• Stora Enson syksyllä 2022 alkanut lasku näyttää pysähtyneen, mutta kysyntä säilynee nykytasolla

    Heikon tuloksen tehnyt Stora Enso suunnittelee kannattavuuden tehostamistoimia, jotka voivat johtaa jopa tuhannen työntekijän vähentämiseen.
    Tilaajalle
    Vaikka henkilöstövähennykset ovat vaikeita, se on tarpeellista konsernin pitkän aikavälin menestymiselle, sanoo lokakuussa nimitetty Stora Enson toimitusjohtaja Hans Sohlström.
    Vaikka henkilöstövähennykset ovat vaikeita, se on tarpeellista konsernin pitkän aikavälin menestymiselle, sanoo lokakuussa nimitetty Stora Enson toimitusjohtaja Hans Sohlström. Kuva: Kari Salonen
    Metsä|Metsäteollisuus
    1.2.202417:32
    Anniina Jokinen

    Stora Enson liikevaihto laski vuoden viimeisellä neljänneksellä 24 prosenttia vuodentakaisesta ja oli 2,17 miljardia euroa. Vertailukelpoinen liiketulos romahti 51 miljoonaan euroon, kun vuosi sitten se oli 355 miljoonaa euroa.

    Edellisellä vuosineljänneksellä Stora Enson vertailukelpoinen liiketulos oli 21 miljoonaa euroa. Siten liikevoitto oli loka–joulukuussa kuitenkin hivenen parempi kuin vuoden kolmannella neljänneksellä. Myös kassatilanne on kehittynyt myönteisempään suuntaan.

    ”Haasteelliset markkinat vaikuttavat edelleen Stora Enson taloudelliseen tulokseen viime vuoden viimeisellä neljänneksellä. Vaikutus oli erityisen tuntuva pakkaus- ja puutuoteliiketoiminnoissa”, sanoo Stora Enson toimitusjohtaja Hans Sohlström tiedotteessa.

    Pakkausmateriaalien kysyntä oli edelleen heikkoa ja markkinat vakiintuivat alhaiselle tasolle. Sellun hinta nousi edelliseltä neljännekseltä, mutta pohjakysyntä oli edelleen heikkoa. Vuodentakaiseen verrattuna sellun kysyntä on pudonnut selvästi.

    Rakentamisen hiipuminen heikensi myös puutuotteiden kysyntää, joka laski edellisestä neljänneksestä hieman. Sen sijaan metsäomaisuus teki vahvan tuloksen vuoden viimeisellä neljänneksellä puun markkinahintojen nousun ansiosta.

    Vuoden 2023 liikevaihto oli 9 396 miljoonaa euroa. Vuonna 2022 liikevaihto oli 11 680 miljoonaa euroa. Koko vuoden vertailukelpoinen liiketulos romahti 342 miljoonaan euroon vuoden 2022 1,89 miljardista eurosta.

    De Jong Packagin Groupin hankinta, Oulun tehtaan kartonki-investointi ja osingonmaksu kasvattivat yhtiön nettovelkaa 1,3 miljardia euroa yhteensä 3,17 miljardiin euroon.

    Vuonna 2023 Stora Enso sulki tuotantoyksikköjä ja vähensi henkilöstön määrää 1 150 työntekijällä. Henkilöstön vähentäminen jatkuu myös vuonna 2024, mutta tuotantoyksiköiden sulkemisia ei ole luvassa.

    ”Pysyäkseen kilpailukykyisenä ja edistääkseen kasvua Stora Enso käynnistää kannattavuuden parantamisohjelman, jonka tavoite on parantaa vuotuista operatiivista liiketulosta 80 miljoonaa euroa. Ohjelma voi johtaa noin 1 000 työntekijän henkilöstövähennykseen”, kertoo Hans Sohlström.

    ”Tämä suunnitelma on vaikea, mutta välttämätön yhtiön menestyksen ja kilpailukyvyn varmistamiseksi pitkällä aikavälillä.”

    Henkilöstön vähentämisen yksityiskohdat selviävät myöhemmin, kertoo Stora Enson talousjohtaja Seppo Parvi. Vielä ei ole tietoa siitä, miten irtisanomiset jakautuvat maantieteellisesti ja mihin osastoihin ne osuvat.

    Yhtiö odottaa vuoden 2024 vertailukelpoisen liiketuloksen olevan korkeampi kuin vuonna 2023. Markkinaolosuhteiden odotetaan säilyvän epävarmoina vuonna 2024. Kysyntään, hintoihin ja marginaaleihin kohdistuu jatkuvia paineita, Stora Enso arvioi.

