
Luonnonvarakeskuksen mukaan Suomessa oli talvella 2023–2024 noin 117 000 valkohäntäpeuraa. Valkohäntäpeurakanta on pienentynyt vuodessa 11 prosenttia. Laskua oli erityisesti tiheimmän kannan alueella.
”Kannan pieneneminen on metsästäjien pitkäjänteisen työn tulosta ja riistahallinnon tavoitteiden suuntaista”, kertoo erikoistutkija Sami Aikio Lukesta.
MTK:n teettämän kyselyn mukaan Varsinais-Suomessa, Uudellamaalla ja Etelä-Hämeessä valtaosa maanomistajista vaatii valkohäntäpeuran kannan alentamista.
”Kaikkein tyytymättömimmät maanomistajat ovat Varsinais-Suomessa, missä kahdella alueella jopa yli 80 prosenttia arvioi peurakannan liian suureksi tai aivan liian suureksi. Myös Satakunnan ja Pohjois-Hämeen puolella on alueita, missä jäsenistön enemmistö on kannanleikkauksen kannalla”, kertoo MTK:n kenttäjohtaja Timo Leskinen.
Alueelliset riistaneuvostot päättävät lähiviikkoina valkohäntäpeuran kantatavoitteet seuraaviksi kolmeksi vuodeksi.
MTK:n jäsenistön viesti on selvä. Tiheimmän peurakannan alueella kantaa on leikattava ja tämän tulee näkyä valkohäntäpeuran kantatavoitteissa.
Alueelliset riistaneuvostot asettivat keväällä 2022 valkohäntäpeuralle kantatavoitteet kahdeksi vuodeksi. Alueesta riippuen kannanleikkaustavoite tiheimmillä alueilla oli tyypillisesti 15–35 prosenttia.
Metsästysvuonna 2021/22 valkohäntäpeuran saalismäärä oli huipussaan lähes 74 000. Viime metsästyskaudella saalismäärä oli selvästi alempi, 59 052 peuraa.
”Metsästäjät tekevät tärkeää työtä peuran metsästyksessä. Moni metsästysseura raataa jopa jaksamisen rajoilla peurakannan leikkauksen kimpussa. He ansaitsevat työstään erityiskiitoksen”, Leskinen toteaa.
Leskisen mukaan on suuri vaara, että vastuullisten seurojen kova työ jatkuu myös tulevina vuosina, koska täydennyspeuroja siirtyy naapurialueilta. Kannan leikkaus tapahtuu hitaasti, jos kaikki seurat eivät sitä tavoittele. Leskinen muistuttaa myös ruokintojen merkityksestä.
”Kannanleikkauksen lisäksi peurojen ruokintaa tulee supistaa reippaasti. Ylenpalttinen ruokinta lisää entisestään peurojen vasatuottoa ja hidastaa tavoitteiden saavuttamista. Ainoastaan hyvin rajallinen houkutteluruokinta metsästyksen tehostamiseksi on perusteltua”, Leskinen sanoo.
Valkohäntäpeurat aiheuttavat vuosittain lähes 6 000 liikenneonnettomuutta, joiden arvo on lähes 30 miljoonaa euroa. Maatalousvahinkojen rahallisesta arvosta ei ole tarkkaa tietoa.
Tihentymäalueilla viljelijät joutuvat kasvattamaan heikompituottoisia viljelykasveja. Tihentymäalueella myös pihat ja puutarhat on aidattava ja metsissä varsinkin varvut ja lehtipuut vähenevät.
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.
