Hankipoikaset syntyvät alkukevääseen – metsäjänistä uhkaavat ilmastonmuutos ja rusakko

Vielä 1980-luvulla talvipukuisen metsäjäniksen saattoi nähdä vierailemassa puutarhassa Helsinkiä myöden, mutta nykyään näky on harvinaistunut. Metsäjäniksen kannoissa on tapahtunut selvä pudotus. Kantaa seurataan Luonnonvarakeskuksen riistakolmiolaskennoilla.

”Lumijälkilaskentojen perusteella metsäjäniksen kanta on vähentynyt 35 vuodessa yli puolet. Eteläisessä osassa maata kanta on pudonnut jopa 70 prosenttia, pohjoisessa kannan taso on pysynyt melko vakaana”, selvittää erikoistutkija Andreas Lindén Luonnonvarakeskuksesta.

Metsäjäniksen haasteena ovat ilmastonmuutos ja rusakko.

”Lämpenevä ilmasto antaa kilpailuedun rusakolle. Lajien risteytymistä tapahtuu reviirien osuessa päällekkäin, vaikka rusakko onkin enemmän asutuksen läheisyydessä viihtyvä, metsäjänis taas elää metsäisillä alueilla. Eteläisemmässä Suomessa maisema on metsien ja asutuksen vuorottelemaa mosaiikkia, jossa lajit kohtaavat usein”, kuvaa Lindén.

Leudot talvet ovat metsäjänikselle vaikeita. Valkoinen jänis loistaa huutomerkin lailla lumettomassa maastossa ja on helppo kohde saalistajille.

”Lajin skotlantilainen alalaji on ruskeaturkkinen, ja teoriassa laji pystyy sopeutumaan lumettomaan elinympäristöön meilläkin. Se käy kuitenkin hyvin hitaasti luonnonvalinnan kautta. Nyt lumettomuus vaikuttaa kannan levinneisyyteen ja ajaa metsäjäniksen kohti pohjoista”, kertoo Lindén.

Tilanne ei kuitenkaan ole vielä katastrofi, vaan kanta on edelleen elinvoimainen. Pitkän ajan laskeva trendi ei ole tehnyt lajista uhanalaista, ei edes silmällä pidettävää.

Metsäjänis saa tavallisimmin kaksi poikuetta vuodessa, kesäkuussa heinäpoikueen ja elokuussa sänkipoikueen. Jänis kantaa poikasia pitkään, noin 50 vuorokautta. Vuosittainen poikueiden lukumäärä riippuu emon kunnosta ja tautitilanteesta. Hankipoikasia synnyttää vain osa metsäjäniksistä. Jänisrutto kurittaa kantaa säännöllisellä syklillä, mutta se ei ole pitkän ajan laskevan trendin syynä.

”Jänikset ovat tehokkaita lisääntyjiä. Niillä on poikkeuksellinen kyky kantaa kahta poikuetta samanaikaisesti. Emo voi hedelmöittyä uudelleen ennen edellisen poikueen syntymistä.”

Toisaalta myös lajin poikaskuolleisuus on suuri, arviolta 80 prosenttia.

”Emo imettää poikasia pari viikkoa, jonka jälkeen ne selviytyvät saatavilla olevia kasveja syöden. Hankipoikaset syntyvät alkukeväällä, maan ollessa vielä osittain lumen alla. Ravintolähteitä kuitenkin jo löytyy riittävästi jotta ne voivat säilyä hengissä”, kertoo Lindén.

Metsäjänis on suosittu saaliseläin. Sitä käyttävät ravinnokseen ketun, ahman ja suden lisäksi jäniksen poikasia isommat pöllöt ja haukat, kuten huuhkaja ja kanahaukka. Metsäjäniksen vähentyminen ei kuitenkaan ole näiden lajien selviytymisen kannalta ratkaisevaa.

”Metsän saalistajien menestystä tahdittavat ennen muuta pikkunisäkkäät, myyrät ja hiiret”, mainitsee Lindén.

Lindénin mukaan jäniksen metsästys on Suomessa kestävällä tasolla.

”Metsästys ei ole vaikuttanut kannan pienentymiseen eikä tarvetta rajoituksille tällä hetkellä ole. Suurin osa metsästäjistä ja metsästysseuroista seuraa paikallista kannankehitystä ja arvioi metsästysrajoitusten tarvetta alueellaan, mikä on hyvä asia”, hän toteaa.

Ihannetalvi jäniksen näkökulmasta on pakkasen puolella pysyttelevä riittävän luminen keli, jotta se hyötyy suojaväristään. Paksu lumi tuo sille edun myös saalistajia vastaan, sillä jäniksen lumikenkämäinen jalka kantaa kevyttä eläintä hangessa ja helpottaa pedoilta pakenemista.

”Ravinnon puolesta metsäjänis on sopeutunut talveen hyvin. Kun jää estää varpukasvien saannin, se siirtyy syömään hangen yläpuolista kasvustoa, oksia ja silmuja.”