

Hirsimökkirakentamisen kehitystä voi tutkailla monesta näkökulmasta. Yksi keskeinen asia on ollut varsinaisen hirren muutos. Ensin oli pyöröhirsi, sitten kirveellä sivuilta tasoitettu hirsi, sahattu ja höylätty hirsi, kunnes 1980-luvun alussa Eemeli, Esko ja Veli Perälä kehittyvät liimatun lamellihirren.
Hirsitaloteollisuus ry:n toiminnanjohtaja Seppo Romppainen ottaa kiinni 1980-luvun kiivaiden rakentamisvuosien jälkeiseen lamaan 1990-luvun alussa. Hirsirakentaminen näivettyi, kotimaan rakentaminen pysähtyi, mutta viennistä, varsinkin Saksasta löytyi apua halvan markan ansiosta. Samoihin aikoihin alkoi hirsikoneiden kehitys ja hirsien mittatarkkuudet paranivat.
”Tuolloin suunnittelu oli hyvin sidoksissa materiaaliin, eli hirteen. Kesti pitkään herätellä alaa, jotta arkkitehdit otettiin mukaan, Romppainen sanoo.”

Arkkitehtejä tarvittiin muun muassa siihen, että hirsitalot hyväksyttiin vähitellen taajamien uusille asuinalueille 2000-luvun alkupuolella. Tätä Romppainen pitää merkittävänä myös mökkirakentamisen kannalta, koska se on vienyt koko alaa eteenpäin.
Lyhyet nurkat, monipuoliset suunnitteluratkaisut, painumattomuus ja yhdistely muiden materiaalien kanssa ovat hirsirakentamisen nykypäivää.
Viitisen vuotta sitten energiamääräysten valmistelut olivat johtamassa siihen, että käytännössä kaikki hirsirakennukset olisi pitänyt lisäeristää seinistään.
”Se olisi ollut huono ratkaisu. Siitä olisi tullut ongelmia rakenteiden kosteuden hallinnan kanssa.”
Nyt ala uskoo yksiaineiseen massiivihirsiseinään. Yli 200 millimetriä paksummat hirsimateriaalit riittävät täyttämään nykyaikaiset rakennusmääräykset, mutta silloin vaaditaan ylä- ja alapohjan parempaa eristämistä. Lisäämällä rakennukseen tulisija ja käyttämällä uusiutuvaa energiaa hirsitalossa päästään tarvittaessa energiatehokkuudessa A-luokkaan siinä missä muillakin rakenteilla.
Ohuempien, alle 200 millimetriä paksujen, hirsiseinien energiatehokkuutta joudutaan parantamaan lisäeristeillä myös seinissä. Nykymääräysten mukaan alle 50 neliöistä rakennusta energiatehokkuusmääräykset eivät koske,. Siksi esimerkiksi pienten mökkien suunnittelussa ja seinärakenteissa eri hirsivariaatoita voidaan käyttää vapaammin.
”Rakennuksen energiatehokkuuden kannalta lämmöneristeiden määrää tärkeämpää on rakennuksen seinien ja koko vaipan ilmatiiveys” Romppainen kertoo.
”Nykyisissä teollisesti valmistetuissa hirsirakennuksissa päästään tutkitusti ilmavuotoluvun osalta reilusti alle vaatimustason ja vastaaviin arvoihin kuin muillakin rakenteilla.”

Hirsien hiilensidonnan ja materiaalien alkuperän jäljitettävyyden lisäksi Romppainen muistuttaa siitä, että hirsirakennuksia voidaan siirtää. Se on ollut vuosisatainen tapa, ja esimerkiksi Terijoen huvirantojen satavuotiaita taloja on edelleen käytössä siirrettyinä Suomessa.
Suomen Hirsitaito ry:n puheenjohtaja Riku Mantsinen puhuu käsinveistettyjen hirsirakennusten ja niiden tekijöiden puolesta. Tosin Mantsinen ei halua korostaa teollisen ja käsinveistetyn eroa.
Mantsinen haluaisi unohtaa 1980-luvun ja 1990-luvun käsinveistokauden, koska tuolloin työn jälki oli karkeaa, rakentamisen vauhti kovaa ja asiakas halusi ostaa halvalla tehtyjä mökkejä halvalla. Mieluummin hän näkisi käsinveistäjien työssä ja laadussa vuosisataisen jatkumon.
"Nyt riman asettaa teollinen valmistus. Käsinveistäjän on päästävä samaan mittatarkkuuteen kuin höyläpuolen tekijöiden. Toki tilaajakin määrittää tasoa.”
Mantsisen mukaan hirsirakentamisen tulevaisuus näyttää valoisalta. Dokumentaatio, kirjalliset ohjeet ja standardit yleistyvät. Tämä kaikki nostaa laatua ja vertailtavuutta.
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.
