Veli-Matti Pekkarinen on kosteikkojen ja uhanalaisten vesilintujen puolestapuhuja

Vesilintujen elinolojen parantaminen on ollut Veli-Matti Pekkarisen sydämenasia jo yli parikymmentä vuotta.

"Olin vuosituhannen vaihteessa suorittamassa riistamestarin erikoisammattitutkinnon harjoittelua Laitialassa, josta päädyin töihin Etelä-Savon riistanhoitopiiriin, myöhemmin Suomen riistakeskukseen. 2000-luvulla vesilintujen elinympäristöjen rappeutumisen vaikutuksia alettiin ymmärtää. Kotiseutukosteikko-hanke lisäsi tietoa kosteikkojen merkityksestä."

Kosteikot ovat hyvä keino parantaa lähivesien kuntoa, mutta samalla ne kuhisevat kaikenlaista elämää. Kuva: Lari Lievonen

Hankkeessa tehdyt käytännönläheiset mallisuunnitelmat auttoivat maanomistajia omien kohteiden suunnittelussa. Pekkarinen huomasi jo tuolloin, että monet maanomistajat ja metsästäjät haluavat rakentaa omia kosteikkoja, mutta apua työhön tarvittiin.

Siitä lähtien Pekkarinen on tehnyt päivätöidensä ohella kosteikkosuunnitelmia.

"Kosteikkosuunnitelmien tekemiselle ja rakennustöiden käytännönläheiselle avustamiselle olisi yhä enemmän kysyntää, mutta aika ei riitä kaikkeen", hän harmittelee.

Vesilintujen ja sitä kautta niiden metsästyksen tulevaisuus riippuu lintujen elinympäristöjen laadusta ja määrästä. Hyvä kosteikko houkuttelee paljon myös muuta elämää, mikä lisää luonnon monimuotoisuutta.

"Kosteikot ovat myös oiva keino parantaa lähivesien kuntoa. Sadassa vuodessa meiltä on hävinnyt tuhansia järviä ja lampia. Tuhansien luontaisten kosteikkojen kuivatukset ja ojitukset ovat lisänneet vesistöjen kuormitusta."

Pekkarinen kertoo, että soiden ennallistaminen ja hyvin rakennetut kosteikot hidastavat veden virtausta, jolloin ravinteet ja kiintoaines ehtivät laskeutua pohjaan ja sitoutua kasvillisuuteen. Kohteiden tehoa voidaan edelleen parantaa lisäämällä veteen puuainesta.

"Itämeren suojelusta puhutaan paljon, mutta ratkaisut Itämerenkin kannalta tehdään kuivalla maalla eli valuma-alueen alkupäässä metsissä, pelloilla, soilla ja taajamissa. On mietittävä, miten ravinne- ja kiintoainehuuhtoumat saadaan minimoitua. Ravinteita tarvitaan metsissä ja pelloilla, ei vesistöissä", Pekkarinen kiteyttää.

Karkeakarvainen mäyräkoira Remo on Pekkarisen tärkeä metsästyskaveri.  Kuva: PIHLA LIUKKONEN

Maa- ja metsätalousasiat kiinnostavat Pekkarista, sillä hän on lähtöisin maatalosta. Vanhin veli Reijo jatkoi Anttilan sukutilan 14. isäntänä. Veli-Matti sen sijaan lähti varusmiespalveluksen jälkeen opiskelemaan sosiaalityötä ja sosiaalipsykologiaa Tampereelle.

"Nuo opinnot jäivät kesken. Tampereen aikojen suurin anti oli se, että tapasin yo-talolla vaimoni. Ilmoitin hänelle heti ensitapaamisella, että jos tähän viereesi istun, en ihan heti lähde pois. Enkä ole lähtenyt", Pekkarinen naurahtaa.

Puhelias mies on ehtinyt vuosien varrella tehdä monenlaisia töitä. Hän on toiminut muun muassa portsarina, tarjoilijana, opettajana, maatalouslomittajana, matkaoppaana, hankevetäjänä, studioisäntänä, roudarina ja panimotyöntekijänä.

Tällä hetkellä hän työskentelee maa- ja metsätalousministeriön rahoittamassa Sotka-levähdysaluehankkeessa, joka juurruttaa Suomeen uudenlaista riistanhoitomenetelmää.

Pekkarinen kertoo, että vesilintujen on huomattu aloittavan syysmuuttonsa jo ennen kuin ne ovat täysin muuttovalmiita. Levähdysalueverkoston tarkoitus on tarjota linnuille laadukkaita ja häiriövapaita paikkoja muuttoon valmistautumista varten.

Levähdysalueita on tähän mennessä perustettu noin 600 hehtaaria ja vapaaehtoisten kohteiden haku jatkuu edelleen.

"Ruokintojen lisääntynyt käyttö vesilinnustuksessa on ollut yksi viime aikoina tapahtuneista muutoksista. Se voi olla yksi selitys lintujen käyttäytymiselle."

Pekkarisen mukaan ruokinnalla ei ole riistanhoidollista merkitystä, vaan sillä pyritään ennemminkin varmistamaan saalis. Haittapuolena se kokoaa lintuja yhteen, mikä altistaa linnut lintuinfluenssalle.

"Monet vesilintulajeista ovat jo ilman lintuinfluenssaakin valmiiksi taantuneita. Pystymme parempaan.”

Pekkarinen toi Suomeen sorsien pesäputket, jotka on uusvanha tapa auttaa sorsia suojautumaan esimerkiksi minkeiltä.  Kuva: Hanna Koikkalainen

Pekkarinen on itse tuonut Suomeen yhden uusvanhan tavan auttaa sorsia. Hän toi sorsien pesäputket eli sorsatuubit rapakon takaa Amerikasta ja huomasi niiden toimivan myös Suomessa.

"Minkki- ja supikoirakannat alkoivat runsastua 1970-luvulla. Maassa olevat pesät eivät enää ole vesilinnuille yhtä turvallinen vaihtoehto kuin aiemmin. Suojatut keinopesät pelastavat monta poikuetta."

Pekkarisen ohjeiden mukaan rakennettuja keinopesiä on eri puolilla Suomea jo reippaasti yli 10 000 kappaletta.

"Pesät ovat kustannustehokkain tapa hoitaa sorsakantaa. Se on myös jotakin, mitä jokainen kansalainen pystyy tekemään sorsien hyväksi."