousua myös kävijämäärissä

    Merenkurkun luonnonperintökohde osoittautui vierailukohteeksi, jonne palataan aina uudelleen. Noin puolet kyselytutkimukseen vastanneista kertoi vierailleensa Merenkurkun saaristossa aikaisemminkin
    Merenkurkun flada. Flada on maankohoamisen seurauksena merestä irti kuroutuva murtovesiallas, jolta on kapea yhteys mereen.
    Merenkurkun flada. Flada on maankohoamisen seurauksena merestä irti kuroutuva murtovesiallas, jolta on kapea yhteys mereen. Kuva: Jakko Haapamäki
    Metsä|Luontomatkailu
    18.8.202417:00
    Henna Lääveri

    Viimeksi Merenkurkun saaristossa toteutettiin kävijätutkimus vuonna 2017.

    Tuorein, vuoden 2023 kävijätutkimus osoittaa kasvua kävijöiden vuotuisen rahankäytön kokonaistulovaikutuksessa alueelle. Vuonna 2023 määrä oli 6,95 miljoonaa euroa ja työllisyysvaikutus noin 60 henkilötyövuotta.

    Edellisessä kyselyssä vuonna 2017 kokonaistulovaikutus oli 3,27 miljoonaa euroa ja työllisyysvaikutus 32 henkilötyövuotta.

    Huomattavaa nousua näkyi myös kävijämäärissä. Vuonna 2023 vierailuja Metsähallituksen hoidossa olevissa käyntikohteissa tehtiin yli 90 000, vuonna vastaavasta kävijöitä oli reilu 75 000. Tuoreet tulokset käyvät ilmi Metsähallituksen tiedotteesta.

    Vuonna 2023 vierailuja Metsähallituksen hoidossa olevissa käyntikohteissa tehtiin yli 90 000.

    Käyntimäärät suomalaisissa kansallispuistoissa ovat viime vuosina yleisesti kasvaneet muun muassa pandemia-ajan vauhdittamana. MT kertoi heinäkuussa, että kymmenessä vuodessa kansallispuistojen kävijämäärät ovat kasvaneet reilusta kahdesta miljoonasta jopa 3,6 miljoonaan vuosittaiseen käyntiin.

    Merenkurkun maankohoamisrannikko on Suomen ensimmäinen Unescon maailmanperintöluetteloon nostettu luonnonperintökohde. Kohde muodostaa yhdessä Ruotsin Korkean rannikon kanssa maailmanperintökohteen High Coast - Kvarken archipelago.

    Tärkeimmiksi syiksi vierailulle nousivat maisemat, luonnon kokeminen, rentoutuminen ja yhdessäolo oman seurueen kanssa.

    Myös Merenkurkun maailmanperintöalueella vierailleiden odotukset retkestä toteutuivat Metsähallituksen mukaan aiempaa paremmin. Vuonna 2017 retkeilijöiden antama arvio odotusten toteutumiselle oli 4,07. Vuonna 2023 arvosana oli kohentunut lukemaan 4,45, kun arvosana-asteikolla 5 on paras mahdollinen tulos.

    Kävijätutkimukseen osallistuneet kertoivat Merenkurkun saariston maailmanperintöalueella käynnille erilaisia syitä.

    Tärkeimmiksi syiksi vierailulle nousivat maisemat, luonnon kokeminen, rentoutuminen ja yhdessäolo oman seurueen kanssa. Metsähallituksen mukaan kyselyyn vastanneet vierailijat kertoivat olleensa keskimäärin hyvin tyytyväisiä Merenkurkun saariston luontoon ja palveluihin.

    Svedjehamnin näkötorni eli Saltkaret sijaitsee noin 800 metriä Svedjehamnin satamasta, Björkö–Panike-vaellusreitin ja Bodvattnetin luontopolun varrella Merenkurkussa.
    Svedjehamnin näkötorni eli Saltkaret sijaitsee noin 800 metriä Svedjehamnin satamasta, Björkö–Panike-vaellusreitin ja Bodvattnetin luontopolun varrella Merenkurkussa. Kuva: Pekka Lehtonen

    Tyytyväisimpiä retkeilijät olivat kyselyn mukaan alueen yleiseen siisteyteen sekä maisemien vaihtelevuuteen. Tyytyväisiä oltiin myös yleiseen turvallisuuteen, alueen infotauluihin sekä pysäköintipaikoitukseen.

    Metsähallituksen Luontopalveluiden maailmanperintökoordinaattori Malin Henrikssonin mukaan kävijätutkimuksen tekoaikaan Björkö–Panike-vaellusreitin parannukset olivat hieman kesken.

