• Erittäin uhanalaisen Päijänteen järvitaimenen kutu- ja poikasalueita kunnostetaan Joutsassa

    Rutajoen Seinäkosken kunnostus luo taimenelle lisääntymisalueita. Kunnostusaloitteen on tehnyt Rutalahden osakaskunta.
    Rutajoen virtavesiä on kunnostettu jo 1990-luvulta lähtien. Jatko kunnostustöille on ollut pitkään Rutalahden osakunnan toivelistalla, ja haaveena on ollut saada avattua taimenen perinteinen vaellusreitti uudelleen.
    Rutajoen virtavesiä on kunnostettu jo 1990-luvulta lähtien. Jatko kunnostustöille on ollut pitkään Rutalahden osakunnan toivelistalla, ja haaveena on ollut saada avattua taimenen perinteinen vaellusreitti uudelleen. Kuva: Tapio Gustafsson
    Metsä|Ympäristö
    6.8.202407:00
    Henna Lääveri

    Joutsassa alkavan kunnostuksen tavoitteena on luoda uusia kutu- ja poikasalueita erittäin uhanalaiselle Päijänteen järvitaimenelle. Toimena on muun muassa Rutajoen Seinäkosken myllypadon purkaminen. Asiasta kertoo Kalatalouden keskusliitto.

    Kunnostuksen jälkeen koskissa arvioidaan olevan huomattavasti enemmän taimenen lisääntymis- ja pienpoikasalueita. Kunnostuksella luodaan myös parempi elinympäristö pohjaeläimille ja virtavesissä esiintyville sammalille.

    Rutajoen virtavesiä on kunnostettu jo 1990-luvulta lähtien. Jatko kunnostustöille on ollut pitkään Rutalahden osakunnan toivelistalla, ja haaveena on ollut saada avattua taimenen perinteinen vaellusreitti uudelleen. Nyt haave näyttäisi olevan vihdoin toteutumassa.

    ”Olimme muutama vuosi sitten yhteydessä Pohjois-Päijänteen kalatalousalueeseen kunnostustöiden uudelleen aloittamiseksi, ja siitä se homma sitten lähti etenemään”, kertoo Rutalahden osakaskunnan puheenjohtaja Jouko Vanhatalo.

    Rutajoen kunnostustyöt ovat alkaneet padon purkamisella.
    Rutajoen kunnostustyöt ovat alkaneet padon purkamisella. Kuva: Tapio Gustafsson

    Rutajoki virtaa Leivonmäen Rutajärveltä Päijänteen Rutalahteen. Joki on Kalatalouden Keskusliiton mukaan ollut voimallisen rakentamisen kohteena jo yli vuosisadan.

    Joen yläosaan on kaivettu Rutapohjan kanava ja täydellisenä nousuesteenä Seinäkoskessa on Tammen myllyn pato.

    ”Rutajoella on ollut suuri merkitys alueellisena taimenen lisääntymisalueena Pohjois-Päijänteellä. Vedenlaadultaan ja ekologiselta tilaltaan erinomaisessa tilassa olevassa Rutajoessa on säilynyt elinvoimainen taimenkanta ja havaintoja lisääntymisestä on vuosittain”, tiedotteessa kuvaillaan.

    Rutajoen Seinäkosken pituus padosta alaspäin on nykyisin reilu 80 metriä. Purkamalla Tammen myllyn pato ja samalla pidentämällä koskiuomaa palautetaan Rutajoen ja Rutajärven välille kalojen vaellusyhteys. Kunnostuksen jälkeen uoman pituuden arvioidaan olevan noin 110 metriä.

    ”Padon poistuessa ja virtavesialueen jatkuessa pidemmälle matkaa kunnostustoimenpiteet näkyvät virtavesimaisemassa selvästi, maisema on enemmän luonnontilaisen näköinen”, kertoo työtä johtava kalastusbiologi Joonas Pysäys Keski-Suomen kalatalouskeskuksesta.

    Lisää aiheesta
    • Joulukuuset ilahduttavat joulun jälkeen hevosia. Taipalsaarella kuusia upotetaan urakalla järveen.

      Luonto | Uppopuumenetelmää tuunataan Taipalsaarella pehmeisiin järvenpohjiin sopivaksi

    • Pöksönlammen kunnostushanke toteutetaan Etelä-Savon Ely:n mukaan maa- ja metsätalousministeriön myöntämällä rahoituksella. Kuvituskuva.

      Luonto | Ely ennallistaa entisen luonnonravintolammikon Etelä-Savossa

    • Alueen aiempi kalankasvatushistoria on haluttu säilyttää näkyvissä.

      Luonto | Kalankasvatuslaitos muuttui lohikalojen kutupuroksi Pellossa

  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

    Siirry palveluun
  • Mainos: Nordea Private Banking
    <em id="emphasis">Hevoset ovat Johanna Riihijärvelle tärkeä vastapaino yrittäjän kiireisessä arjessa. Tallilla vietetyt hetket tarjoavat aikaa pysähtyä, kun Liikun kasvu pitää arjen vauhdikkaana. Kuva Sanni Alaraasakka.</em>

    Liikun perustaja Johanna Riihijärvi tavoitteli vapautta – vauraus seurasi perässä

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Petteri Veijonen on viettänyt jo kaksi viikkoa metsässä hankkien ruokansa luonnosta – paino pudonnut kahdeksan kiloa

      Tilaajalle
    • 2

      Metsänhoito | Hanna Vahala ja Pekka Uusitalo eivät halua metsiään viralliseen suojeluun – ”Kun me annamme kuvion olla rauhassa, niin eikö se sitten ole rauhoitettu”

      Tilaajalle
    • 3

      Metsäkoneet | Sakari Alakärppä on tukkinut ojia, joita hän on vasta vähän aikaa sitten kaivanut

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Svensk Jakt: Ruotsalaisesta ketusta löytyi erikoinen värimutaatio

    • 5

      Erä | Niko Lumio aloitti merimetsojahdin heti, kun se oli mahdollista – "Suomessa tällaiset päätökset tehdään liian myöhään”

      Tilaajalle
    • 6

      Erä | Metsästäjäliitto pilotoi kotimaista paikannuspalvelua

    • 7

      Metsäteollisuus | Versowood: Emme lähde mukaan metsänhoitoyhdistysten puukauppapaikkaan

      Tilaajalle
  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Uuden metsätien rakentamista on tuettu vuosina 2016-2023 keskimäärin 42 kilometriä vuodessa. Tukea uuden metsätien suunnitteluun voi hakea vielä tämän vuoden aikana.

    Koneviesti | Valtioneuvosto esittää uusien metsäteiden tekemisen tuen lakkauttamista vuoden 2025 alusta

  • Yksityistiet ovat merkittävä palanen huoltovarmuusketjussa sekä kotimaisen puun kuljetuksissa metsäteollisuudelle ja energian tuotantoon.

    Koneviesti | Yksityisteiden valtionavustuksiin esitetään korotuksia — asetusmuutos lausuntokierrokselle

  • Koneviesti | Vuoden 2023–2027 CAP-ohjelma on työn alla – nämä ovat ehdotukset tärkeimmistä viljelytoimenpiteistä