• IS: Tämä pihojen tuttu ahertaja voi häätää tehokkaasti jopa punkkeja

    Syy puutiaisten eli punkkien vähyydelle omassa pihapiirissä voi olla yllättävä.
    Puutiaisia eli on ollut tänä keväänä paljon liikkeellä.
    Puutiaisia eli on ollut tänä keväänä paljon liikkeellä. Kuva: Jarkko Sirkiä
    Metsä|Luonto
    10.6.202616:00
    Henna Lääveri

    Toiset pihat suorastaan kuhisevat puutiaisia eli punkkeja, toisissa niitä on tuskin lainkaan.

    Ilta-Sanomien jutun mukaan syy tälle vaihtelulle voi piillä pihan pienimmissä asukkaissa, tarkemmin sanottuna kekomuurahaisissa.

    Vaikka tutkimusnäyttöä asiasta on vähän, kertoo Luonnon­varakeskuksen erikois­tutkija Jouni Sorvari jutussa syyn olevan hyvinkin selkeä: kekomuurahaiset syövät puutiaisia.

    Etenkin jo verta imenyt punkki on iso ja kömpelö, jää se helposti kekomuurahaisten saaliiksi.

    Jutun mukaan pienet puutiaiset, jotka eivät ole imeneet verta, ovat taitavia kiipeilemään kasvustossa, eivätkä siten joudu yhtä todennäköisesti muurahaisten suihin.

    Lisää aiheesta
    • Punkkien on myös osoitettu pystyvän levittämään jänisruttoa aiheuttavaa bakteeria.

      Erä | Tutkimustieto lisää tuskaa: Punkit voivat levittää myös jänisruttoa

    Runsas määrä kekomuurahaisia ei kuitenkaan vielä takaa punkitonta pihaa. Punkkien määrä riippuu jutun mukaan paljon myös niitä kantavien eläinten määrästä.

    Sorvari muistuttaa jutussa kekomuurahaisten muistakin vaikutuksista pihapiirissä. Ne pitävät punkkien lisäksi myös muun muassa hevosmuurahaisia ja viholaisia loitolla.

    Pesät kannattaa siis jättää rauhaan.

    ”Voi olla, että jos kekomuurahaiset poistaa, voi saada hankalamman vieraan tilalle”, hän kertoo jutussa.

    IS: Tämä kotipihan asukki hävittää tehokkaasti punkkeja

    Joko sinulle tulee MT:n metsäuutiskirje? Saat ajankohtaisia juttuvinkkejä sähköpostiisi kerran viikossa tilaamalla maksuttoman metsäuutiskirjeen.

    Lisää aiheesta
    • Aurinkoisina kevätpäivinä kekomuurahaiset kerääntyvät tiiviiseen läjään kerätäkseen auringon lämpöä. Kuvassa näkyvät valkoiset kasat ovat muurahaisen munia, jotka yleensä ovat keon sisällä. Munia suurempia toukkakoteloita kutsutaan usein virheellisesti ”muurahaisenmuniksi”.

      Eläimet ja kasvit | Kekomuurahainen on metsän avainlaji – joukkovoimalla ja kemiallisella viestinnällä se ratkaisee matematiikan klassikko-ongelman

      Tilaajalle
    • Punkkien on myös osoitettu pystyvän levittämään jänisruttoa aiheuttavaa bakteeria.

      Erä | Tutkimustieto lisää tuskaa: Punkit voivat levittää myös jänisruttoa

    • Katja Bargum & Jenny Lucander: Muurahaisten ennätyskirja. Suomennos: Veera Antsalo. 40 sivua. Teos.

      Kirjallisuus | Muurahaiset voivat olla oikeita maajusseja: ne viljelevät pesissään sieniä, lannoittavat niitä ja lääkitsevät taudin iskiessä

    • Tupsukekomuurahaisten pesät voivat muodostaa superkolonioita, joissa muurahaisten polut yhdistävät jopa kymmeniä pesäkekoja toisiinsa.

      Luonto | ”Evoluutio ei ole yksi suoraviivainen polku” ‒ tutkijat löysivät Suomen muurahaisten perimästä uuden supergeenin

    Artikkelin aiheet
    kekomuurahainen
    punkki
    piha
    Luonnonvarakeskus
    Jouni Sorvari
  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

    Siirry palveluun
  • Mainos: Omalla Maalla LKV

    Loppuvuosi metsätilan myyjän kannalta: hintataso tapissa, lievä lasku alentuneen puunhinnan myötä mahdollinen

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Petteri Veijonen on viettänyt jo kaksi viikkoa metsässä hankkien ruokansa luonnosta – paino pudonnut kahdeksan kiloa

      Tilaajalle
    • 2

      Metsänhoito | Hanna Vahala ja Pekka Uusitalo eivät halua metsiään viralliseen suojeluun – ”Kun me annamme kuvion olla rauhassa, niin eikö se sitten ole rauhoitettu”

      Tilaajalle
    • 3

      Metsäkoneet | Sakari Alakärppä on tukkinut ojia, joita hän on vasta vähän aikaa sitten kaivanut

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Svensk Jakt: Ruotsalaisesta ketusta löytyi erikoinen värimutaatio

    • 5

      Erä | Niko Lumio aloitti merimetsojahdin heti, kun se oli mahdollista – "Suomessa tällaiset päätökset tehdään liian myöhään”

      Tilaajalle
    • 6

      Erä | Metsästäjäliitto pilotoi kotimaista paikannuspalvelua

    • 7

      Metsäteollisuus | Versowood: Emme lähde mukaan metsänhoitoyhdistysten puukauppapaikkaan

      Tilaajalle