• Valtio vyöryttää nyt kunnille oman infrastruktuurinsa kustannuksia – ”Olemme erittäin huolissamme”, sanoo Kuntaliiton toimitusjohtaja Minna Karhunen

    Puusta nousee kouluja ja päiväkoteja. Palveluasuntojen rakentamista puusta kannattaisi Kuntaliiton toimitusjohtajan mukaan tutkia enemmän. ”Niistä on ehkä puuttunut tietty kunnianhimo.”
    Tilaajalle
    ”Kunnat huolehtivat omasta infrastaan ja valtio omastaan”, sanoo Kuntaliiton toimitusjohtaja Minna Karhunen.
    ”Kunnat huolehtivat omasta infrastaan ja valtio omastaan”, sanoo Kuntaliiton toimitusjohtaja Minna Karhunen. Kuva: Sanne Katainen
    Metsä|Rakentaminen
    4.4.202408:45
    Paula Liesmäki

    Valtio vyöryttää nyt kunnille oman infrastruktuurinsa kustannuksia. ”Olemme erittäin huolissamme”, kertoo Kuntaliiton toimitusjohtaja Minna Karhunen.

    Asia oli esillä viime hallituskaudella valtakunnallisen liikennejärjestelmäsuunnitelman päivityksen eli Liikenne 12 -suunnitelman neuvotteluissa.

    Silloin esitettiin prosenttijakosuhdetta, jossa kunnille olisi tullut lisäosuuksia valtion infran maksamisesta. ”Se saatiin estettyä.”

    Kuntakohtaisissa neuvotteluissa moni kunta on kuitenkin Karhusen mukaan taipunut maksamaan osan valtion liikennehankkeen kustannuksista, jotta sen saa liikkeelle.

    Tyypillisesti kyse on esimerkiksi kunnan tieverkkoon kytkeytyvistä valtion investoinneista ja liittymäinvestoinneista.

    ”Näitä syntyy nyt koko ajan eri puolilla Suomea. Kunnat tekevät yksitellen sopimuksia saadakseen ne liikkeelle. Siinä on riski, että se ruvetaan tulkitsemaan käytännöksi.”

    ”Kunnat huolehtivat omasta infrastaan ja valtio omastaan.”

    Kuntatalon kellarissa Helsingissä on kuntien vaakunoita. ”Vihdoin valtuustoissa on aikaa puhua jostain muustakin kuin sote-kustannusten ylityksistä”, sanoo Minna Karhunen.
    Kuntatalon kellarissa Helsingissä on kuntien vaakunoita. ”Vihdoin valtuustoissa on aikaa puhua jostain muustakin kuin sote-kustannusten ylityksistä”, sanoo Minna Karhunen. Kuva: Sanne Katainen

    Kuntaliitto pitää Karhusen mukaan alemman tieverkon tärkeyttä ja olemassa olevan infran kunnostusta koko ajan esillä.

    ”Puolustus tarvitsee alempaa tieverkkoa, samoin teollisuuden raaka-aineen saanti ja työvoiman liikkuvuus.”

    Paukkuja liikennehankkeiden rahoittamiseen voisi Karhusen mukaan vapautua, jos Suomi pystyisi priorisoimaan isoja ponnistuksiaan, esimerkiksi raideinvestointeja.

    ”Jos isoihin hankkeisiin pystyttäisiin saamaan enemmän EU-rahoitusta, se jättäisi liikkumatilaa muille hankkeille. Toki rahoituksen saamiseksi omarahoitusosuuden tulee olla kunnossa.”

    ”Suomen ongelma on ollut se, että ei uskalleta sanoa, mikä hanke on kiireellisempi kuin toinen. Tämä hallitus on priorisoinut Turun junayhteyden. Ottamatta kantaa hankkeisiin, ainakin joitain päätöksiä on nyt pystytty tekemään”, kertoo Karhunen.

    Hyvinkäällä asuva Karhunen on kokoomuksen entinen kansanedustaja ja Karkkilan entinen kaupunginjohtaja. Kuntaliiton toimitusjohtajana hän aloitti vuonna 2019.

    Julkisten työvoimapalvelujen järjestämisvastuu siirretään ensi vuoden alussa TE-toimistoilta kunnille. ”Jos rahoitus saadaan ratkottua, kunnissa on aika iso into tehdä elinvoimatehtäviä. Ei siellä olla valoja sammuttelemassa”, sanoo Minna Karhunen.
    Julkisten työvoimapalvelujen järjestämisvastuu siirretään ensi vuoden alussa TE-toimistoilta kunnille. ”Jos rahoitus saadaan ratkottua, kunnissa on aika iso into tehdä elinvoimatehtäviä. Ei siellä olla valoja sammuttelemassa”, sanoo Minna Karhunen. Kuva: Sanne Katainen

    Karhusesta puurakentamisen lisääminen kunnissa olisi järkevää ilmastotavoitteiden ja kuntien elinvoimaisuuden näkökulmasta.

