Ekologinen kompensaatio muistuttaa Mooseksen lakia: Suonsilmä suonsilmästä

Suomessa astui viime vuonna voimaan luonnonsuojelulakiin kuuluvia pykäliä vapaaehtoisesta ekologisesta kompensaatiosta.

Menettelyn tarkoitus on hyvittää luonnolle koituva haitta, jota ei voida ehkäistä.

Kompensaatiosta ovat kiinnostuneet esimerkiksi kunnat, joiden kaavoittamien rakennusalueiden alle luontoa jää. Myös yritykset, kuten kaivokset ja sähköntuottajat, saattavat olla halukkaita maksamaan aiheuttamastaan metsäkadosta mainettaan kiillottaakseen.

Ekologisen kompensaation periaate muistuttaa Mooseksen lakia: Silmä silmästä, hammas hampaasta. Eteläpohjalaisen suon kuivattamista ei voi korvata Lapin tunturikoivikkoa suojelemalla, vaan heikentyvä luonto on korvattava samaa luontotyyppiä edustavalla kohteella samalla luonnonmaantieteellisellä alueella.

Pinta-alat voivat silti heittää suurestikin. Hyvittämisen tulisi tuottaa uusia luontoarvoja saman verran kuin menetetään, mutta kahta täysin samanlaista aluetta ei löydy mistään. Koska luonnon monimuotoisuuden yksiselitteinen ja tarkka mittaaminen on mahdotonta, on sorvattu säännöt, joilla sekä heikennettävän että korvaavan alueen arvo lasketaan yhteismitallisiksi luonnonarvohehtaareiksi.

Mittaristoa ja laskentataulukoita on kehitetty Suomen ympäristökeskuksessa ja usean yliopiston ja tutkimuslaitoksen yhteisessä Boost-hankkeessa.

Luonnonarvohehtaarien laskennassa todelliset hehtaarit kerrotaan luontoarvoja kuvaavalla kertoimella, joka koostuu useasta osatekijästä. Esimerkki: uudistuskypsä metsä saa kehitysluokastaan kertoimen 0,7, hakkuuaukea 0,1. Korkean kehitysluokan eli metsän iän lisäksi lisäpisteitä saa luonnontilaista metsää muistuttavista piirteistä, lahopuusta sekä järeistä puista. Haitalliset vieraskasvilajit ja ihmistoiminnan vaikutus vähentävät metsän ekologista arvoa. Sitä vähentävät myös erilaisten epävarmuuksien vuoksi asetetut kertoimet.

Lisäksi ekologiseen arvoon vaikuttaa aika. Esimerkiksi ennallistamistoimien jälkeen tulevaisuudessa siintävä luontoarvojen vahvistuminen on heikommassa arvossa kuin etukäteen tuotettu, jo saavutettu parannus.

Ekologinen kompensaatio ei ole uusi eikä ainutlaatuinen keksintö. Esimerkiksi Sveitsissä rakentajia on jo pitkään velvoitettu korvaamaan menetetyt luonnonympäristöt. Suomessa yksityiskohtaisilla säännöillä pyrittiin välttämään muiden maiden vastaavien järjestelmien puutteet. Liian löperöjen hyvityslakien on havaittu johtavan viherpesuun.

MTK on arvostellut ekologista kompensaatiota siitä, että on tehty hienot säännöt ennen kunnollista pilotointia.

Luonnonsuojeluliitto puolestaan on epäillyt, kannustaako kompensointi luonnon heikentämiseen, kun sille annetaan virallisestikin hyväksytty leima.

Ekologisen arvon määritys ei käy keneltä tahansa. Uudet säännöt luovat samalla tarvetta uusille ammattilaisille. Luonnontuntemuksen lisäksi arvion tekijältä vaaditaan paikallistietämystä: onko kasvillisuus tälle alueelle tyypillistä vai ei?

Vaarana on, että lisätyötä ja toimeentuloa on tarjolla lähinnä konsulteille ja toimintaa valvoville ely-keskusten viranhaltijoille. Eikä välttämättä edes heille. Hienosti mietitty systeemi uhkaa jäädä kuolleeksi kirjaimeksi, jos toiminta koetaan liian kalliiksi ja vaikeaksi.

Kunnatkaan eivät halua hyvittää luontojälkeään hinnalla millä hyvänsä.

Jos kustannukset sälytetään rakentajille, voi olla, että uudisasukkaat ja yritykset hakeutuvat mieluummin naapurikuntaan, jossa vastaavia velvoitteita ei ole. Toinen vaihtoehto on luontohyvitysten maksaminen veronmaksajien piikkiin.

Maanomistajalle kompensaatio avaa uusia ansaintamahdollisuuksia luonnonarvoja tuottamalla, mutta kynnys on korkea. Harva uskaltaa maksaa inventoinnin ja suunnittelun kustannuksia, jos etukäteen ei ole varmuutta luontokohteen ostajasta.

Laskentapulmista huolimatta silmä silmästä -periaatetta voisi soveltaa laajemminkin kuin luontohaittoihin.

Rahalla maksettavien kauppojen ja pakkolunastusten sijaan metsätalouden maanmenetykset olisi usein perusteltua korvata metsänä. Tukku rahaa ei ole sama asia kuin sukupolvelta toiselle siirtyvä paikka ja elinkeino.