• Kun harjulla räjähtää, luonto kiittää – puolustusvoimien harjoittelu auttaa harvinaista lajistoa

    Puolustusvoimat toimii pääosin valtion metsissä. Metsätaloutta harjoitetaan valtaosalla näistä alueista, kartoitettujen luontoarvojen ja harjoitustoiminnan tarpeiden rajaamassa muodossa.
    Tilaajalle
    Ympäristövaatimusten tiukentuminen näkyy maanpuolustustoiminnassakin. Ympäristöluvat rajaavat muun muassa ammunnan harjoittelua.
    Ympäristövaatimusten tiukentuminen näkyy maanpuolustustoiminnassakin. Ympäristöluvat rajaavat muun muassa ammunnan harjoittelua.  Kuva: Miika Koskinen
    Metsä|Luonto
    23.11.202413:54
    Johanna Koskiahde

    Puolustusvoimien harjoitusalueet sijaitsevat suurimmaksi osaksi valtion mailla, joita hallinnoi Metsähallitus. Harjoitusalueiden metsissä tehdään metsätaloudellisia toimenpiteitä vuokralaisena toimivan Puolustusvoimien käyttötarpeet huomioiden.

    ”Puolustusvoimilla on käyttöoikeusalueita yhteensä noin 280 000 hehtaaria. Tästä on luonnonsuojelualueita 30 000 hehtaaria ja Metsähallitus Metsätalous oy:n käytössä olevaa monikäyttömetsää 250 000 hehtaaria. Rovajärven ampuma-alue kattaa kokonaisuudesta noin 110 000 hehtaaria”, kertoo aluepäällikkö Ilkka Korhonen Metsähallituksen Metsätalous oy:stä.

    ”Ympäristöluvissa on myös toimintaa rajoittavia määräyksiä, kuten ammuntojen salliminen ampumaradalla vain tiettyyn aikaan vuorokaudesta.” Tytti Martikainen

    Ympäristövaatimukset ovat lisääntyneet yhteiskunnassa yleisesti ja ne koskevat myös Puolustusvoimien toimintaa. Ympäristöluvat velvoittavat Puolustusvoimia tarkkailemaan luvitetun toiminnan vaikutuksia ympäristöön esimerkiksi säännöllisen vesinäytteenoton muodossa sekä raportoimaan tarkkailutulokset ely-keskukselle. Ampumaharjoittelua on rajoitettu meluhaittojen vuoksi.

    ”Ympäristöluvissa on myös toimintaa rajoittavia määräyksiä, kuten ammuntojen salliminen ampumaradalla vain tiettyyn aikaan vuorokaudesta tai ammuntojen kieltäminen juhlapyhinä. Luonnonsuojelua koskevia määräyksiä on muutamissa ympäristöluvissa”, kertoo sektorijohtaja Tytti Martikainen Puolustusvoimista.

    Lähes kaikilla Puolustusvoimien harjoitusalueilla metsiä on hoidettava myös palveluturvallisuuden ja käytön mukavuuden ylläpitämiseksi.
    Lähes kaikilla Puolustusvoimien harjoitusalueilla metsiä on hoidettava myös palveluturvallisuuden ja käytön mukavuuden ylläpitämiseksi.  Kuva: Sanne Katainen

    Puolustusvoimat huolehtii käytöstä poistettujen alueiden metsien kunnostamisesta myös harjoitustoiminnan päätyttyä.

    ”Pilaantuneen maan kunnostusta koskeviin määräyksiin on tullut velvoitteita vieraslajien torjunnasta ja tarkkailusta. Käytännössä tämä tarkoittaa, että kunnostettavalle alueelle ei saa tulla vieraslajien siemeniä työkoneiden tai maamassojen mukana. Kunnostamisen jälkeen alueella on tehtävä säännöllisiä tarkastuksia vieraslajien havaitsemiseksi ja tarvittaessa ryhdyttävä toimenpiteisiin niiden poistamiseksi”, selvittää Martikainen.

    Puolustusvoimilla on ISO 14001-standardin mukainen ympäristöjohtamisjärjestelmä ja sen mukaisesti joukko-osastoilla on säännöllisesti päivittyvät ympäristöohjelmat. Ympäristöasiat huomioidaan harjoitusten suunnittelussa rajaamalla esimerkiksi pohjavesialueet ulkopuolelle. Toiminta ohjeistetaan harjoituskäskyissä ja johtosäännöissä. Rakentamista ohjataan luontoasiat huomioiden.

    ”Herkkiä luontokohteita suojellaan myös omaehtoisesti, ilman viranomaismääräyksiä”, sanoo Martikainen.

    ”Harjoitustoiminta pitää alueita avoimena ja edistää paahde-elinympäristöä suosivien lajien selviytymistä. Myös maastopalot edistävät biodiversiteettiä.” Tytti Martikainen

    Puolustusvoimien toiminnalla on positiivisia vaikutuksia luontoon. Turvallisuussyistä ampuma- ja harjoitusalueiden käyttöä on rajoitettu.

    ”Tällöin luonto säilyy koskemattomana ja rakentamattomana. Vanhoja metsiä säilyy, mikä edesauttaa monimuotoisuutta. Lisäksi harjoitustoiminta pitää alueita avoimena ja edistää paahde-elinympäristöä suosivien lajien selviytymistä. Myös maastopalot edistävät biodiversiteettiä. Puolustusvoimat ottaa toiminnassaan huomioon suojelualueet ja suojellut uhanalaiset lajit”, Martikainen sanoo.

