• Vain yksi iso marja-alan yritys ilmoitti Finnwatchille siirtyvänsä Reilun kaupan marjoihin

    Marjayhtiö Kiantama kertoi Finnwatchille sertifioinnin olevan etenemässä myös sen alihankintaketjussa. Muut yhtiöt eivät kertoneet käynnistäneensä prosessia.
    Thaimaalaisia mustikanpoimijoita Juvalla vuonna 2015. Marja-ala on ryvettynyt viime aikoina lukuisissa skandaaleissa. MIKKO STIG / LEHTIKUVA.
    Thaimaalaisia mustikanpoimijoita Juvalla vuonna 2015. Marja-ala on ryvettynyt viime aikoina lukuisissa skandaaleissa. MIKKO STIG / LEHTIKUVA.  
    Metsä|Marjat ja sienet
    11.6.202610:12
    STT

    Kohuissa ryvettyneen marja-alan isoista yrityksistä vain yksi on ilmoittanut kansalaisjärjestö Finnwatchille käynnistäneensä Reilun kaupan sertifiointiprosessin. Marjayhtiö Kiantaman mukaan sertifiointi on etenemässä myös sen alihankintaketjussa.

    Muut yhtiöt eivät kertoneet käynnistäneensä prosessia, vaikka jotkut ilmaisivat olevansa siitä kiinnostuneita. Marja Bothnia Berries taas sanoi suoraan, ettei se ole hankkimassa Reilu kauppa -sertifikaattia.

    Reilun kaupan merkki tuotteessa kertoo, että tuote täyttää kansainvälisesti sovitut kriteerit, jotka koskevat muun muassa työntekijöiden oikeuksia ja ympäristövastuuta.

    Marja-alan yrityksissä toimineita henkilöitä on tuomittu viime aikoina ihmiskaupasta. Kilpailu- ja kuluttajaviraston mukaan alalta on myös paljastunut kartelli.

    Viime syyskuussa Lapin käräjäoikeus tuomitsi Kiantamaa johtaneen Vernu Vasunnan kolme ja puolen vuoden vankeuteen 62:sta törkeästä ihmiskaupasta.

    Marjayhtiö Polarica Marjahankinnan entinen toimitusjohtaja Jukka Kristo tuomittiin tällä viikolla ihmiskaupasta kahden ja puolen vuoden ehdottomaan vankeusrangaistukseen.

    Lisää aiheesta
    • Polarican entinen toimitusjohtaja Jukka Kristo Lapin käräjäoikeudessa elokuussa 2025. Etualalla Kriston thaimaalainen liikekumppani. JOUNI PORSANGER / LEHTIKUVA.

      Rikokset | Marjayhtiö Polarican ex-toimitusjohtajalle ehdotonta vankeutta 78 ihmiskaupasta

    • Lapin käräjäoikeus on tuominnut marjayhtiö Kiantaman toimitusjohtajan Vernu Vasunnan. LEHTIKUVA / JOUNI PORSANGER.

      Rikokset | Marjayhtiö Kiantaman johtaja sai 3,5 vuoden vankeustuomion – marjanpoimijoille 600 000 euron korvaukset

    Luonnonmarjoja ostavista yrityksistä Kesko, S-ryhmä, Lidl Suomi ja Valio kertoivat kaikki Finnwatchille sitoutuneensa noudattamaan niin sanottua EPP-periaatetta. EPP-periaate tarkoittaa, että poimijoita Suomeen tuova yritys vastaa kaikista rekrytoinnin kustannuksista, mukaan lukien matkakuluista.

    Marjanpoimijoilta perityt matka- ja rekrytointikulut ovat johtaneet poimijoiden velkaantumiseen ja jopa pakkotyön kaltaisiin oloihin Suomessa.

    Tulevalla satokaudella EPP-periaate toteutuu S-ryhmän, Lidlin ja Valion mukaan 30-prosenttisesti. Keskon mukaan sen tavoite on, että EPP-periaate toteutuisi ensi vuonna täysimääräisesti.

    Elintarviketeollisuuden yrityksistä Saarioinen ja Arla eivät kertoneet, ovatko ne sitoutuneita EPP-periaatteen noudattamiseen.

    S-ryhmä ja Kesko kertoivat Finnwatchille, että ne ovat kertoneet tavarantoimittajille haluavansa ostaa Reilun kaupan marjoja. Lidl taas ei ollut tehnyt vastaavaa päätöstä.

    Lisää aiheesta
    • Ammattiliitot vaativat yrityksiä torjumaan marjanpoimintaan liittyvän työvoiman hyväksikäyttöä.

      Talous | ”Täysstoppi riistomarjoille” – ammattiliitot varoittavat työehtojen rapautumisesta

    • Kilpailu- ja kuluttajavirasto tarkoittaa tässä tapauksessa luonnonmarjoilla mustikkaa, puolukkaa ja lakkaa. Kuvituskuva.

      Talous | KKV paljasti suuren kartellin Suomen marja-alalla – virasto vaatii yli 9 miljoonan seuraamusmaksuja

    • Poimijoita lakkasuolla. Kuvituskuva.

      Talous | Epäilty kartelli on pahin esimerkki – lievempiinkin markkinaongelmiin pitää olla rohkeutta puuttua

    Artikkelin aiheet
    reilu kauppa
    marja-ala
    sertifiointi
    ihmiskauppa
    yritysvastuu
  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

    Siirry palveluun
  • Mainos: Nordea Private Banking
    <em id="emphasis">Hevoset ovat Johanna Riihijärvelle tärkeä vastapaino yrittäjän kiireisessä arjessa. Tallilla vietetyt hetket tarjoavat aikaa pysähtyä, kun Liikun kasvu pitää arjen vauhdikkaana. Kuva Sanni Alaraasakka.</em>

    Liikun perustaja Johanna Riihijärvi tavoitteli vapautta – vauraus seurasi perässä

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Petteri Veijonen on viettänyt jo kaksi viikkoa metsässä hankkien ruokansa luonnosta – paino pudonnut kahdeksan kiloa

      Tilaajalle
    • 2

      Metsänhoito | Hanna Vahala ja Pekka Uusitalo eivät halua metsiään viralliseen suojeluun – ”Kun me annamme kuvion olla rauhassa, niin eikö se sitten ole rauhoitettu”

      Tilaajalle
    • 3

      Metsäkoneet | Sakari Alakärppä on tukkinut ojia, joita hän on vasta vähän aikaa sitten kaivanut

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Svensk Jakt: Ruotsalaisesta ketusta löytyi erikoinen värimutaatio

    • 5

      Erä | Niko Lumio aloitti merimetsojahdin heti, kun se oli mahdollista – "Suomessa tällaiset päätökset tehdään liian myöhään”

      Tilaajalle
    • 6

      Erä | Metsästäjäliitto pilotoi kotimaista paikannuspalvelua

    • 7

      Metsäteollisuus | Versowood: Emme lähde mukaan metsänhoitoyhdistysten puukauppapaikkaan

      Tilaajalle