
Metsäyhtiöiltä pitäisi tulla kaksi merkittävää investointipäätöstä tänä vuonna.
”UPM:n odotetaan päättävän Rotterdamin biojalostamon rakentamisesta. Se on ehkä todennäköisin yhtiöiden investointihankkeista, joka voisi edetä. Todennäköisyys on omissa papereissani enemmän kuin yli 50 prosenttia”, arvioi Inderesin metsäteollisuutta seuraava pääanalyytikko Antti Viljakainen.
OP:n seniorianalyytikko Henri Parkkinen komppaa.
”Rotterdamin päätös on uuden toimitusjohtajan Massimo Reynaudon ensimmäisiä päätöksiä. Jos tuota päätöstä ei tehdä tänä vuonna, niin koska sitten”, Parkkinen kysyy.
UPM:n biotuotetehtaan Saksan Leunaan on määrä valmistua tänä vuonna.
”Jos UPM ei tee Leunan jatkoksi päätöstä seuraavasta investointihankkeesta, niin Biofore-strategian vauhdittamiseen tulee pieni katkos. Yhtiö ei toki ole sitoutunut jatkuviin isoihin hankkeisiin, mutta Rotterdam tekisi siitä hyvin varteenotettavan toimijan uusiutuvissa polttoaineissa”, Parkkinen jatkaa.
Metsä Board valmistelee historiansa suurinta investointia 800 000 tonnin taivekartonkitehtaaseen Kaskisiin. Yhtiö on ilmoittanut varsinaisen investointipäätöksen syntyvän aikaisintaan vuonna 2024.
"Omissa arvoissani Kaskisen projektin todennäköisyys on laskenut. Projektin julkistuksen aikaan pidin toteutumista hyvin todennäköisenä, mutta kartonkimarkkinan sakkaaminen, kilpailun kiristyminen, korkojen nousu ja inflaatio ovat laskeneet todennäköisyyttä. Mielestäni molemmat vaihtoehdot ovat jokseenkin yhtä todennäköisiä”, Viljakainen sanoo.
Hänen mukaansa kokonaan uusien, vielä julkaisemattomien investointien osuminen Suomeen on hyvin epätodennäköistä.
”Suomessa kapasiteetin kasvattaminen on nyt vaikeaa puumarkkinan rakenteellisen kireyden takia.”
Investointien kääntöpuolena ovat mahdolliset sulkemiset. Viljakainen sanoo, että viime vuonna nähtiin isoja sulkemisia, kuten Stora Enson Sunilan sellutehtaan lopetus ja Anjalan paperikoneen pysähtyminen.
”Yhtiöillä on melko korkea kynnys sulkea keskipitkällä ja pitkällä tähtäimellä kilpailukykyiseltä vaikuttavaa kapasiteettia, mutta heikon suhdanteen pitkittyessä sulkemisten riski kasvaisi.”
Oma lukunsa ovat paperiyksiköt: kapasiteetin leikkaaminen on lähes rakenteellista paperinkulutuksen vähenemisen takia.
Stora Enso pani vuosi sitten joulukuussa myyntiin Kiinan Beihain kuluttajapakkauskartonkitehtaansa. Kaupan kohtalo on yhä auki. Siitäkin voidaan odottaa päätöksiä tänä vuonna.
”Jos Beihain myynti toteutuu, niin sen jälkeen voidaan pohtia yhtiön selluliiketoiminnan rakennetta. Stora Ensolle jäisi entistä enemmän selluylijäämää. Onko Montes del Platan tai Veracelin puolikkaille sitten enää käyttöä”, Parkkinen miettii.
Metsäteollisuuden tuotanto- ja toimitusvolyymien odotetaan kasvavan tänä vuonna. Viime vuosi meni pilalle metsäyhtiöiden asiakkaiden varastotyhjennysten takia.
Tuotantomäärät nousevat, mutta huimiin kasvulukuihin tuskin päästään. Lähtökohdat eivät ole ruusuiset, koska kuluttajien luottamus on alhaalla ja Euroopan talouskasvuodotukset ovat vaisut varsinkin vuoden ensimmäisellä puoliskolla. Kysyntä nilkuttaa myös Kiinassa.
”Inflaation rauhoittuminen ja todennäköiset ohjauskorkojen laskut kirkastavat lähtökohtaisesti näkymää vuoden jälkimmäiselle puoliskolle”, Viljakainen sanoo.
Sahatavara on metsäteollisuuden tuotteista korkoherkin, koska rakentaminen vaihtelee korkojen kehityksen mukana.
Viljakainen luonnehtii hintanäkymää neutraaliksi. Parkkinen arvioi hintaodotuksia maltillisiksi.
”Kartongin ja paperin keskihinnat laskevat arvioimme mukaan vuonna 2024. Kannattaa muistaa, että monen tuotteen hinnat ovat edelleen korkealla, koska niitä korotettiin vuonna 2022 ja alkuvuonna 2023 kustannuspaineiden takia”, Parkkinen sanoo.
Parkkinen ennakoi sellun halpenevan Euroopassa. Kiinassa viime kesänä alkanut hinnannousu hiipui loppuvuodesta, koska talouskasvu on jäänyt odotettua heikommaksi.
Metsäteollisuuden kustannusten odotetaan laskevan, koska kuidun, kemikaalien ja kuljetusten arvioidaan halpenevan.
Kun tuotantomäärien kasvun, maltillisen hintanäkymän ja laskevat kustannukset lyö yhteen, niin isojen metsäyhtiöiden odotetaan parantavan tuloksiaan. Parannus tulee ennen kaikkea tuotantomäärien noususta ja kustannusten laskusta.
Parkkinen arvioi, että kolmen ison metsäyhtiön yhteenlasketut tulokset kaksinkertaistuvat vuoteen 2023 verrattuna. Yhtiökohtaisia arvioita hän ei anna.
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.
