• Sahateollisuus: Suomen pitäisi ajaa metsäkatoasetuksen toimeenpanon lykkäystä

    Metsäkatoasetuksen toimeenpano aiheuttaa toimialalle miljoonien eurojen kustannukset. Siirtymäajan pitäisi Sahateollisuuden mukaan olla vähintään kaksi vuotta.
    Tilaajalle
    Kuva: Jaana Kankaanpää
    Metsä|Metsäpolitiikka
    22.7.202417:00
    Anniina Jokinen

    ”Sahateollisuus pitää tärkeänä, että Suomi ajaisi aktiivisesti metsäkatoasetuksen toimeenpanon lykkäystä, jotta yritykset saisivat riittävän siirtymäajan”, Sahateollisuus ry toteaa lausunnossaan. Lausunto koskee hallituksen esitystä laiksi EU:n metsäkatoasetuksen velvoitteiden valvonnasta ja seuraamuksista.

    Sahateollisuus ry:n laskelmien mukaan metsäkatoasetuksen toimeenpano aiheuttaa toimialalle miljoonien eurojen kustannukset. Yrityksen kustannukset riippuvat esimerkiksi raaka-aineen hankintatavasta ja tietojärjestelmistä.

    Pienet yritykset ovat kaikkein haavoittuvaisimmassa asemassa asetuksen toimeenpanossa.

    Koska laissa on epäselvyyksiä, jokainen toimija joutuu tekemään velvoitteiden täyttämisestä oman tulkintansa. Sahateollisuus ry katsoo, että tulkintaa ei voi jättää toimijoiden tehtäväksi, vaan siitä on tehtävä kansallinen linjaus.

    Sahateollisuuden mukaan asetuksen rikkomisen seuraamuksia ei tulisi ottaa käyttöön heti asetuksen toimeenpanon käynnistyessä, vaan painottaa neuvontaa ja turvata yrityksille asetuksen mukainen valmistautumisaika. Siirtymäajan tulisi olla vähintään kaksi vuotta.

    Ruokavirastolla tulisi myös olla mahdollisuus jättää jättää rikkomusmaksu määräämättä.

    Ruokavirasto on metsäkatoasetusta valvova viranomainen.
    Ruokavirasto on metsäkatoasetusta valvova viranomainen. Kuva: Sanne Katainen

    Metsäkatoasetuksessa on mahdollisuus esittää perusteltuja huolenaiheita. Se tarkoittaa, että jos asetukseen sitoutunut toimija ei noudata säännöksiä, siitä voi esittää perustellun huolenaiheen toimivaltaiselle viranomaiselle eli Ruokavirastolle.

    ”Riskinä on, että menettely heikentää toimintaympäristön ennakoitavuutta tapauksissa, joissa perusteltujen huolenaiheiden esittämistä käytetään välillisesti ns. ’valitusautomaattina’”, Sahateollisuus toteaa. Järjestö kannattaa ehdotusta, jonka mukaan sama taho ei voi tehdä toistuvasti ilmoituksia ellei niissä ole merkittävää uutta metsäkatoasetuksen rikkomiseen liittyvää tietoa.

    ”Ruokavirastolle tulisi myös antaa mahdollisuus päättää asian käsittelemättä jättämisestä, jos toimija on asianmukaisesti tarkastettu eikä ilmoituksessa ole uutta merkittävää tietoa perustellusta huolenaiheesta. Lainsäädännössä tulee lisäksi selkeästi määritellä, mitä asioita ilmoittajan tulee esittää perustellussa huolenaiheessa.”

    Sahateollisuuden mukaan ikimetsien määrittelytyön on oltava valmiina ennen asetuksen soveltamista.
    Sahateollisuuden mukaan ikimetsien määrittelytyön on oltava valmiina ennen asetuksen soveltamista. Kuva: Heikki Willamo

    Sahateollisuus pitää tärkeänä, että ikimetsien määrittelytyön on oltava valmiina, kun asetuksen ja lain soveltaminen alkaa.

    Lain jatkovalmistelussa tulisi myös tarkastella yritysten edellytyksiä toimeenpanna metsäkatoasetuksen velvoitteita ja hakea yhteistyössä julkisen ja yksityisen sektorin kanssa ratkaisuja, jotka keventäisivät yrityksiin kohdistuvaa hallinnollista taakkaa.

