• Veli-Matti Pekkarinen on kosteikkojen ja uhanalaisten vesilintujen puolestapuhuja

    ”Uhanalaistuvien vesilintujenkantojen auttaminen on juuri nyt tärkeämpää kuin koskaan”, sanoo lintuvesiasiantuntija Veli-Matti Pekkarinen.
    Tilaajalle
    Kuva: PIHLA LIUKKONEN
    Metsä|Erä
    10.9.202311:00
    Eija Vallinheimo
    Mikkeli

    Vesilintujen elinolojen parantaminen on ollut Veli-Matti Pekkarisen sydämenasia jo yli parikymmentä vuotta.

    "Olin vuosituhannen vaihteessa suorittamassa riistamestarin erikoisammattitutkinnon harjoittelua Laitialassa, josta päädyin töihin Etelä-Savon riistanhoitopiiriin, myöhemmin Suomen riistakeskukseen. 2000-luvulla vesilintujen elinympäristöjen rappeutumisen vaikutuksia alettiin ymmärtää. Kotiseutukosteikko-hanke lisäsi tietoa kosteikkojen merkityksestä."

    Kosteikot  ovat hyvä keino parantaa lähivesien kuntoa, mutta samalla ne kuhisevat kaikenlaista elämää.
    Kosteikot ovat hyvä keino parantaa lähivesien kuntoa, mutta samalla ne kuhisevat kaikenlaista elämää. Kuva: Lari Lievonen

    Hankkeessa tehdyt käytännönläheiset mallisuunnitelmat auttoivat maanomistajia omien kohteiden suunnittelussa. Pekkarinen huomasi jo tuolloin, että monet maanomistajat ja metsästäjät haluavat rakentaa omia kosteikkoja, mutta apua työhön tarvittiin.

    Siitä lähtien Pekkarinen on tehnyt päivätöidensä ohella kosteikkosuunnitelmia.

    "Kosteikkosuunnitelmien tekemiselle ja rakennustöiden käytännönläheiselle avustamiselle olisi yhä enemmän kysyntää, mutta aika ei riitä kaikkeen", hän harmittelee.

    Vesilintujen ja sitä kautta niiden metsästyksen tulevaisuus riippuu lintujen elinympäristöjen laadusta ja määrästä. Hyvä kosteikko houkuttelee paljon myös muuta elämää, mikä lisää luonnon monimuotoisuutta.

    "Kosteikot ovat myös oiva keino parantaa lähivesien kuntoa. Sadassa vuodessa meiltä on hävinnyt tuhansia järviä ja lampia. Tuhansien luontaisten kosteikkojen kuivatukset ja ojitukset ovat lisänneet vesistöjen kuormitusta."

    Pekkarinen kertoo, että soiden ennallistaminen ja hyvin rakennetut kosteikot hidastavat veden virtausta, jolloin ravinteet ja kiintoaines ehtivät laskeutua pohjaan ja sitoutua kasvillisuuteen. Kohteiden tehoa voidaan edelleen parantaa lisäämällä veteen puuainesta.

    "Itämeren suojelusta puhutaan paljon, mutta ratkaisut Itämerenkin kannalta tehdään kuivalla maalla eli valuma-alueen alkupäässä metsissä, pelloilla, soilla ja taajamissa. On mietittävä, miten ravinne- ja kiintoainehuuhtoumat saadaan minimoitua. Ravinteita tarvitaan metsissä ja pelloilla, ei vesistöissä", Pekkarinen kiteyttää.

     Karkeakarvainen mäyräkoira Remo on Pekkarisen tärkeä metsästyskaveri.
    Karkeakarvainen mäyräkoira Remo on Pekkarisen tärkeä metsästyskaveri.  Kuva: PIHLA LIUKKONEN

    Maa- ja metsätalousasiat kiinnostavat Pekkarista, sillä hän on lähtöisin maatalosta. Vanhin veli Reijo jatkoi Anttilan sukutilan 14. isäntänä. Veli-Matti sen sijaan lähti varusmiespalveluksen jälkeen opiskelemaan sosiaalityötä ja sosiaalipsykologiaa Tampereelle.

    "Nuo opinnot jäivät kesken. Tampereen aikojen suurin anti oli se, että tapasin yo-talolla vaimoni. Ilmoitin hänelle heti ensitapaamisella, että jos tähän viereesi istun, en ihan heti lähde pois. Enkä ole lähtenyt", Pekkarinen naurahtaa.

    Puhelias mies on ehtinyt vuosien varrella tehdä monenlaisia töitä. Hän on toiminut muun muassa portsarina, tarjoilijana, opettajana, maatalouslomittajana, matkaoppaana, hankevetäjänä, studioisäntänä, roudarina ja panimotyöntekijänä.

    Tällä hetkellä hän työskentelee maa- ja metsätalousministeriön rahoittamassa Sotka-levähdysaluehankkeessa, joka juurruttaa Suomeen uudenlaista riistanhoitomenetelmää.

    Pekkarinen kertoo, että vesilintujen on huomattu aloittavan syysmuuttonsa jo ennen kuin ne ovat täysin muuttovalmiita. Levähdysalueverkoston tarkoitus on tarjota linnuille laadukkaita ja häiriövapaita paikkoja muuttoon valmistautumista varten.

    Levähdysalueita on tähän mennessä perustettu noin 600 hehtaaria ja vapaaehtoisten kohteiden haku jatkuu edelleen.

    "Ruokintojen lisääntynyt käyttö vesilinnustuksessa on ollut yksi viime aikoina tapahtuneista muutoksista. Se voi olla yksi selitys lintujen käyttäytymiselle."

