• Metsästysmuseo kerää erämuistoja 70-luvulta

    Suomen Metsästysmuseo ja Suomen Metsästäjäliitto järjestävät keruun 1970-luvun metsästys- ja kalastusmuistoista.
    Kalastus muuttui 70-luvulla yhä enemmän harrastukseksi.
    Kalastus muuttui 70-luvulla yhä enemmän harrastukseksi.  Kuva: Suomen Metsästysmuseo
    Metsä|Erä
    13.9.202520:30
    Eija Vallinheimo

    Muistoja eräkontista -keruussa tavoitellaan tietoa ja ajankuvaa 1970-luvun eräkulttuurista.

    Suomalainen yhteiskunta ja kulttuuri muuttuivat nopeasti 1970-luvun kuluessa, yleinen elintaso nousi ja vapaa-aika lisääntyi. Eräkulttuurinkin osalta se on mielenkiintoinen vuosikymmen, johon liittyvät muistot on tärkeää saada talteen.

    Eränkävijän profiiliin vaikutti 1970-luvulla metsästyksen ja kalastuksen muuttuminen entistä selvemmin vapaa-ajan harrastukseksi tärkeän lisäravinnon hankkimisen sijaan. Myös metsästyksessä ja kalastuksessa käytettävät varusteet ja välineet kehittyivät. Yhä useammat saattoivat käydä kalassa ja jahdissa myös kauempana, kuten Lapissa ja ulkomailla. Metsästykseen vaikutti muun muassa hirvikannan voimakas kasvu, mihin reagoitiin moninkertaistamalla lupien määrä.

    Suomen Metsästysmuseon ja Suomen Metsästäjäliiton keruu 1970-luvun metsästys- ja kalastusmuistoista järjestetään 1.9.2025–28.2.2026.

    Keruu on kaikille vastaajille avoin. Vastaaja voi välittää myös vanhemmilta eränkävijöiltä kuulemiaan muistoja, jotka eivät siis ole omakohtaisia.

    Keruussa tavoitellaan kirjoitettuja muisteluita, kuvia ja vastaajien tekemiä haastatteluvideoita ja -äänitteitä. Keruuvastaukset talletetaan Suomen Metsästysmuseon arkistoon tutkimuskäyttöön. Tarkemmat tiedot keruusta ja ohjeet materiaalin toimittamiseen löytyvät Suomen Metsästysmuseon sivuilta.

    Lisää aiheesta
    • Suomen Metsästysmuseo sijaitsee Riihimäellä.

      Erä | Metsästysmuseon toimintaa aiotaan kehittää tarjoamaan laajempaa ymmärrystä ja kokemusta

      Tilaajalle
    • SM-kisoissa palkinnoille pääsi kaikkiaan 29 puukkoa, jotka ovat esillä metsästysmuseossa 28. syyskuuta asti.

      Erä | Metsästysmuseossa pääsee tutustumaan palkittuihin puukkoihin – ylitorniolainen Pekanpään puukko tunnetaan tuohikahvastaan

  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

    Siirry palveluun
  • Mainos: Omalla Maalla LKV

    Loppuvuosi metsätilan myyjän kannalta: hintataso tapissa, lievä lasku alentuneen puunhinnan myötä mahdollinen

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Petteri Veijonen on viettänyt jo kaksi viikkoa metsässä hankkien ruokansa luonnosta – paino pudonnut kahdeksan kiloa

      Tilaajalle
    • 2

      Metsänhoito | Hanna Vahala ja Pekka Uusitalo eivät halua metsiään viralliseen suojeluun – ”Kun me annamme kuvion olla rauhassa, niin eikö se sitten ole rauhoitettu”

      Tilaajalle
    • 3

      Metsäkoneet | Sakari Alakärppä on tukkinut ojia, joita hän on vasta vähän aikaa sitten kaivanut

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Svensk Jakt: Ruotsalaisesta ketusta löytyi erikoinen värimutaatio

    • 5

      Erä | Niko Lumio aloitti merimetsojahdin heti, kun se oli mahdollista – "Suomessa tällaiset päätökset tehdään liian myöhään”

      Tilaajalle
    • 6

      Erä | Metsästäjäliitto pilotoi kotimaista paikannuspalvelua

    • 7

      Metsäteollisuus | Versowood: Emme lähde mukaan metsänhoitoyhdistysten puukauppapaikkaan

      Tilaajalle
  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Messuportit aukeavat perjantaina 7.6. kello 10.00. Edellisellä kerralla vuonna 2022 messuvieraita oli noin 26 000.

    Koneviesti | Kansainväliset Erämessut 2024 järjestetään 25. kerran Riihimäellä – mukana kaksi uutuutta

  • Koneviesti | Kansainväliset Erämessut 2022 avattiin neljän vuoden tauon jälkeen

  • "Primus Turistskij"-retkikeitin on pakattu mitoiltaan 13 x 13 x 8-senttiseen peltiaskiin, joka muuttuu parissa sekunnissa keitinalustaksi. Keitin koostuu 1,2 desin vetoisesta bensasäiliöstä ja säädettävästä suojalevystä, säätöventtiilistä, polttimesta ja sen alla olevasta esilämmitysaltaasta sekä irrallisesta keittolevystä.

    Koneviesti | Onko edullinen Smert Turistov -retkikeitin lempinimensä mukaisesti ”Turistien surma”? – laite on neuvostoliittolaisen suihkumoottoritehtaan valmistama

    Tilaajalle