• Paperiliiton Vanhala ennustaa: Lakkoja tulee ja ne eivät rajoitu kevääseen

    Petri Vanhala arvelee Paperiliiton olevan mahdollisesti mukana kevään lakoissa, mutta myöhemmin selviää, miten laajasti.
    Paperiliiton puheenjohtaja Petri Vanhala arvioi, että lakkoja nähdään kevään lisäksi vielä syksylläkin.
    Paperiliiton puheenjohtaja Petri Vanhala arvioi, että lakkoja nähdään kevään lisäksi vielä syksylläkin. Kuva: Jarkko Sirkiä
    Metsä|Työmarkkinat
    17.1.202416:07
    Anniina Jokinen

    Paperiliiton puheenjohtajan Petri Vanhalan mukaan ammattiliittojen lakkoilu ei pääty kevääseen. Työtaisteluiden tarkoitus on vaikuttaa hallituksen suunnittelemiin työlainsäädännön muutoksiin.

    ”On ilmoitettu, että Senaatintori täytetään 1.2. Jos hallitus ei muuta kantaansa, kuten vähän pelkään, niin ongelmat siirtyvät sinne TES-pöytään ensi syksyyn, kun isommat liitot kuin me – muun muassa Teollisuusliitto – alkaa neuvottelemaan. Ne alkaa siellä torjumaan hallituksen linjauksia, mitä hallitus ajaa väkisin. Saattaa syksyllä olla uusi lakkoaalto”, Vanhala sanoi MT Liven haastattelussa.

    ”Suomeen pitäisi tehdä sopimus, jossa sitouduttaisiin järkeviin palkankorotuksiin ja rauhoitettaisiin sisäinen työtilanne niin pitkään, kuin Venäjän hyökkäyssota jatkuu. Meillä on puusta pulaa ja kaikenlaista ongelmaa, ja sisäistä häiriötä ei nyt kaipaisi.”

    Vanhalan mukaan Paperiliitto on mahdollisesti mukana kevään lakoissa.

    ”Sellaista ilmoitusta, että emme olisi millään tavalla mukana työtaisteluissa, ei ole tehty. Millä tavalla ollaan, sitä käydään huomenna läpi.”

    ”Saattaa syksyllä olla uusi lakkoaalto.”

    Paperiliitto sopi viime viikolla Metsä Groupin kanssa yrityskohtaisen työehtosopimuksen uudistamisesta. Neuvottelut UPM:n ja Stora Enson kanssa ovat käynnissä parhaillaan. Paikallisessa sopimisessa sovitaan usein esimerkiksi työntekijöiden palkoista.

    Vanhalan mukaan työnantajat ja palkansaajat näkevät tässä työehtosopimuksen eri tavalla. Työnantajien toive on, että työehtosopimuksessa määritelty palkka on yläraja, kun taas palkansaajille se on alaraja. Vanhalan mukaan palkan sopimisesta työehtosopimuksen ohjeistuksen alle muodostuu ongelma, joka heijastuu etenkin naisvaltaisille aloille.

    Onko paikallinen sopiminen oikeudenmukaista työntekijöille?

    ”Kyllä se on oikeudenmukaista, jos paikallinen sopiminen on aitoa. Paikallisesti pitää pystyä asioista sopimaan. Silloin, kun on järjestäytynyt ammattiliitto ja luottamushenkilöt taustalla, niin se onnistuu. Jos ruvetaan sopimaan henkilökohtaisesti jokaisen kanssa, niin se ei toimi”, Vanhala sanoo.

    Lisää aiheesta
    • Petri Vanhala on MT Liven vieraana.

      Työmarkkinat | Miten metsäteollisuuden paikallinen työehtosopiminen vaikuttaa kevään lakkoihin? MT Liven vieraana Paperiliiton Petri Vanhala, katso tallenne

    • Paperiliiton puheenjohtaja Petri Vanhala on tyytyväinen Metsä Groupin kanssa käytyihin neuvotteluihin.

      Metsäteollisuus | Paperiliitto ja Metsä Group yllätyssopuun − yksityiskohdat jäävät salaisiksi

      Tilaajalle
    • Joulukuun poliittinen lakko hiljensi myös UPM:n Jämsänkosken tehtaan. Arkistokuva.

      Metsä | Paperiliitto odottaa poliittisten lakkojen jatkuvan – Nesteen jalostamon alasajo ei jää viimeiseksi

  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

    Siirry palveluun
  • Mainos: Omalla Maalla LKV

    Loppuvuosi metsätilan myyjän kannalta: hintataso tapissa, lievä lasku alentuneen puunhinnan myötä mahdollinen

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Petteri Veijonen on viettänyt jo kaksi viikkoa metsässä hankkien ruokansa luonnosta – paino pudonnut kahdeksan kiloa

      Tilaajalle
    • 2

      Metsänhoito | Hanna Vahala ja Pekka Uusitalo eivät halua metsiään viralliseen suojeluun – ”Kun me annamme kuvion olla rauhassa, niin eikö se sitten ole rauhoitettu”

      Tilaajalle
    • 3

      Metsäkoneet | Sakari Alakärppä on tukkinut ojia, joita hän on vasta vähän aikaa sitten kaivanut

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Svensk Jakt: Ruotsalaisesta ketusta löytyi erikoinen värimutaatio

    • 5

      Erä | Niko Lumio aloitti merimetsojahdin heti, kun se oli mahdollista – "Suomessa tällaiset päätökset tehdään liian myöhään”

      Tilaajalle
    • 6

      Erä | Metsästäjäliitto pilotoi kotimaista paikannuspalvelua

    • 7

      Metsäteollisuus | Versowood: Emme lähde mukaan metsänhoitoyhdistysten puukauppapaikkaan

      Tilaajalle
  • Lisää aiheesta Koneviestissä

    Koneviesti | Tule Koneviestiin kesätöihin media-assistentiksi – hae heti, mutta viimeistään 12.3.

  • Koneviesti | Tule kesätoimittajaksi Koneviestiin – hae heti, mutta viimeistään 31.1.

  • Koneviesti | Tule kesätoimittajaksi Koneviestiin – hae heti, viimeistään 13.3. mennessä