• Osaatko arvostaa tulipaikkojen klapeja? Yhden klapin hinta voi olla jopa euron, kun se viedään tarpeeksi kauas

    Metsähallituksen puistonhoitaja muistuttaa, että polttopuita kannattaa käyttää retkipaikoilla järkevästi.
    Retkikohteissa kuluu vuosittain paljon puuta.
    Retkikohteissa kuluu vuosittain paljon puuta. Kuva: Marita Waenerberg
    Metsä|Retkeily
    6.1.202318:00
    Mia Jouslehto

    Oletko joskus miettinyt pienen klapinyytin hintaa huoltoasemalla tai ruokakaupassa? Jos tuntui kalliilta, miettiä voi, mitä puut ovat maksaneet kaukaisille retkipaikoille vietynä.

    Metsähallituksen luontopalveluissa työskentelevä puistomestari Henri Arponen laski alkutalvesta, mitä puut maksavat Pallas-Yllästunturin kansallispuiston kansallispuiston tulipisteille vietynä. Kansallispuisto on kävijämäärillä laskettuna Suomen suosituin kansallispuisto.

    Varsinaisen laskelman hän teki Pallas-Yllästunturin puistoalueella sijaitsevalle Pyhäjärven kodalle. Se sijaitsee Pyhäjärven päässä Kittilässä, ja tietä pitkin pääsee melkein perille asti. Maastossa kuljetusmatkaa kertyy vain parisataa metriä.

    ”Siellä klapin hinnaksi tuli 45 senttiä, kun laskettiin paljonko kappalemääräisesti on keskimäärin puuta yhdessä kuutiossa ja kuutiohinnat olivat tiedossa”, sanoo puistomestari Arponen.

    Samalla hän sovelsi laskelmaa muillekin pisteille. Laskelmissa on mukana klapien hinta sekä lisäksi kuljetusmatka kodille tai muille tulipaikoille maastossa. Metsähallituksella on paljon kohteita muualla Lapissa. Pidempien moottorikelkkamatkojen päässä klapin hinta nousi selvästi.

    ”Meillä on myös paikkoja tuolla käsivarressa, jossa matka maastossa on yli 50 kilometriä. Siellä yhden klapin hinta nousee jo yli euron tai euron tietämille.”

    Kaukana olevia toimituspisteitä on esimerkiksi Kalottireitillä ja Haltilla, samoin pitkien matkojen päässä ovat jotkin erämaakohteet.

    Kesäkaudella puut toimitetaan kuorma-autoilla kaikkiin paikkoihin, joihin pääsee autolla suoraan kohteen viereen. Muualle polttopuut viedään talvella moottorikelkalla. Puut ostetaan yrittäjiltä ja maastokuljetuksesta vastaavat pääsääntöisesti toiset yrittäjät.

    Jos puut maksaisivat käyttäjille, Metsähallituksessa pelätään, että se voisi ajaa retkeilijöitä väärinkäytöksiin. Eli polttamaan luonnosta löytyvää puita luonnon- tai kansallispuistoissa sekä luonnonsuojelualueilla.

    ”Tämä on verorahoin tehty palvelu. Kuitenkin on päädytty siihen, että puut ovat ilmaisia. Näin siksi, ettei revittäisi poltettavaa puuta maastosta”, sanoo puistomestari.

    Retkikohteissa kuluu vuosittain runsaasti puuta, osin ehkä liiaksikin. Arponen toivoo, että puuta käytettäisiin kohtuudella.

    ”On kohteita, joissa fiilistelymielessä puita poltettaan vähän turhankin paljon. Teimme taannoin somevideon siitä, kuinka paljon puuta tarvitsee käyttää vaikka makkaran paisteluun. Oikeaoppisesti kun puuta polttaa, sitä ei kulu niin paljoa. Lisäksi puu palaa vielä paljon puhtaammin.”

    Lisää aiheesta
    • Rokun kansallispuiston maastot sopivat mainiosti lumikenkäilyyn

      Retkeily | Nappaa lumikengät kassiin ja suuntaa Rokualle! Uusi talvireitti ja vuokratupa palvelevat retkeilijöitä

    • Perinteiset menetelmät ovat lähellä eräopas Sampo Rouhiaisen sydäntä.

      Retkeily | Tulenteko onnistuu ilman tulitikkuja tai sytkäriä – perinteisillä menetelmillä tuli syttyy kaikissa olosuhteissa

    • Syrjänalusen taukopaikalle on rakennettu uusi laituri.

      Retkeily | Evolla voi kohdata niin ikimetsän kuin raivaussaha-armadan ‒ taukopaikkoja uusitaan urakalla, vaikka kansallispuistoa ei tullutkaan

      Tilaajalle
    • Verkkopalvelusta voi seurata ajankohtaista tietoa aurauksista ja lanauksista.

      Liikenne | Onko metsätie jo aurattu? Metsähallitus näyttää kunnossapitotiedot nyt avoimessa verkkopalvelussa

  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

    Siirry palveluun
  • Mainos: Omalla Maalla LKV

    Loppuvuosi metsätilan myyjän kannalta: hintataso tapissa, lievä lasku alentuneen puunhinnan myötä mahdollinen

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Petteri Veijonen on viettänyt jo kaksi viikkoa metsässä hankkien ruokansa luonnosta – paino pudonnut kahdeksan kiloa

      Tilaajalle
    • 2

      Metsänhoito | Hanna Vahala ja Pekka Uusitalo eivät halua metsiään viralliseen suojeluun – ”Kun me annamme kuvion olla rauhassa, niin eikö se sitten ole rauhoitettu”

      Tilaajalle
    • 3

      Metsäkoneet | Sakari Alakärppä on tukkinut ojia, joita hän on vasta vähän aikaa sitten kaivanut

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Svensk Jakt: Ruotsalaisesta ketusta löytyi erikoinen värimutaatio

    • 5

      Erä | Niko Lumio aloitti merimetsojahdin heti, kun se oli mahdollista – "Suomessa tällaiset päätökset tehdään liian myöhään”

      Tilaajalle
    • 6

      Erä | Metsästäjäliitto pilotoi kotimaista paikannuspalvelua

    • 7

      Metsäteollisuus | Versowood: Emme lähde mukaan metsänhoitoyhdistysten puukauppapaikkaan

      Tilaajalle
  • Lisää aiheesta Koneviestissä

    Koneviesti | Airamin termospullo täyttää 90-vuotta

  • Koneviesti | Kansainväliset Erämessut 2022 avattiin neljän vuoden tauon jälkeen