    Esimerkiksi Säkylänharjun käyttö Porin prikaatin harjoitusalueena on vaikuttanut alueen luontoarvoihin ja ylläpitänyt paahteisia elinympäristöjä. Elinympäristöjä on kunnostettu yhteistyöhankkeen puitteissa jo 90-luvulla.

    ”Lohtajalla toteutetussa Vattaja Dyyni LIFE -hankkeessa ampuma- ja harjoitusalueen toimintapaikkoja on siirretty luonnon ja ympäristön kannalta paremmille paikoille. Samalla on vakioitu kulkureittejä ja rakennettu portaita dyynien kulumisen estämiseksi. Kyseinen LIFE-hanke toteutettiin yhteistyössä Metsähallituksen ja Ympäristökeskuksen kanssa 2000-luvun alkupuolella”, Martikainen mainitsee.

    Paahdeympäristöjen kehittämistä on suunnitteilla useassa Puolustusvoimien kohteessa. Toteutus tehdään yhteistyössä Metsähallituksen kanssa.

    Normaalissa metsätalouskäytössä on varovasti arvioiden noin puolet koko pinta-alasta.

    Metsähallitus ja Puolustusvoimat tekevät tiivistä yhteistyötä metsien käytön suunnittelussa.

    ”Ympäristöluvitus kuuluu Puolustusvoimille. Metsähallitus taas on kartoittanut alueiden luontoarvot ja huolehtii siitä, että ne turvataan rajaamalla toiminta ulkopuolelle.”

    Metsätaloustoiminta vaihtelee alueittain. Varuskuntien lähiharjoitusalueita käsitellään varovasti ja ammunnan maalialueet ovat metsätalouskäytön ulkopuolella, sillä puu ei metallijäämien vuoksi kelpaa teollisuuden raaka-aineeksi. Maalialueiden suoja-alueella oleva puusto soveltuu Korhosen mukaan korkeintaan metsäenergiaksi.

    Normaalissa metsätalouskäytössä on varovasti arvioiden noin puolet koko pinta-alasta.

    ”Toisesta puolestakin pääosalla on jonkinlaista metsätaloustoimintaa, pois lukien suojelualueet. Ammunnan maalialueita lukuun ottamatta puolustusvoimien käyttöoikeusalueilla on voimassa metsälaki, ja puu on pefc-sertifioitua. Lähes kaikilla alueilla puustoa on lisäksi hoidettava palveluturvallisuuden ja käytön mukavuuden ylläpitämiseksi”, kertoo Korhonen.

    Lisää aiheesta
    • Ympäristövahinkomaksuvelvollisia ovat sellaiset kotieläintilat, joiden eläinmäärä ylittää avin ympäristöluvan rajan.

      Ympäristö | Uusi ympäristövahinkomaksu koskee ympäristöluvallisia kotieläintiloja – ”Kyllä parisatasetkin alkavat näkyä, kun niitä kertyy joka puolelta”

      Tilaajalle
    • Mallinnuskuva Kotkan CAM-tehtaasta.

      Talous | Kotkan akkumateriaalitehdas sai ympäristöluvan pikavauhtia – työllistää satoja

    • Puolustusministeri Antti Häkkäsen mukaan hankinta kasvattaa Suomen kykyä vastata nykyisiin ja tuleviin uhkiin. LEHTIKUVA / EMMI KORHONEN.

      Politiikka | Suomi hankkii säteilyyn hakeutuvia ohjuksia F-35-monitoimihävittäjiin

    • Paahderinteiden lajisto hyötyy elinympäristön avoimuudesta.

      Monimuotoisuus | Paahteisten harjumetsien harvinaisuudet hyötyvät hakkuista

    • Metsänhoito | Ammuksista riesaa metsätöille: Metsänomistaja ajoi traktorilla miinaan

      Tilaajalle
  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

    Siirry palveluun
  • Mainos: Omalla Maalla LKV

    Loppuvuosi metsätilan myyjän kannalta: hintataso tapissa, lievä lasku alentuneen puunhinnan myötä mahdollinen

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Petteri Veijonen on viettänyt jo kaksi viikkoa metsässä hankkien ruokansa luonnosta – paino pudonnut kahdeksan kiloa

      Tilaajalle
    • 2

      Metsänhoito | Hanna Vahala ja Pekka Uusitalo eivät halua metsiään viralliseen suojeluun – ”Kun me annamme kuvion olla rauhassa, niin eikö se sitten ole rauhoitettu”

      Tilaajalle
    • 3

      Metsäkoneet | Sakari Alakärppä on tukkinut ojia, joita hän on vasta vähän aikaa sitten kaivanut

      Tilaajalle
    • 4

      Erä | Niko Lumio aloitti merimetsojahdin heti, kun se oli mahdollista – "Suomessa tällaiset päätökset tehdään liian myöhään”

      Tilaajalle
    • 5

      Erä | Metsästäjäliitto pilotoi kotimaista paikannuspalvelua

    • 6

      Luonto | Svensk Jakt: Ruotsalaisesta ketusta löytyi erikoinen värimutaatio

    • 7

      Metsäteollisuus | Versowood: Emme lähde mukaan metsänhoitoyhdistysten puukauppapaikkaan

      Tilaajalle