    Pekkarisen mukaan ruokinnalla ei ole riistanhoidollista merkitystä, vaan sillä pyritään ennemminkin varmistamaan saalis. Haittapuolena se kokoaa lintuja yhteen, mikä altistaa linnut lintuinfluenssalle.

    "Ei sorsajahteja tarvitse lopettaa kokonaan, mutta meiltä metsästäjiltä vaaditaan nyt erittäin vastuullista toimintaa."

    "Monet vesilintulajeista ovat jo ilman lintuinfluenssaakin valmiiksi taantuneita. Pystymme parempaan.”

    Pekkarinen toi Suomeen sorsien pesäputket, jotka on uusvanha tapa auttaa sorsia suojautumaan esimerkiksi minkeiltä.
    Pekkarinen toi Suomeen sorsien pesäputket, jotka on uusvanha tapa auttaa sorsia suojautumaan esimerkiksi minkeiltä.  Kuva: Hanna Koikkalainen

    Pekkarinen on itse tuonut Suomeen yhden uusvanhan tavan auttaa sorsia. Hän toi sorsien pesäputket eli sorsatuubit rapakon takaa Amerikasta ja huomasi niiden toimivan myös Suomessa.

    "Minkki- ja supikoirakannat alkoivat runsastua 1970-luvulla. Maassa olevat pesät eivät enää ole vesilinnuille yhtä turvallinen vaihtoehto kuin aiemmin. Suojatut keinopesät pelastavat monta poikuetta."

    Pekkarisen ohjeiden mukaan rakennettuja keinopesiä on eri puolilla Suomea jo reippaasti yli 10 000 kappaletta.

    "Pesät ovat kustannustehokkain tapa hoitaa sorsakantaa. Se on myös jotakin, mitä jokainen kansalainen pystyy tekemään sorsien hyväksi."

    Veli-Matti Pekkarinen

    Syntynyt Viitasaarella, asuu nykyisin Mikkelissä.

    Harrastaa metsästystä karkeakarvaisen mäyräkoira Remon kanssa. Kesälomalla aikaa kuluu myös metsänhoidon parissa.

    Perheeseen kuuluvat vaimo Annastiina ja kaksi lasta, 18-vuotias Aapo ja 20-vuotias Saimi.

    Työskentelee tällä hetkellä lintuvesiasiantuntijana Suomen Metsästäjäliitossa.

    Lisää aiheesta
    • Bonus-kortin myyntituloilla kunnostetaan vesilintujen elinympäristöjä.

      Erä | Sorsabonus on uudenlainen tapa osallistua luontokadon torjuntaan − tätä se tarkoittaa

    • Qvidjan tilan kosteikosta Paraisilla pumpataan vettä myös kasteluun. Arkistokuva.

      Ympäristö | Kosteikkopaikkoja etsitään ‒ hyötyjä niin luonnolle kuin ihmisillekin

      Tilaajalle
    • Lintuinfluenssa on tyypillisesti vesilintujen tauti. Jotkut vesilinnut voivat kantaa tartuntaa myös itse sairastumatta.

      Erä | Vesilinnuilla lintuinfluenssa ei välttämättä aiheuta silminhavaittavia oireita − jos oireita esiintyy, nämä ovat tyypillisimmät

      Tilaajalle
  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

    Siirry palveluun
  • Mainos: Omalla Maalla LKV

    Loppuvuosi metsätilan myyjän kannalta: hintataso tapissa, lievä lasku alentuneen puunhinnan myötä mahdollinen

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Petteri Veijonen on viettänyt jo kaksi viikkoa metsässä hankkien ruokansa luonnosta – paino pudonnut kahdeksan kiloa

      Tilaajalle
    • 2

      Metsänhoito | Hanna Vahala ja Pekka Uusitalo eivät halua metsiään viralliseen suojeluun – ”Kun me annamme kuvion olla rauhassa, niin eikö se sitten ole rauhoitettu”

      Tilaajalle
    • 3

      Metsäkoneet | Sakari Alakärppä on tukkinut ojia, joita hän on vasta vähän aikaa sitten kaivanut

      Tilaajalle
    • 4

      Erä | Niko Lumio aloitti merimetsojahdin heti, kun se oli mahdollista – "Suomessa tällaiset päätökset tehdään liian myöhään”

      Tilaajalle
    • 5

      Luonto | Svensk Jakt: Ruotsalaisesta ketusta löytyi erikoinen värimutaatio

    • 6

      Erä | Metsästäjäliitto pilotoi kotimaista paikannuspalvelua

    • 7

      Metsäteollisuus | Versowood: Emme lähde mukaan metsänhoitoyhdistysten puukauppapaikkaan

      Tilaajalle
  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Messuportit aukeavat perjantaina 7.6. kello 10.00. Edellisellä kerralla vuonna 2022 messuvieraita oli noin 26 000.

    Koneviesti | Kansainväliset Erämessut 2024 järjestetään 25. kerran Riihimäellä – mukana kaksi uutuutta

  • Koneviesti | Kansainväliset Erämessut 2022 avattiin neljän vuoden tauon jälkeen

  • "Primus Turistskij"-retkikeitin on pakattu mitoiltaan 13 x 13 x 8-senttiseen peltiaskiin, joka muuttuu parissa sekunnissa keitinalustaksi. Keitin koostuu 1,2 desin vetoisesta bensasäiliöstä ja säädettävästä suojalevystä, säätöventtiilistä, polttimesta ja sen alla olevasta esilämmitysaltaasta sekä irrallisesta keittolevystä.

    Koneviesti | Onko edullinen Smert Turistov -retkikeitin lempinimensä mukaisesti ”Turistien surma”? – laite on neuvostoliittolaisen suihkumoottoritehtaan valmistama

    Tilaajalle