
Maastossa lojuvat Lapin sodan aikaiset saksalaisammukset ovat yhä metsätöiden haittana. Kapteeni Mikko Inkala Jääkäriprikaatista muistelee tapausta, jossa pudasjärveläinen metsänomistaja ajoi traktorilla metsäpalstallaan olleeseen miinaan.
”Tämä tapahtui hänelle peräti kahdesti. Ensimmäisen kerran mies ajoi miinaan 1960-luvulla ja toisen kerran 2000-luvun puolella. Henkilövahinkoja ei onneksi sattunut. Puolustusvoimat kävi raivaamassa räjähteet palstalta”, Inkala kertoo.
Ammukset aiheuttavat harmaita hiuksia paitsi metsänomistajille, myös metsäammattilaisille.
”Meidän metsuri oli tekemässä leimikkoon ennakkoraivausta Sodankylän Vuotsossa, kun sahan terä särähti johonkin kovaan”, metsänhoitoyhdistys Metsä-Lapin aluevastaava Pekka Kasurinen Sodankylästä kertoo.
Tarkempi tarkastelu paljasti kuusen juurelle pinotun keon, jossa oli sodanaikaisia kranaatinheittimen ammuksia.
”Sytyttimet olivat kranaateissa paikoillaan, onneksi sahan terä ei osunut niihin.”

Inkala muistuttaa, että maastosta on toisinaan tavattu muun muassa vireessä olevia toimintakuntoisia saksalaisia hyppymiinoja, jotka ovat erittäin vaarallisia.
”Maastossa lojuva sotaromu, kuten terävät pellinkappaleet ovat vaarallisia metsästyskoirille. Itse en laskisi koiraani alueella, jossa tiedetään olevan saksalaista romua tai piikkilankaa.”
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.
