
UPM pitää metsäteollisuuden alkuvuoden äkkipysähdystä väliaikaisena. Se johtuu ennen kaikkea varastojen purkamisesta koko toimitusketjussa.
Toimitusjohtaja Jussi Pesonen totesi sijoittajille suunnatussa verkkoesityksessä, että viime vuonna varastotasot nousivat korkeiksi muun muassa inflaation, varmuusvarastoinnin ja logistiikkaongelmien takia.
”Alkuvuodesta alkanut varastojen purku on ollut poikkeuksellisen suurta ja kestänyt poikkeuksellisen pitkään”, Pesonen totesi.
Pesonen otti esimerkiksi Euroopan tarratoimitukset. Tavallisesti vakaalla markkinalla toimitukset laskivat kolmanneksen vuoden alussa. Tämä ei koskenut pelkästään UPM:ää, vaan koko markkinaa.
Yhtiö kertoo keskittyvänsä tuotteiden katteiden hallintaan ja odottavansa varastojen purkamisen vaikutuksen vähenevän tulevina kuukausina. Lyhyen aikavälin turbulenssista huolimatta pitkän aikavälin kasvunäkymät ovat ennallaan.
”Monet muuttuvat kustannukset ovat jo ohittaneet huippunsa, mutta hyöty UPM:n liiketoiminnoille näkyy tuloksissa vasta myöhemmin”, Pesonen sanoo.
Toisin kuin kilpailijansa, UPM pystyi parantamaan tulostaan vuoden alussa. Konsernin oikaistu liikevoitto oli 356 miljoonaa euroa. Se oli 79 miljoonaa enemmän kuin vuosi sitten tammi–maaliskuussa.
UPM:n liikevaihto nousi 11 prosenttia 2 787 miljoonaan euroon. UPM:n tapauksessa on syytä huomata, että vuoden takaiset vertailuluvut ovat tavanomaista matalammat, koska viime vuoden alkuun ajoittui Paperiliiton lakko.
UPM:n tulosparannus perustui sellu- ja energialiiketoiminnan tulosten merkittävään nousuun. Sellun oikaistu liikevoitto yli 3,5-kertaistui ja energiaankin tuli yli neljännes lisää viime vuoden vastaavasta ajasta. Energia on UPM:lle todellinen kultamuna, sillä vuoden alussa energialiiketoiminnan 159 miljoonan euroa liikevaihdosta joka toinen euro jäi liikevoitoksi (50,5%).
UPM:n epäsuora omistus Olkiluodon kolmosyksiköstä on 31 prosenttia. Yksikkö on otettu tuotantokäyttöön katsauskauden jälkeen huhtikuussa. Uusi tehokas voimala kasvattaa UPM:n sähköntuotantokapasiteettia ja tuloksentekokykyä merkittävästi.
“Teimme toiseksi parhaan ensimmäisen vuosineljännestuloksemme yli 20 vuoteen, vaikka tulosta painoi lyhytaikainen toimitusmäärien puute. Onnistuimme hyvin katteiden hallinnassa ja sopeutimme toimintojamme.”
UPM nosti myyntihintojaan kaikilla liiketoiminta-alueilla. Suurimmat hinnankorotukset se teki paino- ja toimistopapereihin. Toisaalta muuttuvat kulut nousivat kaikilla liiketoiminta-alueilla. Eniten kuluja tuli lisää paino- ja toimistopaperivalmistukseen. Yhtiön mukaan konsernitasolla korkeampien myyntihintojen myönteinen vaikutus oli suurempi kuin korkeampien kulujen negatiivinen vaikutus.
Useimpien liiketoiminta-alueiden toimitusmäärät laskivat. Kasvuun pystyivät sellu- ja sahaliiketoiminta ja uusiutuvat polttoaineet. Toimitukset jäivät selvästi pitkän aikavälin keskiarvoista varastojen purkamisen takia ja olivat noin 70 prosenttia koko UPM:n kapasiteetista. Tässä luvussa ei ole mukana energiaa.
UPM päihitti vertailukauden luvut helposti. Se auttaa sitä yltämään antamaansa ohjeistukseen. Yhtiö piti ennallaan aiemman ohjeistuksen tämän vuoden ensimmäiselle puoliskolle. Sen mukaan liikevoiton odotetaan nousevan.
Vuonna 2023 UPM:n toimitusmääriä kasvattavat tuotannon käynnistyminen UPM Paso de los Torosin sellutehtaalla ja Olkiluodon kolmosyksikössä. Vuoden alkupuoliskolla varastojen purkamisen odotetaan kuitenkin vaikuttavan UPM:n tuotteiden kysyntää heikentävästi. Kiinan koronarajoitusten poistamisen sekä muiden keskeisten talouksien inflaation maltillistumisen odotetaan parantavan kysyntää.
UPM:n koko vuoden investoinnit ovat noin 950 miljoonaa euroa. Yhtiöltä on odotettu päätöstä Rotterdamin biopolttoainejalostamon rakentamisesta. Asiaan ei saatu uutta tietoa: yhtiö tyytyi toteamaan selvitystyön jatkuvan. Pesosen mukaan selvittelyssä ei ole syytä painaa jarrua. Lopullisen investointipäätöksen vuoro on myöhemmin.
Pörssiyhtiöt käyttävät nykyisin mieluusti vertailukelpoisia tai oikaistuja liiketuloslukuja. UPM:llä näitä vertailukelpoisuuteen vaikuttavia eriä oli 38 miljoonaa euroa. Siitä kuusi miljoona oli Venäjän liiketoimintojen myyntitappio. Rahoituserien vertailukelpoisuuteen vaikuttavussa erissä on 72 miljoonan euron kurssitappio Venäjän liiketoimintojen myynnistä.
Metsä Groupin pääjohtaja Ilkka Hämälä arvioi hiljattain, että Itämeren alueen puun tarjonnasta voi tulla niukkuutta uusien suurten tehtaiden takia. UPM:n Pesonen haluaa lähestyä asiaa toisesta näkökulmasta.
”Runsaassa 50 vuodessa metsän kasvu on kaksinkertaistunut noin 50 miljoonasta kuutiosta yli sataan miljoonaan kuution. Fiksuilla toimilla eli vastuullisella metsänhoidolla se voisi kasvaa vaikka 150 miljoonaan kuutioon”, Pesonen.
Pienten ja vanhojen tuotantolaitosten poistumista uusien tieltä UPM:n toimitusjohtaja pitää luonnollisena kehityksenä.
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.
