

Tottumattomalle kalankäsittely saattaa tuntua hankalalta ja vaivalloiselta. Käytännön harjoittelu tekee kuitenkin mestarin, ja palkintona on siisti ja ruodoton kala.
Hangoitteleeko hauen ruodot vastaan? Voiko särkeäkin syödä?
Hervannan-Kaukajärven kalakerho, Hämeen-Pirkanmaan Martat ja Suomen Vapaa-ajankalastajat järjestivät toukokuun alussa Tampereella kalankäsittelykurssin, jolle MT pääsi mukaan. Kurssilla käytiin läpi kotimaisen järvikalan käsittelyä ja kokkailtiin siitä maistuvaa lähiruokaa.

”Kalankäsittelyniksit ja uudet ideat kalan käytöstä kiinnostavat ihmisiä ja kurssi täyttyi nopeasti”, kertoo Suomen Vapaa-ajankalastajien kalastusohjaaja Samu Pirinen.
Kurssilla käy nopeasti selville, että kalankäsittelyn tärkein oppi on harjoittelu, harjoittelu ja harjoittelu.
Kurssilla Markus Penttilä ja Kari Järvilehmus Hervannan-Kaukajärven kalakerhosta näyttivät kurssilaisille ensin, miten hauki, ahven ja särki fileoidaan. Kymmenien vuosien kokemuksella kalankäsittely kävi sutjakkaasti ja helpon näköisesti. Mutta kun kala tuotiin omalle leikkuulaudalle, hauen nahan irrottaminen tuottikin monelle päänvaivaa.

”Kuljeta fileointiveistä vaakasuorassa aloittaen pyrstöstä, samalla hiukan painaen leikkuualustaa vastaan. Veitsen kahvan tulee kulkea laudan ja pöydän reunan ulkopuolella ja vältä sahaavaa liikettä”, Penttilä opastaa liukkaan hauen kanssa tuskailevaa kurssilaista.
”Vaikka filee ei olisi kaunis, se silti maistuu samalta.”
”Aina jälki ei ole siistiä, mutta siitä ei pidä stressata. Vaikka filee ei olisi kaunis, se silti maistuu samalta. Tärkeintä on saada mahdollisimman paljon lihaa talteen”, Järvilehmus puolestaan lohduttaa.
Käytä tarpeeksi isoa leikkuulautaa, jolle isompikin kala mahtuu. Muovisia leikkuulautoja saa leikkautettua tarvittavaan kokoon.
Ikkunalastalla saa nopeasti pyyhkäistyä hauen limat pois laudalta, jolloin välttyy liman maun tarttumiselta kalafileeseen.
Osta tarpeeksi paksupiikkiset kalapiikit, jolla saa pidettyä tukevasti kalasta kiinni sitä fileoitaessa.
Varmista, että taipuisa kalaveitsi on hyvässä terässä.
Kalasakset helpottavat kalan käsittelyä erityisesti ahvenen piikikkäitä eviä poistettaessa tai vatsaa avatessa.
Ruokalusikalla saa suomustettua särjen helposti ja kaivettua munuaiset pois selkärangan vierestä.
Kurssille osallistuneet Matti Niemi ja Katja Toimela pärjäsivät alkuvaikeuksien jälkeen fileoinnissa hyvin, vaikka kumpikaan ei ollut aikaisemmin juurikaan käsitellyt kalaa. Molemmat hakivat kurssilta ideoita kalojen, erityisesti hauen, parempaan hyödyntämiseen.

”Meidän mökkijärveltä tulee paljon haukea. Emme ole osanneet tehdä tähän saakka niistä oikein mitään ja haluaisimme kuitenkin hyödyntää saalista paremmin”, Toimela kertoo motiivejaan kurssille osallistumiseen.
Hauen lisäksi kurssilaiset saivat oppia myös ahvenen ja särjen fileoinnista. Sekä Niemi että Toimela tunnustavat, etteivät ole ikinä syöneet särkeä.

Särki on maineestaan huolimatta erinomainen ruokakala ja sitä vältellään usein vain siksi, että se sisältää paljon pieniä ruotoja. Fileoidun särjen voi esimerkiksi graavisuolata, kylmäsavustaa tai paistaa pannulla eikä välttämättä kukaan erota makua esimerkiksi arvostetummasta siiasta.
Joko sinulle tulee MT:n metsäuutiskirje? Saat ajankohtaisia juttuvinkkejä sähköpostiisi kerran viikossa tilaamalla maksuttoman metsäuutiskirjeen.
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.
