• Maastopalojen päästöjä mitattiin kattavasti viemällä tutkimuskontti kulotuksen keskelle

    Tutkijat seurasivat Metsähallituksen tekemää metsän kulotusta Leppävirran Kiviniemessä kesäkuun alussa massiivisella mittauslaitearsenaalilla.
    Tutkijoiden kontti näkyy kuvan vasemmassa reunassa savun keskellä.
    Tutkijoiden kontti näkyy kuvan vasemmassa reunassa savun keskellä. Kuva: Klaus Haikarainen/Ilmatieteen laitos
    Metsä|Ympäristö
    24.6.202418:11
    Eija Vallinheimo

    Tutkijat mittasivat laitteistojen avulla, mitä metsässä palaa ja millaisia hiukkas- ja kaasupäästöjä siitä syntyy. Maastopalojen päästöjä ei ole aiemmin tutkittu yhtä laajan mittauskampanjan avulla Suomessa. Vastaavaa aineistoa ole saatavilla edes koko Euraasian havumetsävyöhykkeeltä, mutta Kanadassa ja Yhdysvalloissa on maastopalojen päästöjä on aiemmin mitattu.

    Myös käytetty mittaustapa on haastavuutensa vuoksi harvinainen. Mittauskampanjan ytimenä toimi Itä-Suomen yliopiston rahtikontti, joka oli sijoitettu uhkarohkeasti, keskelle poltettavaa aluetta.

    ”Olosuhteet vaativatkin omat sähkön generointiin, turvallisuuteen ja muun muassa kontin lämpötilahallintaan liittyvät haastavat järjestelyt”, Ilmatieteen laitoksen tiedotteessa kerrotaan.

    Kontti oli ahdettu täyteen mittalaitteita, joilla voitiin havainnoida pienhiukkasten määrä, koostumusta ja ominaisuuksia sekä lukuisia kaasumaisia yhdisteitä.

    Lisäksi Ilmatieteen laitos toi kontin kupeeseen lidar-mittalaitteen, jolla pystyttiin mittaamaan, miten korkealle savu nousee eri aikoina. Lisäksi Ilmatieteen laitoksen tutkijat toivat paikalle kolme droonia, joilla tehtiin mittauksia eri puolilta savupilveä ja kuvattiin palon etenemistä. Droonit oli varusteltu erilaisella kuvauskalustolla, johon sisältyi muun muassa lämpökamera sekä korkearesoluutioinen optinen kamera.

    Myös maahan oli haudattu mittalaitteita eri puolille poltettavaa aluetta. Alueelta otettiin ennen polttoa talteen maaperänäytteitä, jotka tullaan myöhemmin polttamaan laboratoriossa vertailun vuoksi.

    Metsä myös laserkeilattiin ennen paloa ja sen jälkeen, jotta pystytään määrittämään tarkasti, mitä kaikkea metsästä paloi. Laserkeilaus on mittaustapa, jolla kohteesta saadaan lasersäteiden avulla tarkkaa kolmiulotteista tietoa kohteesta.

    Mittaustietoa käytetään maastopalojen ymmärtämiseen ja mallintamiseen. Saatujen havaintojen avulla on tarkoitus parantaa havumetsävyöhykkeen maastopalojen kuvausta ilmastomalleissa ja arvioida niiden ilmastovaikutusta.

    Polton suorittivat Metsähallituksen asiantuntijat. Mittauskampanjaan osallistui kolme ryhmää Itä-Suomen yliopistolta ja kolme Ilmatieteen laitokselta.

    Lisää aiheesta
    • Pelastuslaitos on kirjannut tänä vuonna 2498 maastopaloa.

      Metsänhoito | Metsäpalot pysyivät viime kesänä hyvin kurissa

      Tilaajalle
    • Maastopalot ovat työllistäneet viime päivinä merkittävästi pekastushenkilöstöä. Kuvassa Muhoksen metsäpaloalue vuodelta 2021.

      Sää | Useita maastopaloja sammutettu – Ilmatieteen laitos varoittaa kuivasta maastosta

    • Metsähallitus kulotti hakkuuaukean ja säästöpuuryhmän Kivijärvellä.

      Metsänhoito | Metsähallitus kulottaa myös metsäpalovaroituksen aikana − näin metsänhoitojohtaja selittää hämmennystä herättävää asiaa

      Tilaajalle
  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

    Siirry palveluun
  • Mainos: Nordea Private Banking
    <em id="emphasis">Hevoset ovat Johanna Riihijärvelle tärkeä vastapaino yrittäjän kiireisessä arjessa. Tallilla vietetyt hetket tarjoavat aikaa pysähtyä, kun Liikun kasvu pitää arjen vauhdikkaana. Kuva Sanni Alaraasakka.</em>

    Liikun perustaja Johanna Riihijärvi tavoitteli vapautta – vauraus seurasi perässä

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Petteri Veijonen on viettänyt jo kaksi viikkoa metsässä hankkien ruokansa luonnosta – paino pudonnut kahdeksan kiloa

      Tilaajalle
    • 2

      Metsänhoito | Hanna Vahala ja Pekka Uusitalo eivät halua metsiään viralliseen suojeluun – ”Kun me annamme kuvion olla rauhassa, niin eikö se sitten ole rauhoitettu”

      Tilaajalle
    • 3

      Metsäkoneet | Sakari Alakärppä on tukkinut ojia, joita hän on vasta vähän aikaa sitten kaivanut

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Svensk Jakt: Ruotsalaisesta ketusta löytyi erikoinen värimutaatio

    • 5

      Erä | Niko Lumio aloitti merimetsojahdin heti, kun se oli mahdollista – "Suomessa tällaiset päätökset tehdään liian myöhään”

      Tilaajalle
    • 6

      Metsäteollisuus | Versowood: Emme lähde mukaan metsänhoitoyhdistysten puukauppapaikkaan

      Tilaajalle
    • 7

      Erä | Metsästäjäliitto pilotoi kotimaista paikannuspalvelua

  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Uuden metsätien rakentamista on tuettu vuosina 2016-2023 keskimäärin 42 kilometriä vuodessa. Tukea uuden metsätien suunnitteluun voi hakea vielä tämän vuoden aikana.

    Koneviesti | Valtioneuvosto esittää uusien metsäteiden tekemisen tuen lakkauttamista vuoden 2025 alusta

  • Yksityistiet ovat merkittävä palanen huoltovarmuusketjussa sekä kotimaisen puun kuljetuksissa metsäteollisuudelle ja energian tuotantoon.

    Koneviesti | Yksityisteiden valtionavustuksiin esitetään korotuksia — asetusmuutos lausuntokierrokselle

  • Koneviesti | Vuoden 2023–2027 CAP-ohjelma on työn alla – nämä ovat ehdotukset tärkeimmistä viljelytoimenpiteistä