• Stora Enso pyytää anteeksi ja lupaa kantaa vastuunsa

    Stora Enson metsäjohtaja Janne Partasen mukaan metsänkäyttöilmoitus hakkuukohteesta oli todennäköisesti Stora Enson tekemä.
    Stora Enso myöntää että prosessi on pahasti pettänyt Hukkajoen tapauksessa.
    Stora Enso myöntää että prosessi on pahasti pettänyt Hukkajoen tapauksessa. Kuva: Pirkko-Liisa Luhta
    Metsä|Ympäristö
    23.8.202414:42
    Mia Jouslehto

    Stora Enso vakuuttaa tekevänsä kaikkensa, jotta Suomussalmen Hukkajoen tapahtumat eivät pääse toistumaan. Yhtiön mukaan sillä ja viranomaisilla on tiukat vastuullisuusvaatimukset ja kattava ohjeistus raakkujen huomioimiseksi puunkorjuussa. Suomussalmella 15. elokuuta tapahtunutta raakkutuhoa tutkitaan törkeänä luonnonsuojelurikoksena.

    ”Olemme tapahtuneesta todella pahoillamme”, sanoo Stora Enson Suomen maajohtaja Seppo Parvi yhtiön tiedotteessa.

    ”On selvää, että ohjeistuksiamme vastaan on toimittu. Nyt tapahtunut on täysin arvojemme ja vastuullisuussitoumustemme vastaista”, hän sanoo.

    Stora Enson mukaan tapauksen johdosta hakkuukohteiden valvontaa on lisätty. Tämä pätee myös suojavyöhykkeisiin. Esimerkiksi juuri tärkeillä raakkujoilla on noudatettava tarkasti niille asetettuja vaatimuksia.

    ”Olemme tehneet välittömiä tiukennuksia toimintatapoihimme, koskien muun muassa metsätöiden suunnittelua, ympäristökoulutuksia, ohjeistuksia ja tietojärjestelmiä. Tilanteen selvittäminen ja poliisitutkinta ovat kesken, mutta on selvää, että Stora Enso kantaa tapauksessa vastuunsa niin ympäristöllisesti kuin taloudellisesti”, sanoo Seppo Parvi.

    Hän toteaa, ettei tehtyä saa tekemättömäksi.

    ”Vastuullisuus on oleellinen osa Stora Enson strategiaa, ja teemme kaikkemme, jotta se jatkossa toteutuu kaikessa toiminnassamme, niin omien työntekijöidemme kuin kumppaneidemme kohdalla”, sanoo Parvi.

    Stora Enson Suomen metsäjohtajan Janne Partasen mukaan kohteen hakkuuilmoitus oli todennäköisesti Stora Enson tekemä. Partanen kommentoi Ylellä, että prosessi on pettänyt. Sitä, missä vaiheessa prosessi on pettänyt, Partanen omien sanojensa mukaan ei uskalla arvailla.

    ”Prosessi on pettänyt pahemman kerran ja lopputulos on vakava. Tutkinta tuo varmasti esille ne asiat, jotka menivät pieleen.”

    Stora Enso kertoo tekevänsä yhteistyötä poliisin ja muiden viranomaisten kanssa selvittääkseen, mitä Hukkajoella on tapahtunut. Yhtiön mukaan sen ja yhtiön oman selvitystyön tuloksena ohjeistuksia ja toimintatapoja täsmennetään niin, että jatkossa voidaan varmistaa, että ne ovat tiedossa jokaisella, joka osallistuu hakkuutyöhön arvokkailla luontoalueilla. Tämä koskee niin Stora Enson työntekijöitä kuin kumppaneitamme, kuten korjuuyrittäjiä ja metsänomistajia.

    Lisää aiheesta
    • Maanomistajat saavat nykyisin Metsäkeskukselta tietopaketin ja toimintaohjeet, jos metsänhakkuita suunnitellaan raakkupuron tai -joen valuma-alueelle.

      Luonto | Kuka maksaa Kainuun raakkutuhon miljoonakorvaukset? Näin Koneyrittäjät ja MTK arvioivat poikkeuksellista tilannetta

      Tilaajalle
    • Metsäkoneella on ajettu Suomussalmen Hukkajoella raakkujen yli. Lisäksi jokeen oli ajourilta päätynyt runsaasti mutaa, hiekkaa ja hakkuutähteitä.

      Luonto | Katso video: Tutkija kuvasi, kun tuhannet raakut tuhoutuivat – ”Metsäkoneen kuljettaja suhtautui ylimielisesti”

    Artikkelin aiheet
    Stora Enso
    ympäristövastuu
    Hukkajoen tapaus
    metsätalous
    luonnonsuojelu
  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

    Siirry palveluun
  • Mainos: Nordea Private Banking
    <em id="emphasis">Hevoset ovat Johanna Riihijärvelle tärkeä vastapaino yrittäjän kiireisessä arjessa. Tallilla vietetyt hetket tarjoavat aikaa pysähtyä, kun Liikun kasvu pitää arjen vauhdikkaana. Kuva Sanni Alaraasakka.</em>

    Liikun perustaja Johanna Riihijärvi tavoitteli vapautta – vauraus seurasi perässä

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Petteri Veijonen on viettänyt jo kaksi viikkoa metsässä hankkien ruokansa luonnosta – paino pudonnut kahdeksan kiloa

      Tilaajalle
    • 2

      Metsänhoito | Hanna Vahala ja Pekka Uusitalo eivät halua metsiään viralliseen suojeluun – ”Kun me annamme kuvion olla rauhassa, niin eikö se sitten ole rauhoitettu”

      Tilaajalle
    • 3

      Metsäkoneet | Sakari Alakärppä on tukkinut ojia, joita hän on vasta vähän aikaa sitten kaivanut

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Svensk Jakt: Ruotsalaisesta ketusta löytyi erikoinen värimutaatio

    • 5

      Erä | Niko Lumio aloitti merimetsojahdin heti, kun se oli mahdollista – "Suomessa tällaiset päätökset tehdään liian myöhään”

      Tilaajalle
    • 6

      Erä | Metsästäjäliitto pilotoi kotimaista paikannuspalvelua

    • 7

      Metsäteollisuus | Versowood: Emme lähde mukaan metsänhoitoyhdistysten puukauppapaikkaan

      Tilaajalle
  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Uuden metsätien rakentamista on tuettu vuosina 2016-2023 keskimäärin 42 kilometriä vuodessa. Tukea uuden metsätien suunnitteluun voi hakea vielä tämän vuoden aikana.

    Koneviesti | Valtioneuvosto esittää uusien metsäteiden tekemisen tuen lakkauttamista vuoden 2025 alusta

  • Yksityistiet ovat merkittävä palanen huoltovarmuusketjussa sekä kotimaisen puun kuljetuksissa metsäteollisuudelle ja energian tuotantoon.

    Koneviesti | Yksityisteiden valtionavustuksiin esitetään korotuksia — asetusmuutos lausuntokierrokselle

  • Koneviesti | Vuoden 2023–2027 CAP-ohjelma on työn alla – nämä ovat ehdotukset tärkeimmistä viljelytoimenpiteistä