• Jäsenmaiden kanta pakkausjätteeseen on takaisku pahvisten ruokapakkausten ja ravintola-astioiden valmistajille − ”Ideologia uudelleenkäytöstä voitti”

    Suomen hallitus ei halunnut toistaa ennallistamisvirhettä ja äänestää ongelmallista pakkausjäteasetusta vastaan.
    Tilaajalle
    Uudelleenkäyttövelvoitteet eivät jatkossakaan koske herkästi pilaantuvia maitotuotteita, muuten elintarvikepakkauksissa siirrytään entistä enemmän pois kuitupohjaisesta raaka-aineesta.
    Uudelleenkäyttövelvoitteet eivät jatkossakaan koske herkästi pilaantuvia maitotuotteita, muuten elintarvikepakkauksissa siirrytään entistä enemmän pois kuitupohjaisesta raaka-aineesta. Kuva: Markku Vuorikari
    Metsä|Metsäteollisuus
    18.12.202319:12
    Tapio Nurminen

    EU-maiden ympäristöministerit ottivat kiisteltyyn pakkausjäteasetukseen tiukemman kannan kuin EU-parlamentti. Osin jäsenmaat haluavat mennä jopa pidemmälle kuin EU:n komissio.

    Suomalaisen pakkausalan ja metsäteollisuuden kannalta kirvelevin tappio on se, että jäsenmaiden mielestä ravintoloissa ja elintarviketeollisuudessa on pääsääntöisesti siirryttävä pahvisista astioista ja pakkauksista kierrätettäviin muovisiin.

    Muiden muassa herkästi pilaantuvat maitotuotteet voitaisiin neuvoston yleisnäkemyksen mukaan pakata myös jatkossa kartonkipakkauksiin.

    ”Puheenjohtajamaa Espanjan laatiman pohjapaperin linjaus, joka on osin tiukempi kuin komissiolla, jäi pitkälti voimaan”, pakkausalan edunvalvojana Brysselissä toimiva Matti Rantanen murehtii.

    ”Sinne tuli kyllä yksittäisiä poikkeuskirjauksia, mutta ravintola- ja elintarvikepakkaukset jätettiin niiden ulkopuolelle, vaikka tämän alan osuus paperijätteestä on vain prosentti ja kierrätysaste on 85 prosenttia”, Rantanen listaa.

    Lisää aiheesta
    • Ranskalaiset juustomestarit muistuttavat, ettei Normandiassa valmsitettu Camembert ole aitoa ilman koivusta valmistettua pakkausta.

      Ruoka | Ranskassa pelätään uutta ”kurkkudirektiiviä”, joka lietsoo EU-vastaisuutta eurovaalien alla: ”Gastronominen aarre on uhattuna”

    Jäsenmaiden muodostaman ympäristöneuvoston kokouksessa Suomea edusti ympäristöministeri Kai Mykkänen (kok.). Hän piti tärkeänä sitä, että kuljetettavien kartonkipakkausten uudelleenkäyttövelvoite saatiin pois neuvoston yleisnäkemyksestä.

    ”Näin vältetään se, että kuljetuksissa aletaan käyttämään raskaita muovilaatikoita”, Mykkänen korostaa.

    Muuten neuvoston näkemys on suomalaiselle pakkausalalle ja myös metsäteollisuudelle pettymys.

    ”Suosimalla uudelleenkäytettäviä pakkauksia kierrätettävien, uusiutuvista raaka-aineista valmistettujen pakkausten kustannuksella neuvoston esitys sitoisi EU:n fossiilisiin raaka-aineisiin ja myös lisääntyvään veden kulutukseen”, Metsäteollisuus ry:n kiertotalous- ja ympäristöpäällikkö Aaron Vuola moittii.

    ”Jäsenmaat menivät ideologia edellä. Uudelleenkäyttö kuulostaa paremmalta kuin kertakäyttö”, Rantanen murehtii.

    Mykkänen muistuttaa, että komissio velvoitetaan tekemään elinkaarianalyysiä siitä, ovatko kertakäyttöastiat pitkässä juoksussa sittenkin parempi vaihtoehto kuin uudelleenkäytettävät muoviastiat. Tämä analyysi voi vaikuttaa vuoden 2040 uudelleenkäyttötavoitteisiin.

    Ympäristöministeri Kai Mykkäsen mukaan suomalainen panttijärjestelmä voisi säilyä nykymuodossaan.

    Pakkausvalmistajia, käyttäjiä ja kierrättäjiä edustavan Rantasen mukaan tämä on kuitenkin laiha lohtu.

    Näkemykset siitä, miten neuvoston maanantainen linjaus toteutuessaan vaikuttaisi Suomen pullopanttijärjestelmään, menevät ristiin.

    Ympäristöministeri Mykkäsen mukaan suomalainen panttijärjestelmä voisi säilyä nykymuodossaan, vaikka ”tietty osa täytyisi jatkossa olla sellaisia pakkauksia tai puolloja, jotka kiertävät sellaisenaan pesun kautta takaisin samaan käyttöön”.

    Suomalainen panimoala on kuitenkin toivonut poikkeuksia uudelleenkäytöstä silloin, kun kierrätysaste on vähintään 90 prosenttia. EU-parlamentti marraskuinen linjaus oli tämän suuntainen.

