• HS: Retkeilijöiden taukopaikat valtion mailla voivat vähentyä jopa kolmanneksella

    Hallituksen säästötoimet johtavat Metsähallituksen Luontopalveluiden ylläpitämistä palveluista tinkimiseen.
    Metsähallituksen Luontopalvelut vie polttopuita yhteensä 1600 taukopaikalle. Kolmannes niistä on lakkautusuhan alla.
    Metsähallituksen Luontopalvelut vie polttopuita yhteensä 1600 taukopaikalle. Kolmannes niistä on lakkautusuhan alla. Kuva: Jaana Kankaanpää
    Metsä|Retkeily
    17.11.202310:38
    Anniina Jokinen

    Mahdollisesti kolmannes valtion ylläpitämistä retkeilijöiden taukopaikoista aiotaan lakkauttaa, kertoo Helsingin Sanomat.

    HS:n mukaan tekstistä ei selviä, mitä kaikkea lakkautettavilla taukopaikoilla tarkoitetaan. Metsähallituksen Luontopalvelut vie polttopuita laavuille, keittokatoksille, päivätupiin, kotiin, tulipaikoille, telttailualueille, autiotuville ja kammeille. Yhteensä niitä on 1600, joten pahimmillaan reilut 500 taukotupaa lakkautettaisiin.

    Myös Luontopalveluiden ylläpitämän luontokeskusverkoston tulevaisuutta selvitetään ensi vuonna.

    Luontopalvelut on ilmoittanut työntekijöille, että ”käytössä olevista taukopaikoista jouduttaisiin vähentämään noin kolmasosa kysyntään perustuen, ja ostopalvelujen määrää maastotöissä lisättäisiin”, HS kertoo.

    Tieto on kulkeutunut työntekijöille muutosneuvotteluita koskevassa asiakirjassa. HS:n mukaan ”työnantajan suunnitelmat toiminnallisista muutoksista henkilöstöön” on saatu Luontopalveluissa päätökseen.

    Autiotuvat voivat kuulua Luontopalveluiden karsimien taukopaikkojen listalle.
    Autiotuvat voivat kuulua Luontopalveluiden karsimien taukopaikkojen listalle. Kuva: Sanne Katainen

    Metsähallitus ilmoitti lokakuussa käynnistävänsä muutosneuvottelut, jotka voivat enimmillään johtaa 60 vakituisen työtehtävän päättymiseen. Neuvottelut koskevat Luontopalveluja sekä Metsähallitus-konsernin yhteisiä toimintoja. Neuvottelujen piirissä on noin 460 vakinaisessa työsuhteessa olevaa henkilöä.

    HS:n mukaan Metsähallitus ei myöskään pysty rekrytoimaan uusia määräaikaisia työntekijöitä. Syynä on hallituksen säästöt.

    Metsähallituksen Luontopalveluiden luontopalvelujohtaja Henrik Jansson kertoo HS:lle, että taukotupien vähentämisessä kyse on keskeneräisistä suunnitelmista, joita ei ole tarkoitettu julkisuuteen.

    Hänen mukaansa kyse on huollon vähentämisestä eikä kaikissa tapauksissa välttämättä taukotupien täydestä lakkauttamisesta.

    Luontopalveluiden ylempien toimihenkilöiden pääluottamusmies Pertti Itkonen kertoo, että taukotupien vähentäminen kolmanneksella todella tapahtuu. Vähennys saattaa olla suurempikin.

    Voit lukea Helsingin Sanomien uutisen tästä.

    Lisää aiheesta
    • Metsähallituksen muutosneuvottelut voivat johtaa 60 vakituisen työsuhteen päättymiseen.

      Metsäpolitiikka | Metsähallitus käynnistää muutosneuvottelut, 60 vakituisen työtehtävän jatko uhattuna

    • Eliölajien uhanalaisuudesta kertova punainen kirja on Jussi Kumpulalla ahkerassa käytössä. Sieltä löytyy muun muassa silmällä pidettäväksi luokiteltu harakka.

      Metsäteollisuus | Metsähallituksen Jussi Kumpula lupaa, että kaikki vanhat ja luonnontilaiset valtion metsät suojellaan – ”Emme hyväksy, että istutettuja metsiä pidetään luonnontilaisina”

      Tilaajalle
    • Retkeily | Metsähallitus hakee uusia jäseniä asiakasyhteisöön ‒ näkemyksiä kaivataan erityisesti 16-30-vuotiailta sekä yli 60-vuotiailta

  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

    Siirry palveluun
  • Mainos: Omalla Maalla LKV

    Loppuvuosi metsätilan myyjän kannalta: hintataso tapissa, lievä lasku alentuneen puunhinnan myötä mahdollinen

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Petteri Veijonen on viettänyt jo kaksi viikkoa metsässä hankkien ruokansa luonnosta – paino pudonnut kahdeksan kiloa

      Tilaajalle
    • 2

      Metsänhoito | Hanna Vahala ja Pekka Uusitalo eivät halua metsiään viralliseen suojeluun – ”Kun me annamme kuvion olla rauhassa, niin eikö se sitten ole rauhoitettu”

      Tilaajalle
    • 3

      Metsäkoneet | Sakari Alakärppä on tukkinut ojia, joita hän on vasta vähän aikaa sitten kaivanut

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Svensk Jakt: Ruotsalaisesta ketusta löytyi erikoinen värimutaatio

    • 5

      Erä | Niko Lumio aloitti merimetsojahdin heti, kun se oli mahdollista – "Suomessa tällaiset päätökset tehdään liian myöhään”

      Tilaajalle
    • 6

      Erä | Metsästäjäliitto pilotoi kotimaista paikannuspalvelua

    • 7

      Metsäteollisuus | Versowood: Emme lähde mukaan metsänhoitoyhdistysten puukauppapaikkaan

      Tilaajalle
  • Lisää aiheesta Koneviestissä

    Koneviesti | Airamin termospullo täyttää 90-vuotta

  • Koneviesti | Kansainväliset Erämessut 2022 avattiin neljän vuoden tauon jälkeen