• Erätarkastajia palkataan lisää – ”Lisätään luonnon käyttöön liittyvien vakavien rikosten paljastamispotentiaalia”

    Metsähallituksen säästöt eivät ulotu erävalvontaan. Metsähallitus aikoo palkata Lappiin kaksi uutta erätarkastajaa.
    Erätarkastaja Miska Puumala tarkistamassa metsästäjän asetta.
    Erätarkastaja Miska Puumala tarkistamassa metsästäjän asetta.  Kuva: Katri Lehtola
    Metsä|Erä
    11.5.202612:31
    Eija Vallinheimo

    Valtion alueiden erävalvonta tehostuu syksyllä, kun Metsähallitus palkkaa Lappiin kaksi uutta erätarkastajaa. Jatkossa Metsähallituksessa työskentelee 13 vakituista erätarkastajaa.

    ”Lappi on luonteva kohde uusien erätarkastajien sijoituspaikaksi. Lapissa valtion hallinnoimia alueita on eniten, niiden käyttö on ympäri vuoden monipuolista ja luontomatkailun kasvu lisää pysyvää valvonnan tarvetta”, erätalousjohtaja Vesa Ruusila sanoo Metsähallituksen tiedotteessa.

    Metsähallituksen erävalvonta tarkastaa vuosittain noin 10 000 luonnossa liikkujaa. Viime vuosina luonnossa liikkuminen ja luontomatkailu ovat lisääntyneet. Tämä on lisännyt paineita myös erävalvonnan lisäämiseen.

    Myös luontaiselinkeinojen ja virkistyskäytön merkitys Lapissa on erityisen suuri. Lisäksi laajat erämaa-alueet ja kansallispuistot vaativat parempaa valvontaresurssia.

    ”Kahdella vakituisella viralla vahvistetaan Lapin valvontaa pitkäjänteisesti.”

    Henri Pelkonen

    ”Kahdella vakituisella viralla vahvistetaan Lapin valvontaa pitkäjänteisesti. Samalla lisätään luonnon käyttöön liittyvien vakavien rikosten paljastamispotentiaalia ja vahvistetaan Metsähallituksen valmiutta viranomaisyhteistyöhön”, erävalvontapäällikkö Henri Pelkonen toteaa.

    Metsähallituksen erätarkastajilla on poliisin koulutus, ja heidän toimivaltuutensa määritellään laissa. Erätarkastajien apuna on muun muassa metsästyksen- ja kalastuksenvalvojia erityisesti sesonkiaikoina.

    Metsähallitus on kertonut hiljattain käynnistävänsä muutosneuvottelut, jotka koskevat 15 vakituista työntekijää konsernin HR-yksikössä ja Rovaniemellä sijaitsevassa Tiedekeskus Pilkkeessä. Toimenpiteillä on kerrottu tavoiteltavan 0,5 miljoonan euron vuotuisia säästöjä.

    Lisää aiheesta
    • Metsähallitus tavoittelee puolen miljoonan säästöjä. Kuvituskuva.

      Talous | Muutosneuvottelut Metsähallituksessa ‒ näin monta työpaikkaa vaarassa

    • Metsähallituksen Luontopalvelut vie polttopuita yhteensä 1600 taukopaikalle. Kolmannes niistä on lakkautusuhan alla.

      Retkeily | HS: Retkeilijöiden taukopaikat valtion mailla voivat vähentyä jopa kolmanneksella

    • Luontopalvelut aloitti viime vuonna rakennuskantansa läpikäynnin säästöpaineiden takia.Sen seurauksena muun muassa Hossan luontokeskus myytiin viime vuonna ulkopuoliselle taholle.

      Retkeily | Metsähallitus takoo rahaa puukaupoilla samalla, kun luontokeskuksia ja retkeilypalveluja karsitaan

      Tilaajalle
    Artikkelin aiheet
    Metsähallitus
    erävalvonta
    Lappi
    luontomatkailu
    luonnon rikokset
  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

    Siirry palveluun
  • Mainos: Omalla Maalla LKV

    Loppuvuosi metsätilan myyjän kannalta: hintataso tapissa, lievä lasku alentuneen puunhinnan myötä mahdollinen

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Petteri Veijonen on viettänyt jo kaksi viikkoa metsässä hankkien ruokansa luonnosta – paino pudonnut kahdeksan kiloa

      Tilaajalle
    • 2

      Metsänhoito | Hanna Vahala ja Pekka Uusitalo eivät halua metsiään viralliseen suojeluun – ”Kun me annamme kuvion olla rauhassa, niin eikö se sitten ole rauhoitettu”

      Tilaajalle
    • 3

      Metsäkoneet | Sakari Alakärppä on tukkinut ojia, joita hän on vasta vähän aikaa sitten kaivanut

      Tilaajalle
    • 4

      Erä | Niko Lumio aloitti merimetsojahdin heti, kun se oli mahdollista – "Suomessa tällaiset päätökset tehdään liian myöhään”

      Tilaajalle
    • 5

      Erä | Metsästäjäliitto pilotoi kotimaista paikannuspalvelua

    • 6

      Metsäteollisuus | Versowood: Emme lähde mukaan metsänhoitoyhdistysten puukauppapaikkaan

      Tilaajalle
    • 7

      Marjat ja sienet | Miksi puolukka kukkii runsaasti, vaikka on kohta lokakuu?

  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Messuportit aukeavat perjantaina 7.6. kello 10.00. Edellisellä kerralla vuonna 2022 messuvieraita oli noin 26 000.

    Koneviesti | Kansainväliset Erämessut 2024 järjestetään 25. kerran Riihimäellä – mukana kaksi uutuutta

  • Koneviesti | Kansainväliset Erämessut 2022 avattiin neljän vuoden tauon jälkeen

  • "Primus Turistskij"-retkikeitin on pakattu mitoiltaan 13 x 13 x 8-senttiseen peltiaskiin, joka muuttuu parissa sekunnissa keitinalustaksi. Keitin koostuu 1,2 desin vetoisesta bensasäiliöstä ja säädettävästä suojalevystä, säätöventtiilistä, polttimesta ja sen alla olevasta esilämmitysaltaasta sekä irrallisesta keittolevystä.

    Koneviesti | Onko edullinen Smert Turistov -retkikeitin lempinimensä mukaisesti ”Turistien surma”? – laite on neuvostoliittolaisen suihkumoottoritehtaan valmistama

    Tilaajalle