    ”Olemme hyvin pettyneitä, ettei neuvosto nähnyt arvoa maailman parhaalla kierrätysjärjestelmällä. Toivomme, että EU:n lopullinen ratkaisu olisi enemmän linjassa parlamentin päätöksen kanssa” Panimo- ja virvoitusjuomateollisuusliiton toimitusjohtaja Tuula Loikkanen sanoo.

    Mykkäsen mukaan Suomi kannatti yleisnäkemystä ennen muuta siksi, että siihen saatiin kuljetuspakkauksia koskeva poikkeus.

    ”Me lähdimme siitä, että kannatti olla osa yleisnäkemystä puoltanutta enemmistöä, jotta voimme olla vaikuttamassa parlamentin, komission ja neuvoston välisissä kolmikantaneuvotteluissa.”

    Metsä- ja maatalouden kannalta tärkeää esitystä ennallistamisasetuksesta Suomi vastusti ja joutui siksi sivuraiteelle, kun asetuksen lopullista muotoa hiottiin. Nyt samaa virhettä ei haluttu tehdä.

    ”En sanoisi niin, että ennallistamisen vastustaminen oli virhe. Me pystyimme kuitenkin lopulta vaikuttamaan asiaan niin, että lainsäädännöstä tulee selvästi joustavampi”, Mykkänen muistuttaa.

    Hän myöntää silti, että nyt on parempi olla mukana siinä ”isossa porukassa”, joka neuvottelee pakkausjäteasetukseen tarvittavia korjauksia.

    Jos pakkausjätettä koskeva lainsäädäntö halutaan saada kuosiin vielä ennen kesäkuun EU-vaaleja. Kolmikantaneuvotteluissa on edettävä nopeasti. Käytännössä valmista pitäisi tulla helmikuun alkuun mennessä.

    Lisää aiheesta
    • Pääsihteeri Matti Rantanen on siirtämässä vuonna 2020 perustetun elintarvikepakkausalan etujärjestön EPPA:n toimistoa Hollannin Haagista Brysselin Paper and Board Centeriin.

      Metsä | EU haluaa uudella pakkauslailla vähentää jätettä, mutta pahvimukien kiellon taustalla on myös toinen Suomen talouden kannalta myrkyllinen tavoite

      Tilaajalle
    • Päätöksiä Stora Enson Anjalankosken tehtaiden alasajosta tehdään keskiviikkona iltapäivällä tai alkuillasta.

      Työmarkkinat | Stora Enso ei ole vielä alkanut ajaa tehtaita alas – päätöksiä tulossa huomenna

      Tilaajalle
    • Metsäteollisuuden tuotanto putosi syyskesällä rajusti edellisvuoteen verrattuna.

      Metsäteollisuus | Metsäteollisuuden tuotanto supistui syyskesällä − kartonki otti pahiten osumaa

      Tilaajalle
    Artikkelin aiheet
    pakkausjäteasetus
    EU
    kierrätys
    pakkausala
    metsäteollisuus
  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

    Siirry palveluun
  • Mainos: Nordea Private Banking
    <em id="emphasis">Hevoset ovat Johanna Riihijärvelle tärkeä vastapaino yrittäjän kiireisessä arjessa. Tallilla vietetyt hetket tarjoavat aikaa pysähtyä, kun Liikun kasvu pitää arjen vauhdikkaana. Kuva Sanni Alaraasakka.</em>

    Liikun perustaja Johanna Riihijärvi tavoitteli vapautta – vauraus seurasi perässä

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Petteri Veijonen on viettänyt jo kaksi viikkoa metsässä hankkien ruokansa luonnosta – paino pudonnut kahdeksan kiloa

      Tilaajalle
    • 2

      Metsänhoito | Hanna Vahala ja Pekka Uusitalo eivät halua metsiään viralliseen suojeluun – ”Kun me annamme kuvion olla rauhassa, niin eikö se sitten ole rauhoitettu”

      Tilaajalle
    • 3

      Metsäkoneet | Sakari Alakärppä on tukkinut ojia, joita hän on vasta vähän aikaa sitten kaivanut

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Svensk Jakt: Ruotsalaisesta ketusta löytyi erikoinen värimutaatio

    • 5

      Erä | Niko Lumio aloitti merimetsojahdin heti, kun se oli mahdollista – "Suomessa tällaiset päätökset tehdään liian myöhään”

      Tilaajalle
    • 6

      Metsäteollisuus | Versowood: Emme lähde mukaan metsänhoitoyhdistysten puukauppapaikkaan

      Tilaajalle
    • 7

      Erä | Metsästäjäliitto pilotoi kotimaista paikannuspalvelua

  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Ohjaamojousitus on noussut monilla markkinoilla tärkeäksi markkinavaltiksi. Sampo Rosenlew Oy esitteli myös oman kuormatraktoreihin kehitetyn hydraulisen ohjaamojousituksen protoversion.

    Koneviesti | Metsäkoneiden toiminnallisuuksia kehitetään pienissäkin yksityiskohdissa – suomalaiset yritykset hienosäädössä vahvoilla

  • Kolumni
    Simo Jaakkola

    Koneviesti | Metsäkoneurakointi sukeltaa vakaalta pohjalta sumuun ‒ FinnMETKO 2026 antaa osviittaa alan investoinneista

  • Risutec Oy on viime vuosina panostanut myös jatkuvatoimisten istutuskoneiden kehittämiseen.

    Koneviesti | John Deere Forestry ostaa Risutec Oy:n – toiminta jatkuu Nakkilassa