    ”Esimerkiksi sahateollisuuden yrityksissä on tyypillistä, että tuotantovolyymit ovat suhteellisen suuria ja pk-yrityksille asetuksessa määritellyt rajat ylittyvät myös sellaisissa yrityksissä, joissa hallinnosta vastaavien henkilöiden määrä on erittäin pieni. Tämä asettaa suuren haasteen metsäkatoasetuksen kaltaisen suuren hallinnollisen taakan kantamiseen.”

    Lisää aiheesta
    • EPP-ryhmän maatalousvastaava Herbert Dorfmann on viininviljelijäperheen poika Italian Etelä-Tirolista.

      Maatalouspolitiikka | Keskustaoikeiston maatalouspomo varoittaa uutta EU-komissiota edeltäjän fiaskoista: "Metsäkatoasetus on hölynpöly ja ennallistamisen kanssa tulee ongelmia"

      Tilaajalle
    • EU:n metsäkatoasetusta on arvosteltu monista siihen sisältyvistä ristiriitaisuuksista. Yksi liittyy siihen, saavatko lehmät laiduntaa alueilla, mistä on kaadettu puita.

      Metsäpolitiikka | EU:n metsäkatoasetus on sulamassa kaikkien aikojen sotkuksi − jäsenmaiden lisäksi myös kauppakumppanit kritisoivat valuvikoja

      Tilaajalle
    • Kansallinen metsäkatolaki kumoaisi lain puutavaran ja puutuotteiden markkinoille saattamisesta.

      Metsäpolitiikka | Suomi saa oman metsäkatolain – esitys lähtee lausuntokierrokselle

  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

    Siirry palveluun
  • Mainos: Omalla Maalla LKV

    Loppuvuosi metsätilan myyjän kannalta: hintataso tapissa, lievä lasku alentuneen puunhinnan myötä mahdollinen

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Petteri Veijonen on viettänyt jo kaksi viikkoa metsässä hankkien ruokansa luonnosta – paino pudonnut kahdeksan kiloa

      Tilaajalle
    • 2

      Metsänhoito | Hanna Vahala ja Pekka Uusitalo eivät halua metsiään viralliseen suojeluun – ”Kun me annamme kuvion olla rauhassa, niin eikö se sitten ole rauhoitettu”

      Tilaajalle
    • 3

      Metsäkoneet | Sakari Alakärppä on tukkinut ojia, joita hän on vasta vähän aikaa sitten kaivanut

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Svensk Jakt: Ruotsalaisesta ketusta löytyi erikoinen värimutaatio

    • 5

      Erä | Niko Lumio aloitti merimetsojahdin heti, kun se oli mahdollista – "Suomessa tällaiset päätökset tehdään liian myöhään”

      Tilaajalle
    • 6

      Metsäteollisuus | Versowood: Emme lähde mukaan metsänhoitoyhdistysten puukauppapaikkaan

      Tilaajalle
    • 7

      Erä | Metsästäjäliitto pilotoi kotimaista paikannuspalvelua

  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Koneyrittäjät ry:n varatoimitusjohtaja Simo Jaakkolan mielestä hakkuiden kieltäminen lintujen vilkkaimpaan pesintäaikaan merkitsisi hakkuukieltoa vähintään touko–kesäkuussa. Tämä toimenpide olisi Suomelle Jaakkolan mukaan varsin vahingollinen.
    Kolumni
    Simo Jaakkola

    Koneviesti | Linnut nokkivat koneyrittäjän selkänahkaa – hakkuiden täyskielto pesintäaikana aiheuttaisi alalle yli 200 miljoonan euron vuotuiset kustannukset

  • ”Suomalaisen metsäteollisuuden tarvitseman puumäärän mukainen metsien hakkuu ja niiden aiheuttama hiilipäästö ei ole juuri muuttunut vuosikymmenten aikana, koska puun käyttö on pysynyt vakiona tai jopa laskenut”, sanoo Simo Jaakkola.
    Kolumni
    Simo Jaakkola

    Koneviesti | Ilmasto- ja ympäristöjärjestöt vaativat hakkuiden vähentämistä tulonmenetyksistä huolimatta – perusteena ilmastolaki, jonka perusteet ovat murentuneet

  • Mäntytukki oli vuoden 2024 suurin korjattava puutavaralaji, sitä korjattiin melkein 13 miljoonaa kuutiometriä. Kuitupuun kohdalla mänty oli myös ykkönen, yli 15 miljoonan kuutiometrin määrällä.

    Koneviesti | Vuonna 2024 metsien markkinahakkuut jatkoivat tämän vuosikymmenen trendiä pienin alueellisin vaihteluin