• Anni Kytömäen fiktiivisessä päiväkirjassa luonto elää mukana ihmisen iloissa ja suruissa

    Anni Kytömäki: Luontopäiväkirja. 95 sivua. Tapio.
    Anni Kytömäen Luontopäiväkirjasta ilmestyi toinen, uudistettu painos tänä vuonna.
    Anni Kytömäen Luontopäiväkirjasta ilmestyi toinen, uudistettu painos tänä vuonna. Kuva: Saara Mansikkamäki / Tapio, kuvankäsittely: Aatu Jaakkola
    Metsä|Kirjallisuus
    21.12.202223:00
    Arvio
    Suvi Jylhänlehto

    Finlandia-palkitun Anni Kytömäen Luontopäiväkirja on kaunis ja kevytlukuinen tunnelmointikirja Suomen luonnon vuodenkierrosta.

    Pidin lukemastani, mutta en ole varma, kenelle kirjaa suosittelisin. Ehkä kelle tahansa hengähdyshetkeä kaipaavalle, jolle myös hetki metsässä tekisi hyvää. Ehkä entiselle luontoharrastajalle, joka ei vaikkapa liikunnallisten rajoitteiden vuoksi enää pääse metsään.

    Mari Tuomisen kauniit kuvitukset herättävät tekstin eloon.
    Mari Tuomisen kauniit kuvitukset herättävät tekstin eloon. Kuva: Heli Virtanen / Luontopäiväkirja

    Fiktiivinen minäkertoja Kati jää hieman etäiseksi, ehkä tarkoituksella. Rivien välistä ymmärrän, että Siiri on hänen lapsensa, joka asuu vuoroviikoin isänsä Riston kanssa. Sen enempää eivät henkilöiden taustat avaudu.

    Tavallaan olisi ollut herkullista päästä syvemmälle päähenkilön mielenmaisemaan ja siihen, miten luonto häntä kannattelee eri tilanteissa.

    Vuonna 2020 Margarita-teoksellaan julkisuuteen noussut Kytömäki kirjoitti Luontopäiväkirjan alun perin jo vuonna 2016. Tänä vuonna ilmestyi uudistettu painos, johon Mari Tuominen on tehnyt herkän akvarellikuvituksen.

    Punakylkirastaan pesintä polkupyörän korissa tempaa mukaansa kuin internetin luontolive.

    Kirjan lopussa on tilaa omille muistiinpanoille ja havainnoille. Tehtävät tekevät kirjasta oppikirjamaisen.

    ”Mikä lehtipuu haluaisit ruska-aikaan mieluiten olla?” tehtävänanto kysyy.

    Onko tämä sittenkin tarkoitettu lapsille? Ehkä lapselle ja aikuiselle yhteisesti.

    Tehtävät kirjan lopussa tekevät kirjasta oppikirjamaisen.
    Tehtävät kirjan lopussa tekevät kirjasta oppikirjamaisen. Kuva: Heli Virtanen / Luontopäiväkirja

    Kesäkuu on yksi lempikuukausistani luonnossa, niin myös tässä kirjassa. Punakylkirastaan pesintä polkupyörän korissa tempaa mukaansa kuin internetin luontolive. Myös uimaretki rantakäärmeen kanssa saa vaistot valpastumaan.

    Kytömäen kuvailu on runollista ja pohdiskelevaa.

    ”Monet vieroksuvat hämärää ja kosteaa loppusyksyä. Minusta se on pehmeä ja lempeä. Toisin kuin tarmokas aurinko, usvaverho ei vaadi ihmiseltä mitään.”

    Kytömäki on koulutukseltaan luontokartoittaja. Asiantuntemus näkyy tekstissä tekemättä siitä kuitenkaan liian tietokirjamaista.

    Lisää aiheesta
    • Anni Kytömäki luuli kirjoittaneensa nopeasti unohdettavan kirjan, mutta siitä tulikin menestys – kirjatulot hän sijoitti metsien suojeluun

    • Tietokirjallisuuden Finlandia-voittaja on Marko Tikan ja Seija-Leena Nevalan teos Kielletyt leikit – Tanssin kieltämisen historia Suomessa 1888–1948.

      Vuoden 2020 Finlandia-voittajat on valittu – Tanssin kieltämisen historia oli paras tietokirja ja Margarita voitti kaunokirjallisuuden Finlandian

    • Anni Kytömäki on myös metsänomistaja.

      Finlandia-voittaja rinnasti orja- ja metsätalouden, metsäihmisten korvissa särähti – Kytömäki haluaa herättää keskustelua voimaperäisestä metsätalouden harjoittamisesta, ei kärjistää

    Kuva: Tapio / Anni Kytömäki
  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

    Siirry palveluun
  • Mainos: Omalla Maalla LKV

    Loppuvuosi metsätilan myyjän kannalta: hintataso tapissa, lievä lasku alentuneen puunhinnan myötä mahdollinen

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Petteri Veijonen on viettänyt jo kaksi viikkoa metsässä hankkien ruokansa luonnosta – paino pudonnut kahdeksan kiloa

      Tilaajalle
    • 2

      Metsänhoito | Hanna Vahala ja Pekka Uusitalo eivät halua metsiään viralliseen suojeluun – ”Kun me annamme kuvion olla rauhassa, niin eikö se sitten ole rauhoitettu”

      Tilaajalle
    • 3

      Metsäkoneet | Sakari Alakärppä on tukkinut ojia, joita hän on vasta vähän aikaa sitten kaivanut

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Svensk Jakt: Ruotsalaisesta ketusta löytyi erikoinen värimutaatio

    • 5

      Erä | Niko Lumio aloitti merimetsojahdin heti, kun se oli mahdollista – "Suomessa tällaiset päätökset tehdään liian myöhään”

      Tilaajalle
    • 6

      Erä | Metsästäjäliitto pilotoi kotimaista paikannuspalvelua

    • 7

      Metsäteollisuus | Versowood: Emme lähde mukaan metsänhoitoyhdistysten puukauppapaikkaan

      Tilaajalle
  • Lisää aiheesta Koneviestissä

    Koneviesti | Koneklassikot-kirja nyt saatavana nettikirjakaupasta

  • Koneviesti | Metsätyökoneiden historiikki