    ”Nyt vaellusreitin parannukset ovat valmiit ja retkeilijöitä palvelee lossi viikonloppuisin syyskuun loppuun, mikä tuo retkeilijöille entistä monipuolisemmat mahdollisuudet tutustua maankohoamisen muodostamiin maisemiin Merenkurkussa”, Henriksson kertoo tiedotteessa.

    Viimeisen viiden vuoden aikana kävijät olivat vierailleet maailmanperintöalueella keskimäärin jopa 18 kertaa.

    Maailmanperintöalueella vierailijat kokivat Metsähallituksen mukaan myös, että heidän vierailunsa vaikutti merkittävästi psyykkiseen, sosiaaliseen ja fyysiseen hyvinvoinnin lisääntymiseen.

    Esimerkiksi psyykkinen hyvinvoinnin lisääntymiselle annettiin arvosana 4,43, fyysisen hyvinvoinnin lisääntymiselle 4,19 ja sosiaalisen hyvinvoinnin lisääntymiselle 4,15. Arvosana-asteikolla 1–5 ykkönen on huonoin ja 5 paras mahdollinen tulos.

    Merenkurkku myös osoittautui kohteeksi, jonne palataan aina uudelleen. Noin puolet kyselytutkimukseen vastanneista kertoi vierailleensa Merenkurkun saaristossa aikaisemminkin.

    Viimeisen viiden vuoden aikana kävijät olivat vierailleet maailmanperintöalueella keskimäärin jopa 18 kertaa, mediaanivierailumäärä oli viisi kertaa.

    Kyselyn perusteella kaikista vierailijoista jopa 90 prosenttia suosittelisi kyselyn maailmanperintöaluetta käyntikohteena.

    Lisää aiheesta
    • Aluetalouksiin retkeilyinto on vaikuttanut merkittävästi. Metsähallituksen Luontopalveluiden viestintä- ja kumppanuusjohtaja Johanna Salomaa-Valkamon mukaan erityisen tärkeitä luontomatkailun eurot ovat Itä- ja Pohjois-Suomelle.

      Retkeily | Tiedätkö, mitkä ovat kansallispuistojen top 5? Retkeilijät jättävät alueille entistä enemmän rahaa

      Tilaajalle
    • Lähes puolet eli 47 prosenttia gallupiin vastanneista pk-yrittäjistä kokee voivansa pitää riittävästi lomaa. LEHTIKUVA / AKU HÄYRYNEN.

      Retkeily | Yhdeksässä kansallispuistossa vierailtiin viime vuonna yli 100 000 kertaa

    • Edullisempiin kausimökkeihin majoittuneilla on mahdollisuus kylpeä ulkosaunassa, kertoo Jokiniemen matkailun Marita Lähdesmäki.

      Matkailu | Matkaajat hakevat Savosta rauhaa ja luontoelämyksiä – ”Varausten aikajänne lyhenee vuosi vuodelta”

      Tilaajalle

    Artikkelin aiheet
    Merenkurkun saaristo
    maailmanperintöalue
    matkailu
    Metsähallitus
    luontomatkailu
  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

    Siirry palveluun
  • Mainos: Omalla Maalla LKV

    Loppuvuosi metsätilan myyjän kannalta: hintataso tapissa, lievä lasku alentuneen puunhinnan myötä mahdollinen

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Petteri Veijonen on viettänyt jo kaksi viikkoa metsässä hankkien ruokansa luonnosta – paino pudonnut kahdeksan kiloa

      Tilaajalle
    • 2

      Metsänhoito | Hanna Vahala ja Pekka Uusitalo eivät halua metsiään viralliseen suojeluun – ”Kun me annamme kuvion olla rauhassa, niin eikö se sitten ole rauhoitettu”

      Tilaajalle
    • 3

      Metsäkoneet | Sakari Alakärppä on tukkinut ojia, joita hän on vasta vähän aikaa sitten kaivanut

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Svensk Jakt: Ruotsalaisesta ketusta löytyi erikoinen värimutaatio

    • 5

      Erä | Niko Lumio aloitti merimetsojahdin heti, kun se oli mahdollista – "Suomessa tällaiset päätökset tehdään liian myöhään”

      Tilaajalle
    • 6

      Erä | Metsästäjäliitto pilotoi kotimaista paikannuspalvelua

    • 7

      Metsäteollisuus | Versowood: Emme lähde mukaan metsänhoitoyhdistysten puukauppapaikkaan

      Tilaajalle