• Metsäkonekaupan virkistyminen nosti Ponssen tulosta, talouden epävarmuus vaikuttaa koneiden kysyntään

    Ponssella on edelleen miljoonien saatavat Venäjän tytäryhtiön myynnistä.
    Ponssen metsäkoneiden kysyntä virkistyi alkuvuonna. Metsäkoneyrittäjien työtilanne nostaa uusien ja käytettyjen koneiden kysyntää.
    Ponssen metsäkoneiden kysyntä virkistyi alkuvuonna. Metsäkoneyrittäjien työtilanne nostaa uusien ja käytettyjen koneiden kysyntää. Kuva: Rami Marjamäki
    Metsä|Metsäkoneet
    23.4.202511:18
    Sami Suojanen

    Metsäkonevalmistaja Ponssen tulos parani vuoden ensimmäisen neljänneksen aikana. Konsernin kolmen kuukauden liikevoitto oli 13,2 miljoonaa euroa, kun se vuotta aiemmin jäi 1,2 miljoonaan euroon.

    Pörssi palkitsi odotettua suuremman parannuksen, ja yhtiön osakkeen kurssi ampaisi nousuun keskiviikkona.

    Tuloskäänne näkyy vielä selvemmin katsauskauden tuloksessa, joka nousi 14,4 miljoonaan euroon. Vuoden 2024 ensimmäisellä neljänneksellä tappiota kertyi 3,4 miljoonaa euroa.

    Ponssen liikevaihto kasvoi noin yhdeksän prosenttia 185,4 miljoonaan euroon.

    ”Tilauskanta kääntyi Euroopan markkinan vetämänä lievään kasvuun.”

    Juho Nummela

    ”Metsäkonemarkkina piristyi hieman vuoden ensimmäisellä neljänneksellä. Tilauskanta kääntyi Euroopan markkinan vetämänä lievään kasvuun neljänneksen lopulla”, toteaa toimitusjohtaja Juho Nummela yhtiön tiedotteessa.

    Markkinan piristyminen näkyi Ponssen saamissa tilauksissa, joita kertyi noin 185 miljoonaa euroa. Se oli 21 miljoonaa enemmän kuin vuotta aiemmin.

    Tilauskanta katsauskauden päättyessä oli 188 miljoonaa euroa.

    Nummelan mukaan yhtiön vaihtokonevarasto on edelleen suurehko. Se nostaa yhtiön käyttöpääomamäärän normaalia korkeammaksi.

    Nummela näkee kuitenkin vaihtokonemyynnin piristyvän. Hänen mukaansa vaihtokonemarkkinan varovainen elpyminen heijasteli yhtiön asiakkaiden työtilannetta.

    Ponssen murheenkryynistä Brasilian Full Service -huoltosopimuksesta tuli miljoonan euron tappio ensimmäisellä neljänneksellä. Huoltosopimus on määräaikainen ja kestää ensi vuoden loppuun asti. Nummelan mukaan sopimus on ”kehittynyt positiiviseen suuntaan”.

    Toimitusjohtaja Juho Nummelan mukaan Brasilian tappiollinen huoltosopimus on kehittynyt myönteiseen suuntaan.
    Toimitusjohtaja Juho Nummelan mukaan Brasilian tappiollinen huoltosopimus on kehittynyt myönteiseen suuntaan. Kuva: Kari Salonen

    Toinen murheenkryyni liittyy Venäjän-tytäryhtiön myyntiin. Kaupat myytävistä toiminnoista on sovittu, mutta raha ei liiku. Ponssella on osakekannan myynnistä kolmen miljoonan saaminen. Se erääntyi maaliskuussa ja on yhä lyhytaikaisissa saamisissa.

    Ponsse on nettovelaton ja sen omavaraisuus koheni 60,7 prosenttiin.

    Yhtiö odottaa talouden epävarmuuden jatkuvan ja vaikuttavan metsäkoneiden kysyntään. Se arvioi euromääräisen liikevoittonsa olevan tänä vuonna hieman suurempi kuin vuonna 2024, jolloin liikevoittoa kertyi 36,8 miljoonaa euroa.

    Lisää aiheesta
    • Ponsse valmistaa koneensa Suomessa. Toimitusjohtaja Juho Nummelan mukaan olisi äkkiseltään hankala jakaa tuotantoa Yhdysvaltoihin.

      Talous | Trumpin tulliaikeet saivat suomalaisyhtiöt ymmälleen –globalisaation hedelmät opittiin juuri poimimaan

      Tilaajalle
    • Ponsse odottaa tästä vuodesta viimevuotista parempaa.

      Koneet ja kulkuneuvot | Ponssen tulos notkahti, mutta parempaa on luvassa

      Tilaajalle
    • Minnesotalaiset Jhace Pearson ja Matthew Vosika kävivät vastaanottamassa Ponsselta tilatun kuormatraktorin.

      Metsäkoneet | Ponsse juhlii tasalukua – Näin monta metsäkonetta Vieremältä on valmistunut

    Artikkelin aiheet
    Ponsse
    metsäkoneet
    talous
    tulos
    metsätalous
  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

    Siirry palveluun
  • Mainos: Omalla Maalla LKV

    Loppuvuosi metsätilan myyjän kannalta: hintataso tapissa, lievä lasku alentuneen puunhinnan myötä mahdollinen

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Petteri Veijonen on viettänyt jo kaksi viikkoa metsässä hankkien ruokansa luonnosta – paino pudonnut kahdeksan kiloa

      Tilaajalle
    • 2

      Metsänhoito | Hanna Vahala ja Pekka Uusitalo eivät halua metsiään viralliseen suojeluun – ”Kun me annamme kuvion olla rauhassa, niin eikö se sitten ole rauhoitettu”

      Tilaajalle
    • 3

      Metsäkoneet | Sakari Alakärppä on tukkinut ojia, joita hän on vasta vähän aikaa sitten kaivanut

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Svensk Jakt: Ruotsalaisesta ketusta löytyi erikoinen värimutaatio

    • 5

      Erä | Niko Lumio aloitti merimetsojahdin heti, kun se oli mahdollista – "Suomessa tällaiset päätökset tehdään liian myöhään”

      Tilaajalle
    • 6

      Erä | Metsästäjäliitto pilotoi kotimaista paikannuspalvelua

    • 7

      Metsäteollisuus | Versowood: Emme lähde mukaan metsänhoitoyhdistysten puukauppapaikkaan

      Tilaajalle
  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Komatsun XC mallit ovat nostaneet suosiotaan merkkinsä valikoimassa. Alkuvuonna rekisteröidyistä Komatsun harvestereista 2/3 oli kahdeksanpyöräisiä XC-versioita.

    Koneviesti | Suomessa metsäkoneiden rekisteröintimäärät ovat laskeneet merkittävästi alkuvuonna 2026

  • Uusi Ponsse New Bison poikkeaa merkittävästi aiemmasta mallista. Active Frame -ratkaisua ei enää ole, ja sen vaihtoehdoksi on tarjolla lisävarusteena Active Cabin -ohjaamojousitus.

    Koneviesti | Ponssen New Bison -kuormatraktorimalli on aiempaa Bison-mallia 1 000 kiloa kevyempi

  • Hakki Pilke CS30Pro oli FinnMetkon uutuus ja uusi avaus valmistajan valikoimassa. Katkaisu on pyörösahalla. Konetta voidaan käyttää sähkömoottorilla tai traktorin voimanotolla.

    Koneviesti | Hakki Pilkkeen ensimmäinen pyörösahakatkaisulla varustettu pilkekone esillä FinnMetkossa