
Euroopan komissio on esittänyt, että metsäkatoasetuksen toimeenpanoa lykätään isojen yritysten kohdalla vuoden 2025 loppuun ja pienten yritysten kohdalla vuoden 2026 kesäkuun loppuun.
Syynä on, että lykkääminen antaa yrityksille, jäsenmaille ja EU:n kauppakumppaneille aikaa toimia asetuksen vaatimusten mukaisesti. Metsäkatoasetus määrää, että EU-alueella myytävät tuotteet eivät saa aiheuttaa metsäkatoa. Tuotteisiin kuuluu kahvi, kaakao, palmuöljy, puu, soija, naudanliha ja kumi.
EU:n jäsenmaat hyväksyivät asetuksen lykkäämisen viime viikolla. Nyt hyväksyntä asetuksen lykkäämiselle pitää saada vielä Euroopan parlamentilta.
Parlamentti hyväksyi tänään ehdotuksen, että asia käsitellään kiireisesti marraskuun täysistunnossa. Ainakin keskustaoikeistolainen EPP ja keskustaliberaali Renew Europe aikovat kannattaa lykkäystä. Myös sosiaalidemokraatit kallistuvat lykkäyksen puolelle.
Oikeistoryhmät ovat ehdottaneet koko asetuksen perumista. Vihreät ja vasemmisto puolestaan haluaisivat saada asetuksen aikataulun mukaisesti voimaan.
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.
