• Katiska on vaivaton tapa kokemattomallekin kalastajalle hankkia tuoretta kalaa pöytään − sen käytössä on kuitenkin syytä huomioida yksi tärkeä asia

    Tuoreen kalan kuluttajahinnat ovat jatkaneet nousuaan. Kalan korkea hinta saa yhä useamman karsimaan kalan ruokakoristaan. Kalaa saa kuitenkin lautaselle suhteellisen helposti muutenkin kuin ostamalla kalaa kaupan tiskiltä. Katiskalla kalastukseen ei tarvita ihmeellisempiä taitoja.
    Katiskalla saa helposti pyydystettyä soppakalat.
    Katiskalla saa helposti pyydystettyä soppakalat. Kuva: Jaana Kankaanpää
    Metsä|Erä
    23.7.202308:00
    Eija Vallinheimo

    Katiskakalastus on nostanut viime vuosina suosiotaan ehkä juuri helppouden ja kalavarmuuden takia. Katiska on tehokas pyyntiväline, jolla saaliiksi tulee yleensä ahvenia, lahnoja, haukia tai talvisin mateita.

    Suomen Vapaa-ajankalastajat muistuttavat verkkosivuillaan, että tärkein sääntö on se, että katiskan nielua ei saa jättää vedenpinnan yläpuolelle tai se tilkittävä vaikkapa nippusiteillä. Näin estetään ei-toivotut saaliit, kuten vesilinnut tai lokit, jotka saattavat kiinnostua katiskasta.

    18–64-vuotiaan kalastajan on maksettava kalastonhoitomaksu ja kalastukseen on oltava vesialueen omistajan lupa. Alle 18-vuotias tai 65-vuotta täyttänyt katiskapyytäjä pärjäävät vesialueen omistajan luvalla. Useat kalastuskunnat myyvät myös kalastuskunnan ulkopuolisille kalastajille erillisiä katiskakalastuslupia.

    Parhaat pyyntipaikat löytyvät kokeilemalla. Hyviä katiskapaikkoja ovat karikkojen vierustat, ruovikot ja niiden reunat. Kesällä useimmat kalat viihtyvät syvällä viileämmässä vedessä, jolloin katiska kannattaa sijoittaa syvänteiden laitamille. Kalasaalista voi etenkin keväällä yrittää lisätä laskemalla katiskat turojen eli veteen upotettujen kuusten tai kaatuneiden puiden viereen. Katiskaan voi kiinnittää myös kuusen oksia.

    Hyviin kalastustapoihin kuuluu, että pyydykset koetaan sitä useammin mitä lämpimämpää vesi on. Katiskan paras puoli on se, että sieltä voi näppärästi vapauttaa ylimääräisen saaliin. Alamittaiset kalat tai saaliiksi muuten sopimattomat kalat vapautetaan mahdollisimman nopeasti takaisin veteen. Ruuaksi kelpaavat taas tainnutetaan ja verestetään välittömästi.

    Vapaa-ajan kalastajien sivuilla muistutetaan myös siitä, että katiska ei lopeta pyytämistä kuivalla maallakaan. Niinpä linnut ja nisäkkäät voivat eksyä avonaiseksi jätettyyn katiskaan ja pahimmassa tapauksessa kuolla sinne. Siksi katiska pitää säilyttää pyyntiajan ulkopuolella niin, ettei sinne pysty menemään mikään eläin.

    Lisää aiheesta
    • Jäältä kalastettaessa pyydys on merkittävä vähintään 1,2 metriä jään pinnasta ulottuvalla merkkisalolla.

      Erä | Kalastuksenvalvojat: Kalastajilla eniten puutteita pyydysten merkinnöissä ja kalastonhoitomaksussa

    • Katiskamestari Veikko Hakalan idioottivarma pyyntivinkki

    • Pentti Laukkanen nostaa katiskaa. Pyydys on norpille turvallinen, koska ne eivät mahdu sen suuaukosta sisään. Saimaalla kalastavien kannattaa tarkistaa, että oma katiska on varmasti norppaystävällinen. Jaana Kankaanpää

      Norpan ystävä kalastaakesällä vain katiskalla

    • "Kalan uteliaisuutta pitää käyttää hyväksi. Kala ei saa säikkyä katiskaa, vaan sen pitää kiinnostua siitä. Kun kala kiinnostuu, on voitettu jo paljon", Veikko Hakala sanoo.

      Weken keksijä kertoo hyvän katiskan salaisuudet – "Kala pitää saada kiinnostumaan ja viihtymään"

    • Taktinen reservi. Vedestä nousee katiska, jonka saalis pelastaa hauenkalastajan päivän.

      Epäonnisen kalastusretken pelastaa vanha kunnon katiska

  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

    Siirry palveluun
  • Mainos: Omalla Maalla LKV

    Loppuvuosi metsätilan myyjän kannalta: hintataso tapissa, lievä lasku alentuneen puunhinnan myötä mahdollinen

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Petteri Veijonen on viettänyt jo kaksi viikkoa metsässä hankkien ruokansa luonnosta – paino pudonnut kahdeksan kiloa

      Tilaajalle
    • 2

      Metsänhoito | Hanna Vahala ja Pekka Uusitalo eivät halua metsiään viralliseen suojeluun – ”Kun me annamme kuvion olla rauhassa, niin eikö se sitten ole rauhoitettu”

      Tilaajalle
    • 3

      Metsäkoneet | Sakari Alakärppä on tukkinut ojia, joita hän on vasta vähän aikaa sitten kaivanut

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Svensk Jakt: Ruotsalaisesta ketusta löytyi erikoinen värimutaatio

    • 5

      Erä | Niko Lumio aloitti merimetsojahdin heti, kun se oli mahdollista – "Suomessa tällaiset päätökset tehdään liian myöhään”

      Tilaajalle
    • 6

      Erä | Metsästäjäliitto pilotoi kotimaista paikannuspalvelua

    • 7

      Metsäteollisuus | Versowood: Emme lähde mukaan metsänhoitoyhdistysten puukauppapaikkaan

      Tilaajalle
  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Messuportit aukeavat perjantaina 7.6. kello 10.00. Edellisellä kerralla vuonna 2022 messuvieraita oli noin 26 000.

    Koneviesti | Kansainväliset Erämessut 2024 järjestetään 25. kerran Riihimäellä – mukana kaksi uutuutta

  • Koneviesti | Kansainväliset Erämessut 2022 avattiin neljän vuoden tauon jälkeen

  • "Primus Turistskij"-retkikeitin on pakattu mitoiltaan 13 x 13 x 8-senttiseen peltiaskiin, joka muuttuu parissa sekunnissa keitinalustaksi. Keitin koostuu 1,2 desin vetoisesta bensasäiliöstä ja säädettävästä suojalevystä, säätöventtiilistä, polttimesta ja sen alla olevasta esilämmitysaltaasta sekä irrallisesta keittolevystä.

    Koneviesti | Onko edullinen Smert Turistov -retkikeitin lempinimensä mukaisesti ”Turistien surma”? – laite on neuvostoliittolaisen suihkumoottoritehtaan valmistama

    Tilaajalle