    ”Materiaalistahan ei ole pulaa, kun katsoo sahatavaran vientilukuja. Kyllä meillä olisi varaa rakentaa kotimaisestakin puusta.”

    Karhusella on näppituntuma, että puusta syntyy enenevässä määrin kouluja ja päiväkoteja. Yksi uusimmista on Tuusulaan valmistunut 500-paikkainen hirsirakenteinen lukio ja kulttuuritalo, jonka sisäilmaa hän kehuu.

    ”Jokainen valmistunut esimerkki on kannustanut uuteen hankkeeseen.”

    Esimerkiksi palveluasuntojen rakentamista puusta kannattaisi Karhusesta tutkia enemmän. ”Niistä on ehkä puuttunut tietty kunnianhimo.”

    ”Jokainen valmistunut esimerkki on kannustanut uuteen hankkeeseen.” Minna Karhunen

    Sote-asioiden siirtyminen kunnilta hyvinvointialueille oli monessa kunnassa Karhusesta tietynlainen helpotus: se tuo rahoitukseen vakautta ja ennustettavuutta.

    Aiemmin kuntien sote-kustannukset ovat heiluneet rajusti etenkin erikoissairaanhoidon kulujen takia.

    ”Vihdoin valtuustoissa on aikaa puhua jostain muustakin kuin sote-kustannusten ylityksistä.”

    Julkisten työvoimapalvelujen järjestämisvastuu siirretään ensi vuoden alussa TE-toimistoilta kunnille.

    ”Jos rahoitus saadaan ratkottua, kunnissa on aika iso into tehdä elinvoimatehtäviä. Ei siellä olla valoja sammuttelemassa.”

    Lisää aiheesta
    • Viimeisin puurakentamisen ohjelma päättyi vuodenvaihteessa. Uutta ei ole tulossa.

      Rakentaminen | Ympäristöministeriö on pyytänyt ehdotuksia puurakentamisen sääntelyn keventämisestä – ministeri ei lupaa uutta puurakentamisen ohjelmaa

      Tilaajalle
    • Petri Heino veti puurakentamisohjelmaa vuodesta 2016 alkaen. Ohjelma päättyi vuoden 2023 lopussa.

      Rakentaminen | Suomen puurakentamisen ohjelma päättyi – vetäjä kritisoi rakentajien nihkeyttä käyttää puuta

    • Suomen Lähijunat on ostanut VR:ltä vanhaa lähijunakalustoa, joka on tarkoitus kunnostaa ja modernisoida.

      Liikenne | Miksi juna kulkee vaan, muttei pysähdy? Monien asemapaikkojen elpymiselle on pitkästä aikaa toivoa

  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

    Siirry palveluun
  • Mainos: Nordea Private Banking
    <em id="emphasis">Hevoset ovat Johanna Riihijärvelle tärkeä vastapaino yrittäjän kiireisessä arjessa. Tallilla vietetyt hetket tarjoavat aikaa pysähtyä, kun Liikun kasvu pitää arjen vauhdikkaana. Kuva Sanni Alaraasakka.</em>

    Liikun perustaja Johanna Riihijärvi tavoitteli vapautta – vauraus seurasi perässä

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Petteri Veijonen on viettänyt jo kaksi viikkoa metsässä hankkien ruokansa luonnosta – paino pudonnut kahdeksan kiloa

      Tilaajalle
    • 2

      Metsänhoito | Hanna Vahala ja Pekka Uusitalo eivät halua metsiään viralliseen suojeluun – ”Kun me annamme kuvion olla rauhassa, niin eikö se sitten ole rauhoitettu”

      Tilaajalle
    • 3

      Metsäkoneet | Sakari Alakärppä on tukkinut ojia, joita hän on vasta vähän aikaa sitten kaivanut

      Tilaajalle
    • 4

      Erä | Niko Lumio aloitti merimetsojahdin heti, kun se oli mahdollista – "Suomessa tällaiset päätökset tehdään liian myöhään”

      Tilaajalle
    • 5

      Erä | Metsästäjäliitto pilotoi kotimaista paikannuspalvelua

    • 6

      Metsäteollisuus | Versowood: Emme lähde mukaan metsänhoitoyhdistysten puukauppapaikkaan

      Tilaajalle
    • 7

      Marjat ja sienet | Miksi puolukka kukkii runsaasti, vaikka on kohta lokakuu?

  • Lisää aiheesta Koneviestissä

    Koneviesti | Konealan Gallup: Onko rakentamisen piristyminen näkynyt maarakennusalalla?

  • Suomessa infra-alalta eläköityy vuosittain noin 600 työntekijää enemmän kuin oppilaitoksista valmistuu uusia infra-alan ammattilaista vuodessa. Muuntokoulutuksella Destia ja Oamk haluavat vastata infra-alan osaajapulaan. Haku on alkanut ja koulutus alkaa 31.8.2026.

    Koneviesti | Helpotusta osaajapulaan – Destia ja Oamk aloittavat talonrakentajien infra-alan muuntokoulutuksen

  • Koneviesti | Lukijan idea: Rumpuputki sulaksi kotikonstein