• Suuripäinen pistiäinen, kultakarvainen tarantula – turkulaistutkijat kuvasivat viime vuonna yli 40 uutta eläinlajia

    Kilpailu lajien häviämistä vastaan on kovaa etenkin sademetsissä.
    Tilaajalle
    Perun Amazoniasta löytyneellä suurella loispistiäisellä on huomattavan kookas pää.
    Perun Amazoniasta löytyneellä suurella loispistiäisellä on huomattavan kookas pää. Kuva: Kari Kaunisto
    Metsä|Luonto
    9.1.202409:00
    Jarmo Palokallio

    Turun yliopiston tutkijat kuvasivat viime vuonna 42 uutta eläinlajia. Tieteelle tuntemattomien lajien tutkimus on kilpailua aikaa vastaan, sillä lajikato on nopeaa etenkin sademetsissä.

    Viime vuonna kirjattujen uusien lajien joukkoon mahtui pistiäisiä, lintuhämäkäkkejä ja matelijoita. Suomen lisäksi yksikkö teki kenttätutkimusta Amazoniassa, Afrikassa, Lähi-Idässä sekä Tyynenvaltameren saaristoissa.

    Samaan aikaan uusien lajien löytymisen kanssa luonnon köyhtyminen etenee vauhdilla. Uusien arvioiden mukaan noin miljoona eliölajia on vaarassa hävitä sukupuuttoon seuraavien vuosikymmenten aikana.

    Esimerkiksi Amazonian alankosademetsistä on viimeisten vuosikymmenten aikana tuhoutunut jo noin viidesosa. Lajirikkaissa sademetsissä jo pienenkin alueen häviäminen voi johtaa monen lajin sukupuuttoon.

    ”Sademetsässä saattaa kasvaa jopa 300 puulajia yhdellä hehtaarilla”, muistuttaa professori Ilari E. Sääksjärvi.

    Sääksjärven mukaan lajikato on edelleen mahdollista pysäyttää, mutta se vaatii onnistuakseen laajamittaisia toimia. Eliölajien levinneisyysalueiden ja elintapojen ymmärtäminen on tärkeä askel niiden suojelussa.

    Viime vuoden kiehtovimpia löytöjä oli iranilainen lintuhämähäkki eli tarantula. Sitä peittää kullanvärinen karvapeite.
    Viime vuoden kiehtovimpia löytöjä oli iranilainen lintuhämähäkki eli tarantula. Sitä peittää kullanvärinen karvapeite.  Kuva: Kari Kaunisto

    Viime vuoden aikana tieteelle kuvattujen eläinlajien lisäksi Turun yliopiston tutkijoilla on parhaillaan työn alla kymmenien uusien eläinlajien ja useiden eläinsukujen kuvaukset.

    ”Haluamme tehdä lajikuvaukset mahdollisimman tarkasti, sillä tiedon avulla voimme kiinnittää ihmisten huomiota nopeasti hupenevaan luonnon monimuotoisuuteen”, sanoo Sääksjärvi.

    Lisää aiheesta
    • Säästöpuiden jättämisellä on todennettavasti myönteisiä vaikutuksia metsien monimuotoisuuteen.

      Ympäristö | Uhanalainen lajisto runsastui UPM:n avohakkuualoilla

    • Tiettävästi maailman ainoa, luonnossa katkeamatta säilynyt saimaannieriäkanta elää Saimaalla.

      Luonto | Saimaalla yritetään nyt pelastaa norppaa uhanalaisempaa kalaa emokalojen pyynnillä

    • Nopeimmin hömötiaiset ovat vähentyneet Etelä-Suomessa, jossa myös varttuneiden metsien väheneminen on ollut kiivainta.

      Luonto | Uhanalainen hömötiainen kaivertaa itse pesäkolon puuhun pikku nokallaan – sopivia puita ei vain enää juuri löydy

      Tilaajalle
    Artikkelin aiheet
    Turun yliopisto
    eläinlajit
    lajikato
    sademetsät
    luonnon monimuotoisuus
  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

    Siirry palveluun
  • Mainos: Nordea Private Banking
    <em id="emphasis">Hevoset ovat Johanna Riihijärvelle tärkeä vastapaino yrittäjän kiireisessä arjessa. Tallilla vietetyt hetket tarjoavat aikaa pysähtyä, kun Liikun kasvu pitää arjen vauhdikkaana. Kuva Sanni Alaraasakka.</em>

    Liikun perustaja Johanna Riihijärvi tavoitteli vapautta – vauraus seurasi perässä

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Petteri Veijonen on viettänyt jo kaksi viikkoa metsässä hankkien ruokansa luonnosta – paino pudonnut kahdeksan kiloa

      Tilaajalle
    • 2

      Metsänhoito | Hanna Vahala ja Pekka Uusitalo eivät halua metsiään viralliseen suojeluun – ”Kun me annamme kuvion olla rauhassa, niin eikö se sitten ole rauhoitettu”

      Tilaajalle
    • 3

      Metsäkoneet | Sakari Alakärppä on tukkinut ojia, joita hän on vasta vähän aikaa sitten kaivanut

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Svensk Jakt: Ruotsalaisesta ketusta löytyi erikoinen värimutaatio

    • 5

      Erä | Niko Lumio aloitti merimetsojahdin heti, kun se oli mahdollista – "Suomessa tällaiset päätökset tehdään liian myöhään”

      Tilaajalle
    • 6

      Erä | Metsästäjäliitto pilotoi kotimaista paikannuspalvelua

    • 7

      Metsäteollisuus | Versowood: Emme lähde mukaan metsänhoitoyhdistysten puukauppapaikkaan

      Tilaajalle