• Stora Ensolta selluinvestointi Ruotsissa ‒ pidetään kannattavana, koska vanhuksia on tulevaisuudessa enemmän

    Stora Enso investoi 19 miljoonaa euroa revinnäissellun tuotantoon. Samalla yhtiö sulkee kannattamattoman havusellulinjan.
    Yhtiö uskoo hygieniatuotteissa käytettävän revinnäissellun kysynnän kasvuun.
    Yhtiö uskoo hygieniatuotteissa käytettävän revinnäissellun kysynnän kasvuun. Kuva: Viestimedian arkisto
    Metsä|Metsäteollisuus
    17.6.202615:10
    Jussi Vehkala

    Stora Enso investoi 19 miljoonaa euroa revinnäissellun tuotantoon Ruotsin Skutskärin tuotantoyksikössä, kerrotaan yhtiön tiedotteessa.

    Pehmeää revinnäissellua käytetään erilaisissa hygieniatuotteissa, kuten esimerkiksi vaipoissa ja terveyssiteissä. Yhtiön mukaan kyseistä sellutyyppiä kulutetaan tulevaisuudessa entistä enemmän. Tämän vuoksi investointi kannattaa nyt.

    ”Revinnäissellun käyttö kasvaa maailmanlaajuisesti väestön ikääntymisen sekä hygieniatuotteiden lisääntyvän käytön myötä Euroopassa ja Aasiassa. Kysynnän odotetaan pitkällä aikavälillä ylittävän tarjonnan”, sanoo Stora Enson Biomaterials-liiketoiminta-alueen johtaja Johanna Hagelberg.

    Tuotantoinvestointi kasvattaa yhtiön tuotantokapasiteettia kymmenyksellä. Hankkeen arvioidaan valmistuvan vuoden 2027 loppupuolella, jonka jälkeen Skutskärin vuotuinen revinnäissellun tuotantokyky on 440 000 tonnia.

    Samalla Skutskärin tehtaalla yhtiö on päättänyt lopettaa yhden havusellulinjoistaan kokonaan kannattamattomana. Neuvottelut henkilöstön osalta jatkuvat yhä.

    Lisää aiheesta
    • Suomen valtion sijoitusyhtiö Solidium on Stora Enson suurin omistaja 10,7 prosentin omistuksella ja 27,4 prosentin ääniosuudella.

      Metsä | Suomi on kohta Euroopan suurimman metsäyhtiön suurin omistaja ‒ 1,2 miljoonaa hehtaaria Ruotsissa

      Tilaajalle
    • Stora Enso suunnittelee Suomen suurinta sahaa Imatralle. Nyt sen toiminnalle on myönnetty ympäristölupa.

      Metsäteollisuus | Imatran jättisahahanke nytkähti askeleen eteenpäin – Stora Ensolle ympäristölupa

    • Stora Enson Skutskärin sellutehtaalla suunnitellut muutokset voisivat vaikuttaa enintään 80 työntekijään.

      Metsäteollisuus | Stora Enso sulkee tuotantolinjan Ruotsissa ‒ havusellun tuotanto tehtaalla ei ole kannattavaa nyt eikä tulevaisuudessa

    • Tervakosken paperitehdas valmistaa muun muassa ruuanlaitto- ja eristepapereita.

      Metsäteollisuus | Itävaltalaisyritys rakentaa Suomeen uuden paperikoneen

    Artikkelin aiheet
    Stora Enso
    selluinvestointi
    revinnäissellu
    Ruotsi
    hygieniatuotteet
  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

    Siirry palveluun
  • Mainos: Omalla Maalla LKV

    Loppuvuosi metsätilan myyjän kannalta: hintataso tapissa, lievä lasku alentuneen puunhinnan myötä mahdollinen

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Petteri Veijonen on viettänyt jo kaksi viikkoa metsässä hankkien ruokansa luonnosta – paino pudonnut kahdeksan kiloa

      Tilaajalle
    • 2

      Metsänhoito | Hanna Vahala ja Pekka Uusitalo eivät halua metsiään viralliseen suojeluun – ”Kun me annamme kuvion olla rauhassa, niin eikö se sitten ole rauhoitettu”

      Tilaajalle
    • 3

      Metsäkoneet | Sakari Alakärppä on tukkinut ojia, joita hän on vasta vähän aikaa sitten kaivanut

      Tilaajalle
    • 4

      Erä | Niko Lumio aloitti merimetsojahdin heti, kun se oli mahdollista – "Suomessa tällaiset päätökset tehdään liian myöhään”

      Tilaajalle
    • 5

      Luonto | Svensk Jakt: Ruotsalaisesta ketusta löytyi erikoinen värimutaatio

    • 6

      Erä | Metsästäjäliitto pilotoi kotimaista paikannuspalvelua

    • 7

      Metsäteollisuus | Versowood: Emme lähde mukaan metsänhoitoyhdistysten puukauppapaikkaan

      Tilaajalle
  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Ohjaamojousitus on noussut monilla markkinoilla tärkeäksi markkinavaltiksi. Sampo Rosenlew Oy esitteli myös oman kuormatraktoreihin kehitetyn hydraulisen ohjaamojousituksen protoversion.

    Koneviesti | Metsäkoneiden toiminnallisuuksia kehitetään pienissäkin yksityiskohdissa – suomalaiset yritykset hienosäädössä vahvoilla

  • Kolumni
    Simo Jaakkola

    Koneviesti | Metsäkoneurakointi sukeltaa vakaalta pohjalta sumuun ‒ FinnMETKO 2026 antaa osviittaa alan investoinneista

  • Risutec Oy on viime vuosina panostanut myös jatkuvatoimisten istutuskoneiden kehittämiseen.

    Koneviesti | John Deere Forestry ostaa Risutec Oy:n – toiminta jatkuu Nakkilassa