• Yle: Alle vuoden ikäisen karhunpennun ampuneelle miehelle ehdollinen vankeusrangaistus

    Mies kertoi luulleensa ampuvansa yli 1-vuotiasta erauspentua.
    Mies ei ollut saanut metsästyksenjohtajalta lupaa ampua karhua tilanteessa, jossa on emo ja pentu. Kuvituskuva.
    Mies ei ollut saanut metsästyksenjohtajalta lupaa ampua karhua tilanteessa, jossa on emo ja pentu. Kuvituskuva. Kuva: Markku Vuorikari
    Metsä|Erä
    11.7.202418:00
    Anni-Sofia Hoppi

    Pohjois-Savon käräjäoikeus on antanut tuomion Tuusniemellä viime syyskuussa tapahtuneesta karhunpennun ampumisesta, kertoo Yle.

    Noin 60-vuotias mies tuomittiin törkeästä metsästysrikoksesta viiden kuukauden ehdolliseen vankeusrangaistukseen.

    Oikeus määräsi miehen myös kolmen vuoden metsästyskieltoon. Lisäksi miehen on luovutettava metsästyskorttinsa riistanhoitoyhdistykselle ja rikoksentekovälineenä käytetyn kiväärinsä valtiolle.

    Mies joutuu maksamaan valtiolle 80 euron rikosuhrimaksun ja puolustuksen kuluja noin 2 200 euroa. Tuomio ei ole lainvoimainen.

    Törkeästä metsästysrikoksesta tuomittu mies ampui viime syyskuussa luvallisen karhunmetsästyksen yhteydessä alle vuoden ikäisen, emoaan seuranneen karhunpennun. Mies kertoi luulleensa ampuneensa yli 1-vuotiasta erauspentua.

    Mies ei ollut saanut metsästyksenjohtajalta lupaa.

    Koko ikänsä metsästänyt mies oli nähnyt karhun ensimmäistä kertaa metsästystilanteessa ja sanoi ampumispäätöksen tapahtuneen nopeasti. Mies ei ollut saanut metsästyksenjohtajalta lupaa ampua karhua tilanteessa, jossa on emo ja pentu.

    Oikeuden mukaan metsästäjällä on velvollisuus tuntea ja tunnistaa metsästyksen kohde sekä varmistautua kohteesta.

    Kuollut pentu painoi punnituksessa 33 kiloa. Keskimäärin samana vuonna syntyneet pennut painavat syksyllä noin 34 kiloa, ja vuotta vanhemmat erauspennut noin 92 kiloa.

    Karhunmetsästykseen myönnetty poikkeuslupa ei salli alle vuoden ikäisen karhun tai sellaisen naaraskarhun kaatamista, jota seuraa alle vuoden ikäinen pentu.

    Yle: Karhunpentu ammuttiin laillisen metsästyksen yhteydessä – ampujalle ehdollinen vankeusrangaistus

    Lisää aiheesta
    • Alle vuoden ikäinen karhunpentu samoin kuin naaraskarhu, jota vuotta nuorempi pentu seuraa, on aina rauhoitettu. Kuvituskuva.

      Erä | Alle vuoden ikäisen karhun ampumisesta nostettu syyte – Oulun vastaavasta tapauksesta annettiin hiljattain tuomio

    • Kannanhoidollisen pyynnin ollessa jäissä karhuja kaadetaan vahinko- ja turvallisuusperustein myönnettävien poikkeus- sekä karkotuslupien perusteella.

      Erä | Kannanhoidollinen karhunpyynti jäissä suurimmassa osassa Suomea – myöntävä ratkaisu Lieksaan

      Tilaajalle
    • Riistakeskus on myöntänyt tulevalle metsästyskaudelle 10 poikkeuslupaa karhun kannanhoidolliseen metsästykseen Lieksassa.

      Erä | Metsästäjäliitto vaatii Suomen suurpetopolitiikkaan Ruotsin mallia

  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

    Siirry palveluun
  • Mainos: Nordea Private Banking
    <em id="emphasis">Hevoset ovat Johanna Riihijärvelle tärkeä vastapaino yrittäjän kiireisessä arjessa. Tallilla vietetyt hetket tarjoavat aikaa pysähtyä, kun Liikun kasvu pitää arjen vauhdikkaana. Kuva Sanni Alaraasakka.</em>

    Liikun perustaja Johanna Riihijärvi tavoitteli vapautta – vauraus seurasi perässä

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Petteri Veijonen on viettänyt jo kaksi viikkoa metsässä hankkien ruokansa luonnosta – paino pudonnut kahdeksan kiloa

      Tilaajalle
    • 2

      Metsänhoito | Hanna Vahala ja Pekka Uusitalo eivät halua metsiään viralliseen suojeluun – ”Kun me annamme kuvion olla rauhassa, niin eikö se sitten ole rauhoitettu”

      Tilaajalle
    • 3

      Metsäkoneet | Sakari Alakärppä on tukkinut ojia, joita hän on vasta vähän aikaa sitten kaivanut

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Svensk Jakt: Ruotsalaisesta ketusta löytyi erikoinen värimutaatio

    • 5

      Erä | Niko Lumio aloitti merimetsojahdin heti, kun se oli mahdollista – "Suomessa tällaiset päätökset tehdään liian myöhään”

      Tilaajalle
    • 6

      Erä | Metsästäjäliitto pilotoi kotimaista paikannuspalvelua

    • 7

      Metsäteollisuus | Versowood: Emme lähde mukaan metsänhoitoyhdistysten puukauppapaikkaan

      Tilaajalle
  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Messuportit aukeavat perjantaina 7.6. kello 10.00. Edellisellä kerralla vuonna 2022 messuvieraita oli noin 26 000.

    Koneviesti | Kansainväliset Erämessut 2024 järjestetään 25. kerran Riihimäellä – mukana kaksi uutuutta

  • Koneviesti | Kansainväliset Erämessut 2022 avattiin neljän vuoden tauon jälkeen

  • &quot;Primus Turistskij&quot;-retkikeitin on pakattu mitoiltaan 13 x 13 x 8-senttiseen peltiaskiin, joka muuttuu parissa sekunnissa keitinalustaksi. Keitin koostuu 1,2 desin vetoisesta bensasäiliöstä ja säädettävästä suojalevystä, säätöventtiilistä, polttimesta ja sen alla olevasta esilämmitysaltaasta sekä irrallisesta keittolevystä.

    Koneviesti | Onko edullinen Smert Turistov -retkikeitin lempinimensä mukaisesti ”Turistien surma”? – laite on neuvostoliittolaisen suihkumoottoritehtaan valmistama

    Tilaajalle