

Metsäalan syksyn suurin asiantuntijatapahtuma Metsäpäivät käynnistyi Stora Enson uuden toimitusjohtaja Hans Sohlströmin katsauksella metsäalan tulevaisuuteen.
Valitettavasti lähitulevaisuus ei näytä hänestä valoisalta.
”Yritysjohtaja toivoo aina parasta, mutta samalla pitää varautua pahimpaan. Niin ainakin me Stora Ensossa teemme. Edessä on pitkä, vaikea taantuma”, Sohlström näkee.
”Perinteisesti sykleissä lankut ja sahatavara lähtevät ensimmäisenä ylös. Pelkään, että korkotasosta ja inflaatiosta johtuen nyt ei käy niin. Sellun hinta on noussut Kiinassa parikymmentä prosenttia pohjalta, mutta luultavasti kyseessä on varastojen täyttö alhaiseen hintaan.”
Sen sijaan pitkällä tähtäyksellä Sohlström on vakuuttunut Suomen metsäsektorin menestyksestä. Ajurina on ilmastonmuutos.
”Uskon vahvasti, että oikeilla toimintamalleilla pystymme hyödyntämään puuta uusien biopohjaisten materiaalien raaka-aineena, sitomaan hiiltä ja vaalimaan luontoarvoja. Esimerkiksi puupohjaisten pakkausmateriaalien kysyntä kasvoi viime vuonna nopeammin kuin muovipohjaisten.”
”Meillä on kehitetty ratkaisuja, jollaisia ei löydy mistään muualta maailmasta.”
Sohlström kehui Suomen metsäosaamista maailman parhaaksi.
”Se koskee koko arvoketjua metsänomistajista ja metsänhoidosta metsäteollisuuden yrityksiin ja innovaatioihin asti. Meillä on kehitetty myös metsäkoneita, kuljetuskoneita ja prosessitekniikan ratkaisuja, jollaisia ei löydy mistään muualta maailmasta.”
Yhtenä esimerkkinä Sohlström mainitsi aiemman työpaikkansa Ahlströmin valmistaman covid-testin erikoispaperin, jota on käytetty joka toisessa testissä maailmanlaajuisesti.
”Tällaisesta paperista maksetaan 50 000 euroa tonnilta. Tuottoa on haettava erikoistumalla ja rakentamalla jalostusarvoa. Puu on arvokas raaka-aine, joka on käytettävä aina parhaalla, tehokkaimmalla tavalla.”
Myös suomalainen metsäomistus on Sohlströmin mukaan kansainvälisesti ainutlaatuista.
”Yli 600 000 yksityistä metsänomistajaamme omistaa 70 prosenttia metsämaasta. Te olette pitäneet metsistä hyvää huolta useiden sukupolvien ajan ja investoineet niihin tulevia sukupolvia varten. Siksi metsät kasvat nyt parhaiten koko historiansa aikana.”
Sohlström muistutti, että kymmenien tuhansien työpaikkojen ansiosta ja noin 20 prosentin osuudella viennistä metsäsektorin merkitys suomalaisten hyvinvoinnille on valtava – etenkin kun työpaikat sijaitsevat ympäri Suomea.
Metsillä on Sohlströmin mielestä lisäksi merkittävä vaikutus suomalaisten elämään tunteiden tasolla, sillä ne ovat olleet useille ”lapsuuden metsiä ja lähiympäristöä”.
”Parasta on istua alas ja juoda kuppi kahvia.”
Yleisökysymyksessä kannettiin huolta siitä, että Suomen metsäsektori on ”aktiivisen, toimintaa estävän kampanjoinnin kohteena”. Sohlström vastasi siihen, että vuoropuhelu ja yhteistyö kansalaisjärjestöjen kanssa on ainut oikea ratkaisu.
”Meillä kaikilla, metsäteollisuus mukaan lukien, on samat intressit: ympäristön ja ihmisten hyvinvointi. Keinoista voimme olla eri mieltä, mutta isoja investointeja tarvitaan, jotta voimme vähentää päästöjä, toimia resurssitehokkaammin ja valmistaa sekä muovia että fossiilisia polttoaineita korvaavia tuotteita.”
”Kuunteleminen ja keskustelu on tärkeää. Parasta on istua alas ja juoda kuppi kahvia”, Sohlström kannusti.
Suomalaista metsäteollisuutta on ravisteltu myös EU:n suunnalta, kun nykyinen komissio on nähnyt metsät Sohlströmin mielestä paljolti ratkaisuna ilmasto-ongelmaan.
Sohlströmin mukaan meidän on huolehdittava siitä, että komissio ymmärtää Pohjois-, Keski- ja Etelä-Euroopan metsien eroavaisuudet. Hän luottavaa Metsäteollisuus ry:n lobbaukseen EU:hun päin.
"Meillä on hyvä vuoropuhelu komission kanssa. Meidän pitää kouluttaa heitä ymmärtämään suomalaista metsäteollisuutta. Voimme tuoda päätöksentekijät Suomeen katsomaan, miten täällä toimitaan.”
Yleisökysymyksessä tiedusteltiin myös Sohlströmin kantaa Venäjän puuntuonnin loppumiseen.
”Meidän on mukauduttava uuteen tilanteeseen. Ei lasketa sen varaan, että puuntuonti Venäjältä koskaan enää palaisi.”
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.
