• UPM vetäytyy merkittävästä biojalostamohankkeesta ulkomailla – keskittää Suomeen

    Jatkossa biopolttoaineiden jalostus keskittyy Lappeenrantaan.
    Tilaajalle
    UPM terävöittää strategiaansa.
    UPM terävöittää strategiaansa. Kuva: Jarno Mela
    Metsä|Metsäteollisuus
    27.5.202512:28
    Jukka Hämäläinen

    Laajojen teknisten, kaupallisten ja strategisten arviointien jälkeen UPM aikoo lopettaa Rotterdamin satamaan suunnitellun biojalostamon kehittämisen. Näin UPM keskeyttäisi kaikki Rotterdamin investointiin liittyvät suunnittelutyöt ja vetäytyisi kaikista investoinnin sijoituspaikkaan liittyvistä sitoumuksista.

    Rotterdamiin suunnitellun biojalostamon lopullisesta investointipäätöksestä on odotettu markkinoilla tietoa jo pitkään. Biojalostamon oli määrä valmistaa autojen ja lentokoneiden biopolttoainetta enimmillään 500 000 tonnia.

    UPM:n teknologiajohtaja ja Biorefining -liiketoimintayksikön johtaja Harald Dialer kertoo, että yhtiö keskittyy biopolttoainetoiminnassa Lappeenrannan jalostamon kehittämiseen. Konserni ilmoittaa ryhtyvänsä tehtaan pullonkaulojen avaamiseen ja raakamäntyöljypohjaisten biopolttoaineiden hyväksyttämiseen lentopolttoaineeksi.

    "Uusiutuvat polttoaineet ja uusiutuvat kemikaalit ovat keskeisessä asemassa UPM:n pitkän aikavälin kasvun hiilidioksidipäästöjä vähentävissä ratkaisuissa. Lappeenrannan biopolttoainejalostamo muodostaa ytimen kasvavalle biopolttoainetoiminnallemme”, Dieler toteaa tiedotteessa.

    UPM hakee kasvua biopolttoaineissa edistämällä omien teknologioidensa kehittämistä. Nämä teknologiat laajentavat biopolttoaineiden raaka-ainevaihtoehtoja biomassavaihtoehdoilla, ja mahdollistavat raakamäntyöljystä peräisin olevien UPM:n biopolttoaineiden hyväksymisen ja kaupallistamisen lentopolttoaineeksi.

    "Näemme biomassapohjaisille polttoaineille edelleen vahvaa pitkän aikavälin markkinapotentiaalia (-) etenkin maantie- ja lentoliikenteessä", Dialer sanoo.

    Lisää aiheesta
    • Kartongin ja paperin keskihintojen odotetaan laskevan tänä vuonna. Kuvituskuva Stora Enson tehtaalta Varkaudesta.

      Metsäteollisuus | Metsäyhtiöillä muhii kaksi isoa investointia – toisen toteutuminen on todennäköistä, toisen epävarmaa

      Tilaajalle
    • UPM:n Lappeenrannan biojalostamon kapasiteetti on noin 100 000 tonnia uusiutuvaa polttoainetta vuodessa. Kotkaan tai Rotterdamiin suunnitellun biojalostamon kapasiteetti olisi 500 000 tonnia. Arkistokuva on Lappeenrannasta.

      Kotka ja Rotterdam Hollannissa sijoituspaikan vaihtoehtoina – UPM etenee biojalostamon suunnittelussa

    • Mastera-alus lähestyy Porvoon Kilpilahden jalostamon satamaa.

      Kommentti: Neste valitsi Rotterdamin – kaikkien ytimien Suomi nyt vaan on kaukana kasvavista markkinoista

  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

    Siirry palveluun
  • Mainos: Nordea Private Banking
    <em id="emphasis">Hevoset ovat Johanna Riihijärvelle tärkeä vastapaino yrittäjän kiireisessä arjessa. Tallilla vietetyt hetket tarjoavat aikaa pysähtyä, kun Liikun kasvu pitää arjen vauhdikkaana. Kuva Sanni Alaraasakka.</em>

    Liikun perustaja Johanna Riihijärvi tavoitteli vapautta – vauraus seurasi perässä

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Petteri Veijonen on viettänyt jo kaksi viikkoa metsässä hankkien ruokansa luonnosta – paino pudonnut kahdeksan kiloa

      Tilaajalle
    • 2

      Metsänhoito | Hanna Vahala ja Pekka Uusitalo eivät halua metsiään viralliseen suojeluun – ”Kun me annamme kuvion olla rauhassa, niin eikö se sitten ole rauhoitettu”

      Tilaajalle
    • 3

      Metsäkoneet | Sakari Alakärppä on tukkinut ojia, joita hän on vasta vähän aikaa sitten kaivanut

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Svensk Jakt: Ruotsalaisesta ketusta löytyi erikoinen värimutaatio

    • 5

      Erä | Niko Lumio aloitti merimetsojahdin heti, kun se oli mahdollista – "Suomessa tällaiset päätökset tehdään liian myöhään”

      Tilaajalle
    • 6

      Erä | Metsästäjäliitto pilotoi kotimaista paikannuspalvelua

    • 7

      Metsäteollisuus | Versowood: Emme lähde mukaan metsänhoitoyhdistysten puukauppapaikkaan

      Tilaajalle
  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Ohjaamojousitus on noussut monilla markkinoilla tärkeäksi markkinavaltiksi. Sampo Rosenlew Oy esitteli myös oman kuormatraktoreihin kehitetyn hydraulisen ohjaamojousituksen protoversion.

    Koneviesti | Metsäkoneiden toiminnallisuuksia kehitetään pienissäkin yksityiskohdissa – suomalaiset yritykset hienosäädössä vahvoilla

  • Kolumni
    Simo Jaakkola

    Koneviesti | Metsäkoneurakointi sukeltaa vakaalta pohjalta sumuun ‒ FinnMETKO 2026 antaa osviittaa alan investoinneista

  • Risutec Oy on viime vuosina panostanut myös jatkuvatoimisten istutuskoneiden kehittämiseen.

    Koneviesti | John Deere Forestry ostaa Risutec Oy:n – toiminta jatkuu Nakkilassa