
Keslan tilauskanta on kasvanut tänä vuonna merkittävästi. Kesäkuun lopussa tilauskanta oli 25,4 miljoonaa euroa, kun viime vuonna vastaavaan aikaan se oli 9,1 miljoonaa euroa.
Liikevaihto kasvoi huhti–kesäkuussa 8 prosenttia vuoden takaisesta ollen nyt 11,9 miljoonaa.
Liiketulos nousi nyt myös niukasti voitolliseksi, kun vertailukautena yhtiö teki vielä tappiota. Käyttökate on myös parantunut viime vuoden vastaavasta ajankohdasta.
Yhtiön omavaraisuusaste on taas heikentynyt 28 prosenttiin vuodentakaisesta 35,2 prosentista.
Traktorivarusteiden osalta markkinatilanne säilyi vaisuna.
Yhtiön mukaan toimintaympäristö pysyi epävarmana toisella neljänneksellä, ja Iranin kriisin vaikutukset näkyivät viiveellä siviilituotteiden tilauskertymässä.
”Siviilituoteryhmien markkinatilanteessa ei toistaiseksi ole nähty olennaista muutosta parempaan suuntaan, mutta yksittäisiä positiivisia merkkejä alkaa paikoitellen löytyä. Auto- ja teollisuusnostureissa markkina kehittyi toisella neljänneksellä myönteisesti erityisesti Suomessa, mutta Keski-Euroopan tilanne pysyi haastavana”, kertoo toimitusjohtaja Pasi Nieminen yhtiön tiedotteessa.
Traktorivarusteiden osalta markkinatilanne säilyi vaisuna. Sen sijaan Kaakkois-Aasiassa irtoharvesteripäiden kysyntä vilkastui.
Puolustustuotteilla on nyt positiivinen vaikutus yrityksen talouteen. Maaliskuussa saadun noin 17 miljoonan euron Kerberos-monitoimiperävaunutilauksen toimitukset ovat alkaneet. Tilaajana olevaa Nato-maata ei ole kerrottu julkisuuteen.
Yhtiön mukaan tilaus parantaa merkittävästi tehtaiden käyttöastetta.
Maaliskuussa saadun noin 17 miljoonan euron Kerberos-monitoimiperävaunutilauksen toimitukset ovat alkaneet.
Yhtiö on jatkanut viime vuoden lopulla käynnistettyjä toimia liiketoiminnan ja taloudellisen tilanteen parantamiseksi sekä yhtiön rakenteen arvioimiseksi
”Konkreettisina toimenpiteinä olemme jo myyneet aiemmin lakkautetun hakkurituoteryhmän tuoteoikeudet, sopineet siltarahoitusjärjestelystä ja aloittaneet traktorivarustetuoteryhmän divestointiprosessin siviilisovellusten osalta.”
Yhtiö on tuonut alkuvuonna markkinoille useita uusia tuotteita ja odottaa tuotelanseerausten jatkuvan samaan tahtiin loppuvuonna.
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.
