• Talvikalastaja, osaathan merkitä talvipyydykset oikein

    Kalatalouden Keskusliitto muistuttaa, että talvipyydysten merkintä turvaa muiden liikkumista jäillä. Oikeanlainen merkkisalko näkyy kauas ja varoittaa jäillä liikkujia avannosta
    Avannon merkitsemiseen käy esimerkiksi oranssi aurausviitta. Halkaisijaltaan yli 40 cm avannot on merkattava merkkisalon avulla. Kuvituskuva.
    Avannon merkitsemiseen käy esimerkiksi oranssi aurausviitta. Halkaisijaltaan yli 40 cm avannot on merkattava merkkisalon avulla. Kuvituskuva. Kuva: Pentti Vänskä
    Metsä|Erä
    28.1.202517:00
    Eija Vallinheimo

    Suomen ympäristökeskuksen mukaan vesistöjen jäänpaksuus on lähes koko Suomessa pitkän aikavälin keskiarvon tuntumassa. Jäiden paksuuntumisen myötä talvikalastus onnistuu jo suuressa osassa maata.

    Jäillä jalan liikkuessa tulee aina varmistaa, että alla on vähintään viisi senttimetriä, mielellään 10 senttimetriä teräsjäätä. Moottorikelkalla pyydyksille ajettaessa teräsjäätä on oltava koko reitillä vähintään 15 senttimetriä.

    Kalatalouden Keskusliitto muistuttaa tiedotteessa, että pyydyksillä kalastavien tulee merkitä pyydykset oikein. Talvipyydysten merkintä on ennen kaikkea turvallisuusasia. Heijastimella varustettu tarpeeksi korkea merkkisalko näkyy kauas ja varoittaa jäillä liikkujia avannosta.

    Talvipyydysten merkintä

    Halkaisijaltaan yli 40 cm avannot on merkattava vähintään 1,2 metriä korkealla merkkisalolla, joka ei ole väriltään valkoinen.

    Salkoon on laitettava kaikkiin sivusuuntiin näkyvä 2 cm korkea heijastin.

    Merkkisalko laitetaan jokaiseen avantoon. Jos pyydys tai usean yhteen liitetyn pyydyksen muodostama kokonaisuus on pituudeltaan yli 10 metriä, on merkkisalkoa käytettävä pyydyksen molemmissa päissä.

    Merkintä viimeistellään yhteystiedoilla. Pyydyksen asettajan nimi- ja yhteystiedot sekä kalastusoikeuden osoittava merkki tulee kiinnittää merkkisalon yhteyteen.

    Talvella suosituin kalastusmuoto on pilkkiminen ja se on erikoiskohteita lukuun ottamatta ilmaista. Muut kalastusmuodot, kuten verkkokalastus, katiskat tai maderysät vaativat vesialueen omistajan luvan ja 18–69-vuotiailta kalastonhoitomaksun. Kalastajat, jotka ovat ehtineet täyttää 65 vuotta 31.12.2023 tai sitä ennen ovat kuitenkin vapautettuja kalastonhoitomaksusta.

    Lisää aiheesta
    • Ilmoitusvelvollisuus koskee muun muassa ankeriasta.

      Erä | Näistä saalislajeista vapaa-ajankalastajan tulee tehdä ilmoitus vuoden 2025 alusta lukien

      Tilaajalle
    • SM-pilkkikisat ovat nousseet otsikoihin useampana vuona kalojen lopettamiseen liittyen. Kuvassa kisatunnelmaa Sotkamosta.

      Erä | Kalastuskisoja järjestävien tulee muistuttaa osallistujia kalojen oikeaoppisesta lopetuksesta

    • Erä | Uusi vuosi tuo mukanaan muutoksia kalastukseen – katso kalastajan muistilista

      Tilaajalle
    Artikkelin aiheet
    talvipyydysten merkintä
    talvikalastus
    Kalatalouden Keskusliitto
    kalastus
    turvallisuus ja jäillä liikkuminen
  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

    Siirry palveluun
  • Mainos: Omalla Maalla LKV

    Loppuvuosi metsätilan myyjän kannalta: hintataso tapissa, lievä lasku alentuneen puunhinnan myötä mahdollinen

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Petteri Veijonen on viettänyt jo kaksi viikkoa metsässä hankkien ruokansa luonnosta – paino pudonnut kahdeksan kiloa

      Tilaajalle
    • 2

      Metsänhoito | Hanna Vahala ja Pekka Uusitalo eivät halua metsiään viralliseen suojeluun – ”Kun me annamme kuvion olla rauhassa, niin eikö se sitten ole rauhoitettu”

      Tilaajalle
    • 3

      Metsäkoneet | Sakari Alakärppä on tukkinut ojia, joita hän on vasta vähän aikaa sitten kaivanut

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Svensk Jakt: Ruotsalaisesta ketusta löytyi erikoinen värimutaatio

    • 5

      Erä | Niko Lumio aloitti merimetsojahdin heti, kun se oli mahdollista – "Suomessa tällaiset päätökset tehdään liian myöhään”

      Tilaajalle
    • 6

      Erä | Metsästäjäliitto pilotoi kotimaista paikannuspalvelua

    • 7

      Metsäteollisuus | Versowood: Emme lähde mukaan metsänhoitoyhdistysten puukauppapaikkaan

      Tilaajalle
  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Messuportit aukeavat perjantaina 7.6. kello 10.00. Edellisellä kerralla vuonna 2022 messuvieraita oli noin 26 000.

    Koneviesti | Kansainväliset Erämessut 2024 järjestetään 25. kerran Riihimäellä – mukana kaksi uutuutta

  • Koneviesti | Kansainväliset Erämessut 2022 avattiin neljän vuoden tauon jälkeen

  • "Primus Turistskij"-retkikeitin on pakattu mitoiltaan 13 x 13 x 8-senttiseen peltiaskiin, joka muuttuu parissa sekunnissa keitinalustaksi. Keitin koostuu 1,2 desin vetoisesta bensasäiliöstä ja säädettävästä suojalevystä, säätöventtiilistä, polttimesta ja sen alla olevasta esilämmitysaltaasta sekä irrallisesta keittolevystä.

    Koneviesti | Onko edullinen Smert Turistov -retkikeitin lempinimensä mukaisesti ”Turistien surma”? – laite on neuvostoliittolaisen suihkumoottoritehtaan valmistama

    Tilaajalle