• Nyt on tuomilahnan paras pyyntiaika – näin suureksi lahna voi kasvaa

    Kookkaan lahnan paras pyyntiaika on keväällä tuomen kukinnan aikaan.
    Lahnaa saa parhaiten suurisilmäisillä verkoilla ja katiskoilla.
    Lahnaa saa parhaiten suurisilmäisillä verkoilla ja katiskoilla. Kuva: Jaana Kankaanpää
    Metsä|Erä
    19.5.202512:00
    Eija Vallinheimo

    Varsinainen lahnan pyyntisesonki on yleensä silloin, kun tuomi alkaa kukkia eli toukokuun puolivälin jälkeen. Vesi on silloin kutupaikalla kymmenasteista tai hieman lämpimämpää.

    Lahnat kutevat keväällä suurina parvina matalissa lahdissa merellä ja järvillä. Tähän aikaan lahnaa saa parhaiten suurisilmäisillä verkoilla ja katiskoilla.

    Lahna on litteä ja korkea särkikala, jonka voi sekoittaa sulkavaan tai pasuriin, jotka ovat melko saman näköisiä.

    Yli kilon painoiset lahnan näköiset kalat ovat kuitenkin aina lahnoja. Suurimmat lahnat ovat olleet melkoisia vonkaleita. Suurin pyydetty lahna on painanut 7,45 kiloa. Suomen ennätyskalat on pyydetty verkolla 7.6.2003 Immalanjärveltä Imatralta ja juvalaisesta lammesta.

    Tarinan mukaan Lahden Vesijärvestä pyydettiin 1900-luvun alkupuolella lahna, joka olisi painanut 11,5 kiloa.

    Lahnan yleinen pyyntikoko on kuitenkin 0,6–2,5 kiloa. Kilon painoiseksi lahna tulee 10–15 vuoden ikäisenä.

    Järvissä, joissa lahnakanta on liian tiheä ravintoeläinten määrään verrattuna, lahna voi jäädä kitukasvuiseksi eikä saavuta kunnollista pyyntikokoa elinikänsä aikana.

    Hoitokalastuksen pääasiallisina saaliskaloina ovat särkikalat, särki, lahna.
    Hoitokalastuksen pääasiallisina saaliskaloina ovat särkikalat, särki, lahna. Kuva: Eija Vallinheimo

    Tehokas pyynti parantaa jäljelle jäävien lahnojen kasvua, jolloin niiden käyttöarvo ruokakalana kasvaa. Monissa Etelä-Suomen voimakkaasti rehevöityneissä järvissä tiheä ja lahnakanta osaltaan ylläpitää rehevöitymistä.

    Lahna esiintyy meillä yleisesti järvi- ja jokivesissä sekä merenrannikoilla ja saaristossa. Sisävesissä sen levinneisyys ulottuu Sodankylän tienoille saakka.

    Nykyään lahna jakaa mielipiteitä, mutta sen arvostus ruokakalana on taas hienoisessa kasvussa. Isokokoinen lahna on hyvä ruokakala etenkin savustettuna.

    Lisää aiheesta
    • Joukkue Pasalan Mäskääjät saivat 43 senttisen ruutanan. Kalan kultainen väri ja pullea olemus ovat näyttäviä.

      Erä | Pikkulampien särkikalasta voi kasvaa järkyttävä porsas – tällaisia vonkaleita nousi onkikilpailuissa

    • Suomen vesistä saa upeita kaloja, joita ei osata aina hyödyntää.

      Ruoka | Roskakalaa ei ole olemassa: Näin loihdit herkkuja kotimaisesta kaloista, joita näkee harvemmin lautasella

      Tilaajalle
    Artikkelin aiheet
    lahna
    kalastus
    pyyntiaika
    järvikalat
    suomen luonto
  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

    Siirry palveluun
  • Mainos: Nordea Private Banking
    <em id="emphasis">Hevoset ovat Johanna Riihijärvelle tärkeä vastapaino yrittäjän kiireisessä arjessa. Tallilla vietetyt hetket tarjoavat aikaa pysähtyä, kun Liikun kasvu pitää arjen vauhdikkaana. Kuva Sanni Alaraasakka.</em>

    Liikun perustaja Johanna Riihijärvi tavoitteli vapautta – vauraus seurasi perässä

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Petteri Veijonen on viettänyt jo kaksi viikkoa metsässä hankkien ruokansa luonnosta – paino pudonnut kahdeksan kiloa

      Tilaajalle
    • 2

      Metsänhoito | Hanna Vahala ja Pekka Uusitalo eivät halua metsiään viralliseen suojeluun – ”Kun me annamme kuvion olla rauhassa, niin eikö se sitten ole rauhoitettu”

      Tilaajalle
    • 3

      Metsäkoneet | Sakari Alakärppä on tukkinut ojia, joita hän on vasta vähän aikaa sitten kaivanut

      Tilaajalle
    • 4

      Erä | Niko Lumio aloitti merimetsojahdin heti, kun se oli mahdollista – "Suomessa tällaiset päätökset tehdään liian myöhään”

      Tilaajalle
    • 5

      Erä | Metsästäjäliitto pilotoi kotimaista paikannuspalvelua

    • 6

      Metsäteollisuus | Versowood: Emme lähde mukaan metsänhoitoyhdistysten puukauppapaikkaan

      Tilaajalle
    • 7

      Luonto | Svensk Jakt: Ruotsalaisesta ketusta löytyi erikoinen värimutaatio

  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Messuportit aukeavat perjantaina 7.6. kello 10.00. Edellisellä kerralla vuonna 2022 messuvieraita oli noin 26 000.

    Koneviesti | Kansainväliset Erämessut 2024 järjestetään 25. kerran Riihimäellä – mukana kaksi uutuutta

  • Koneviesti | Kansainväliset Erämessut 2022 avattiin neljän vuoden tauon jälkeen

  • &quot;Primus Turistskij&quot;-retkikeitin on pakattu mitoiltaan 13 x 13 x 8-senttiseen peltiaskiin, joka muuttuu parissa sekunnissa keitinalustaksi. Keitin koostuu 1,2 desin vetoisesta bensasäiliöstä ja säädettävästä suojalevystä, säätöventtiilistä, polttimesta ja sen alla olevasta esilämmitysaltaasta sekä irrallisesta keittolevystä.

    Koneviesti | Onko edullinen Smert Turistov -retkikeitin lempinimensä mukaisesti ”Turistien surma”? – laite on neuvostoliittolaisen suihkumoottoritehtaan valmistama

    Tilaajalle