

Venäjän hyökkäyssodan jälkeen esimerkiksi Baltian puista maksettiin hetken todellisia huippuhintoja. Sen jälkeen seurasi lasku, mutta nyt puun hinnat nousevat taas Itämeren ympäristössä.
”Viime aikoina puun hinnat ovat jälleen lähteneet nousuun ympäri Eurooppaa Se koskee sekä tukkia että kuitupuuta”, vahvistaa tutkimuspäällikkö Kalle Karttunen MTK:sta.
Karttusen mukaan Itämeren maissa ja Euroopassa laajemminkin on havaittavissa jopa puupulaa. Sen seurauksena esimerkiksi Ruotsissa puun hinnat ovat voimakkaassa nousussa.
Venäläisen puun tuonnin päättyminen sotki metsäteollisuuden puuhuollon vuoden 2022 keväällä. Täytettäväksi jäi noin 10 miljoonan kuutiometrin aukko. Se käänsi kantohinnat nousuun sekä kotimaassa että lähialueilla.
Baltiassa käynnistyi varsinainen hintaralli. Koivukuitupuun hinta satamaan tuotuna kipusi yli 100 euroon kuutiolta toissa vuoden syksyllä. Siitä huolimatta tuontimäärät eivät nousseet lähellekään entistä tasoa.
Alkupaniikin jälkeen puun hinnat kääntyivät laskuun Baltiassa.
Koivukuitupuun keskihinta Viron metsähallinnon tienvarsikaupoissa on tänä vuonna ollut 50 euron tietämissä kuutiolta. Suomeen tuodun koivukuitupuun hinta satamassa on ollut alle 70 eurossa.
Järeä virolainen kuusitukki maksoi viime vuonna maan metsähallinnon tienvarsikaupoissa keskimäärin 90 euroa kuutiolta. Tänä vuonna kuusitukista on maksettu Virossa alle 80 euron keskihintaa.
Ulkomaisten hintojen suora vertailu Suomen hintoihin on vaikeaa, koska muualla käytössä on yleensä kuoren alta mitattu tienvarsihinta. Myös hintaan vaikuttavat laatuvaatimukset vaihtelevat.
Suomessa puun hinta on noussut syksystä lähtien. Sama näkyy muuallakin. Se kertoo, että puun tarjonta on kysyntää niukempaa.
Esimerkiksi ruotsalaisen Södran toimitusjohtajan Lotta Lyrån mukaan tilanne on kuitupuun osalta on kääntynyt päälaelleen.
Aiemmin kuitu- ja harvennuspuuta oli Södran jäsenten metsissä tarjolla enemmän kuin sellutehtaat pystyivät sitä käyttämään. Nyt tehtaat kärsivät puupulasta.
Vastaavia lausuntoja on tullut muiltakin ruotsalaisyhtiöiltä. Ne odottavat, että kuitupuun hinta kohoaa jopa kaikkien aikojen huippuun kesällä.
Ruotsin metsähallinnon tilaston mukaan havukuitupuu maksoi noin 300 kruunua kuutiolta ennen Venäjän hyökkäyssotaa. Tänä keväänä siitä on maksettu keskimäärin 521 kruunua kuutiolta.
Myös tukin hinnat ovat nousseet Ruotsissa tasaisesti vuoden 2020 jälkeen.
”Ruotsin keskihintojen vertailussa pitää ottaa huomioon, että Etelä- ja Pohjois-Ruotsin hinnoilla on selvä ero”, muistuttaa Karttunen.
Karttusen mukaan myös Suomessa kuitupuusta maksetaan nyt ennätyshintoja ja havutukillakin on kivuttu takaisin viime kevään hintatasoon.
Mäntykuitupuun hinta hipoo jo 30 euroa kuutiolta, kun siitä maksettiin viime vuonna heikoimmillaan 23 euroa kuutiolta.
Kuusitukin keskihinta on noussut yli 80 euroon kuutiometriltä. Siihen on tullut noin kymppi lisää viime kesästä.
Myös jatko näyttää metsänomistajien kannalta hyvältä. Stora Enso totesi osavuosikatsauksessaan, että puumarkkinat Suomessa, Ruotsissa ja Baltian maissa pysyvät jatkossakin tiukkoina.
Samalla yhtiö arvioi, että puun hinta nousee koko loppuvuoden ajan Suomessa ja Ruotsissa.
Karttusen mukaan sekä tukin että kuitupuun hintojen nousu näkyy Suomen ja Ruotsin lisäksi Baltiassa ja Keski-Euroopassa. Baltiassa hintojen nousu ei ole vielä tarttunut tukkiin, mutta kuitupuun hinnat ovat sielläkin jo nousussa.
Puun hyvää kysyntää selittää puun tuonnin romahtaminen sen jälkeen, kun Venäjä käynnisti keväällä 2022 hyökkäyssodan. Tuonnista valtaosa oli peräisin Venäjältä.
Esimerkiksi koivukuitupuuta tuotiin Suomeen vuoden 2022 alussa yli 0,3 miljoonaa kuutiometriä kuukaudessa. Tämän vuoden helmikuussa koivukuitupuun tuonti jäi 74 000 kuutioon eli noin viidennekseen entisestä.
Koivukuitupuun ohi tuonnissa on kiilannut hake. Sitä tuotiin helmikuussa lähes 0,2 miljoonaa kuutiota.
Myös mäntykuitupuun tuonti on kasvanut. Sitä tuotiin ennen Venäjän hyökkäyssotaa alle 24 000 kuutiota kuukaudessa. Sen jälkeen mäntykuitupuun tuonti on moninkertaistunut.
Tämän vuoden alussa mäntykuitupuuta on tuotu lähes 100 000 kuutiota kuukaudessa. Mäntykuitupuuta metsäteollisuus on ostanut etenkin Ruotsista.
Mäntykuitupuun tuontia kasvattaa Metsä Groupin Kemin uusi biotuotetehdas. Sen puunkäytöstä noin miljoona kuutiota on laskettu tuontipuun varaan.
Luonnonvarakeskuksen mukaan metsäteollisuus käytti viime vuonna tuontipuuta 3,3 miljoonaa kuutiota. Tuontipuun osuus oli 5 prosenttia metsäteollisuuden käyttämästä raakapuun kokonaismäärästä.
Juttu on osa Tilaajan toive -sarjaa, jossa MT käsittelee lukijoille merkityksellisiä aiheita.
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.