    Pakkausmateriaalien kysynnän odotetaan pysyvän vakaana. Aaltopahvipakkausten kysyntä puolestaan kasvaa lähinnä kasvihuonekauden korkeasesongin vuoksi. Sellun kysynnän odotetaan oleman aiempaa vahvempaa, mutta sen kysyntä heikkenee Kiinassa ylitarjonnan ja hiljaisen sesongin takia.

    Stroa Enso odottaa sahatavaran kysynnän säilyvän vakaana tai mahdollisesti paranevan jonkin verran. Kuitu- ja tukkipuun kysynnän odotetaan olevan heikompaa, mutta energiakäyttöön tarkoitetun kuitupuun kysyntä pysyy vahvana.

    Stora Enson investointi Oulun tehtaan kuluttajapakkauskartonkilinjaan etenee aikataulun mukaisesti ja tuotannon on tarkoitus käynnistyä vuoden 2025 aikana. Kiinassa sijaitseva Beihain tuotantolaitoksen myynti etenee suunnitelman mukaisesti.

    Stora Enson hallituksen osinkoehdotus on 0,10 euroa osakkeelta. Viime vuonna yhtiö jakoi osinkoa 0,60 euroa osakkeelta. Hallitus esittää, että yhtiökokous valtuuttaisi hallituksen päättämään harkinnan mukaan lisäosingon maksamisesta enintään 0,20 euroa osakkeelta.

    Lisää aiheesta
    • Stora Enson tehtaalle saapuvaa puukuormaa puretaan Varkaudessa.

      Yritykset | Stora Ensolla jopa tuhat työpaikkaa vaarassa – tulossa mittavat säästöt

    • Italialainen Massimo Reynaudo esitteli ensimmäisen kerran UPM:n tuloksen yhtiön toimitusjohtajana.

      Metsäteollisuus | UPM:n tulos puolittui, mutta yhtiö onnistui parantamaan vuoden lopulla

    • Stora Enso vähensi henkilöstöään viime vuonna 1 150 työntekijällä. Henkilöstövähennykset jatkuvat kuluvana vuonna.

      Metsäteollisuus | Stora Enson tulos heikko – pieni käänne parempaan syksyyn verrattuna

  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

    Siirry palveluun
  • Mainos: Nordea Private Banking
    <em id="emphasis">Hevoset ovat Johanna Riihijärvelle tärkeä vastapaino yrittäjän kiireisessä arjessa. Tallilla vietetyt hetket tarjoavat aikaa pysähtyä, kun Liikun kasvu pitää arjen vauhdikkaana. Kuva Sanni Alaraasakka.</em>

    Liikun perustaja Johanna Riihijärvi tavoitteli vapautta – vauraus seurasi perässä

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Petteri Veijonen on viettänyt jo kaksi viikkoa metsässä hankkien ruokansa luonnosta – paino pudonnut kahdeksan kiloa

      Tilaajalle
    • 2

      Metsänhoito | Hanna Vahala ja Pekka Uusitalo eivät halua metsiään viralliseen suojeluun – ”Kun me annamme kuvion olla rauhassa, niin eikö se sitten ole rauhoitettu”

      Tilaajalle
    • 3

      Metsäkoneet | Sakari Alakärppä on tukkinut ojia, joita hän on vasta vähän aikaa sitten kaivanut

      Tilaajalle
    • 4

      Erä | Niko Lumio aloitti merimetsojahdin heti, kun se oli mahdollista – "Suomessa tällaiset päätökset tehdään liian myöhään”

      Tilaajalle
    • 5

      Erä | Metsästäjäliitto pilotoi kotimaista paikannuspalvelua

    • 6

      Luonto | Svensk Jakt: Ruotsalaisesta ketusta löytyi erikoinen värimutaatio

    • 7

      Metsäteollisuus | Versowood: Emme lähde mukaan metsänhoitoyhdistysten puukauppapaikkaan

      Tilaajalle
  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Ohjaamojousitus on noussut monilla markkinoilla tärkeäksi markkinavaltiksi. Sampo Rosenlew Oy esitteli myös oman kuormatraktoreihin kehitetyn hydraulisen ohjaamojousituksen protoversion.

    Koneviesti | Metsäkoneiden toiminnallisuuksia kehitetään pienissäkin yksityiskohdissa – suomalaiset yritykset hienosäädössä vahvoilla

  • Kolumni
    Simo Jaakkola

    Koneviesti | Metsäkoneurakointi sukeltaa vakaalta pohjalta sumuun ‒ FinnMETKO 2026 antaa osviittaa alan investoinneista

  • Risutec Oy on viime vuosina panostanut myös jatkuvatoimisten istutuskoneiden kehittämiseen.

    Koneviesti | John Deere Forestry ostaa Risutec Oy:n – toiminta jatkuu Nakkilassa