• Pallastunturin luontokeskus pysyy kiinni myös ensi vuoden – rakennus on luultua huonommassa kunnossa

    Vuonna 1977 rakennettu luontokeskus on yksi Suomen ja Pohjoismaiden vanhimmista luontokeskuksista.
    Kuva: Metsähallitus
    Metsä|Retkeily
    27.9.202223:00
    Anni-Sofia Hoppi

    Metsähallituksen Pallastunturin luontokeskus pysyy suljettuna myös ensi vuoden, kertoo Metsähallitus.

    Syynä on rakennuksen huono kunto, joka paljastui alun perin luultua huonommaksi.

    Suunnittelussa selvisi, että rakennuksen ongelmat ovat niin mittavat, ettei suunniteltu remontti riitä. Alun perin remonttiin ryhdyttiin sisäilmaongelmien takia.

    Muoniossa sijaitseva luontokeskus oli määrä avata ensi kesään mennessä.

    ”Kun teetimme kesällä tarkempia tutkimuksia, selvisi, että rakennus on vielä arvioituakin huonommassa kunnossa ja vaatisi täydellisen remontin. Olimme varautuneet merkittävään saneeraukseen, mutta toimenpiteiden laajuus ja kustannukset ylittivät kuitenkin varaukset. Nyt pitää ottaa aikalisä”, puistonjohtaja Pekka Sulkava Metsähallituksen Luontopalveluista kertoo tiedotteessa.

    Sulkavan mukaan Metsähallituksen Luontopalveluiden täytyy seuraavaksi pohtia, miten ja missä tiloissa asiakkaita palvellaan ensi vuonna.

    Pallaksen luontokeskus

    Rakenetttu vuonna 1977.

    Sijaitsee Muoniossa Pallas-Yllästunturin kansallispuistossa.

    Yksi Suomen ja Pohjoismaiden vanhimmista luontokeskuksista.

    Palvelee muun muassa Suomen suosituimpiin vaellusreitteihin kuuluvan Hetta-Pallaksen retkeilijöitä.

    Vuonna 2021 noin 60 000 käyntiä.

    Lapin kolmanneksi suosituin luontokeskus Pyhä-Luoston Naavan ja Yllästunturin jälkeen.

    Lisää aiheesta
    • Pohjoisen Suomen tunturimaisemat ovat lumoavan kauniita kaikessa karuudessaan.

      Luonto | Paljaat laet, vaikeakulkuiset kivierämaat ja ainutlaatuinen luonto – oletko kokenut tunturien lumon?

    • Pallas-Yllästunturin kansallispuiston reunalla sijaitseva Yllästunturi houkuttelee talvisin laskettelijoita.

      Autiotupia, moottorikelkkareittejä ja pitkospuut rajalle – Luontopalvelut investoi 4 miljoonaa euroa Pallas-Yllästunturin ja Käsivarren alueen retkeilypalvelujen kohentamiseen

    • Pirunkurun rakkakivikko haastaa ja hurmaa retkeilijät Ylläs-Pallastunturin kansallispuistossa. Huipulla avautuvat tunturimaisemat ovat ponnistelun väärti.

      Retkeily | Pirunkurun nousu palkitsee ponnekkaan retkeilijän: Karu rakkakivikko ja huipulla avautuvat maisemat ovat vertaansa vailla

    Artikkelin aiheet
    Pallastunturin luontokeskus
    Metsähallitus
    rakennusten kunto
    remontti
    Muonio
  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

    Siirry palveluun
  • Mainos: Nordea Private Banking
    <em id="emphasis">Hevoset ovat Johanna Riihijärvelle tärkeä vastapaino yrittäjän kiireisessä arjessa. Tallilla vietetyt hetket tarjoavat aikaa pysähtyä, kun Liikun kasvu pitää arjen vauhdikkaana. Kuva Sanni Alaraasakka.</em>

    Liikun perustaja Johanna Riihijärvi tavoitteli vapautta – vauraus seurasi perässä

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Petteri Veijonen on viettänyt jo kaksi viikkoa metsässä hankkien ruokansa luonnosta – paino pudonnut kahdeksan kiloa

      Tilaajalle
    • 2

      Metsänhoito | Hanna Vahala ja Pekka Uusitalo eivät halua metsiään viralliseen suojeluun – ”Kun me annamme kuvion olla rauhassa, niin eikö se sitten ole rauhoitettu”

      Tilaajalle
    • 3

      Metsäkoneet | Sakari Alakärppä on tukkinut ojia, joita hän on vasta vähän aikaa sitten kaivanut

      Tilaajalle
    • 4

      Erä | Niko Lumio aloitti merimetsojahdin heti, kun se oli mahdollista – "Suomessa tällaiset päätökset tehdään liian myöhään”

      Tilaajalle
    • 5

      Erä | Metsästäjäliitto pilotoi kotimaista paikannuspalvelua

    • 6

      Metsäteollisuus | Versowood: Emme lähde mukaan metsänhoitoyhdistysten puukauppapaikkaan

      Tilaajalle
    • 7

      Luonto | Svensk Jakt: Ruotsalaisesta ketusta löytyi erikoinen värimutaatio

  • Lisää aiheesta Koneviestissä

    Koneviesti | Airamin termospullo täyttää 90-vuotta

  • Koneviesti | Kansainväliset Erämessut 2022 avattiin neljän vuoden tauon jälkeen