
Valkoposkihanhi aiheuttaa vuosittain 2,5–4 miljoonan euron vahingot maataloudelle. Hanhien aiheuttamia tuhoja pyritään ehkäisemään useilla eri tavoilla. Yksi keino on organisoida hanhipaimennusta.
Hanhiparvilla on havaittu ainakin yksi hyöty, sillä toiminta vahvistaa Maaseudun Sivistysliiton mukaan yhteisöllisyyttä ja elinvoimaa. Hanhipaimennus työllistää Liperissä kahta metsästysseuraa ja aamuyöllä alkaviin paimennusvuoroihin tarvitaan kymmeniä vapaaehtoisia.
”Teemme vuoroja pareittain: tarvittaessa toinen jalkautuu pellolle hanhien karkotukseen. Tämä on meille vähän erilaista virkistystoimintaa. Voimme näin auttaa viljelijöitä, jotka puolestaan vuokraavat meille metsästysalueita”, Lamminniemen Erän aktiivi Heikki Piiroinen sanoo.

Hanhiongelman parissa ahkeroidaan myös Juuan Tuopanjoki-seurassa, jossa hanhipaimeniksi lähtevät kyläaktiivit.
”Meille on tärkeää, että viljelijät saisivat rauhassa kasvattaa rehua. Tämä on meille luontaista toimintaa ja uusi tapa tehdä hyvää talkoilla”, seuran puheenjohtaja Onni Törrönen kertoo.
Maaseudun Sivistysliiton projektikoordinaattori Hanna Araja-Matilaisen vetämässä Itä-Suomen Hanhipeltohankkeessa koordinoidaan toimintaa ja autetaan paikallisia toimijoita hakemaan ympäristöministeriöltä rahoitusta.
Hankkeen tarkoituksena on saada riittävän suuri lintupeltoala alueiden hanhivahinkojen pienentämiseksi ja kartoittaa suojaamista vaativat tärkeät tuotantoalueet. Toisaalta hankkeen avulla halutaan turvata suojellun valkoposkihanhen ravinnonsaanti muuttoaikoina. Hanketuella pystytään kattamaan paimennustoiminnasta aiheutuvia polttoainekuluja ja muun muassa sopivien hanhipeltojen kartoitusta.
”Hanhipelloilla ja paikallisella yhteistyöllä tulee olemaan myös jatkossa tärkeä rooli. Suurin huolenaihe on rahoituksen riittävyys toiminnan ylläpitämiseksi.”
Maaseudun Sivistysliiton tiedotteen mukaan tilanne helpottunee tulevaisuudessa jonkin verran, jos valkoposkihanhen suojametsästystä koskeva lainsäädäntö etenee. Araja-Matilainen arvioi, että myös jatkossa kuitenkin tarvitaan vapaaehtoisia hanhipaimenia ja paikallista yhteistyötä.
”Hanhipelloilla ja paikallisella yhteistyöllä tulee olemaan myös jatkossa tärkeä rooli. Suurin huolenaihe on rahoituksen riittävyys toiminnan ylläpitämiseksi.”
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.
