• Stora Enson johtoryhmään muutos – vastuullisuusjohtaja toisiin tehtäviin

    Stora Enson vastuullisuusjohtaja Annette Stube siirtyy muihin tehtäviin. Hän jättää paikkansa kevään 2024 aikana.
    Stora Enson johtoryhmä muuttuu.
    Stora Enson johtoryhmä muuttuu. Kuva: Pentti Vanska
    Metsä|Metsäteollisuus
    1.9.202317:30
    Joonas Immonen

    Stora Enson vastuullisuusjohtaja Annette Stube jättää paikkansa yhtiön johtoryhmän jäsenenä ja siirtyy muihin tehtäviin.

    Yhtiö tiedotti asiasta perjantaina.

    ”Haluan kiittää häntä lämpimästi ja toivottaa hänelle onnea tuleviin tehtäviinsä", sanoo Stora Enson toimitusjohtaja Annica Bresky.

    Stube kehuu tiedotteessa yhtiön ymmärrystä vastullisuudesta.

    "Haluan kiittää lämpimästi kaikkia Stora Enson lahjakkaita ja sitoutuneita ihmisiä, jotka ovat inspiroineet minua ja joiden kanssa olen saanut tehdä yhteistyötä sinä aikana kun olen ollut yhtiön palveluksessa,” Stube sanoo.

    Lisää aiheesta
    • ”Puuston määrä Suomen metsissä kasvaa edelleen. Sadan viime vuoden aikana kasvua on saatu aikaan hyvällä metsänhoidolla”, kirjoittaa Tuomas Niinistö.

      Metsäteollisuus | Riittävätkö Suomen metsien puuvarat? Osassa maakuntia hakkuut ovat määritettyjä kestävyysrajoja korkeampia

      Tilaajalle
    Artikkelin aiheet
    Stora Enso
    Annette Stube
    johtoryhmän muutos
    vastuullisuusjohtaja
  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

    Siirry palveluun
  • Mainos: Omalla Maalla LKV

    Loppuvuosi metsätilan myyjän kannalta: hintataso tapissa, lievä lasku alentuneen puunhinnan myötä mahdollinen

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Petteri Veijonen on viettänyt jo kaksi viikkoa metsässä hankkien ruokansa luonnosta – paino pudonnut kahdeksan kiloa

      Tilaajalle
    • 2

      Metsänhoito | Hanna Vahala ja Pekka Uusitalo eivät halua metsiään viralliseen suojeluun – ”Kun me annamme kuvion olla rauhassa, niin eikö se sitten ole rauhoitettu”

      Tilaajalle
    • 3

      Metsäkoneet | Sakari Alakärppä on tukkinut ojia, joita hän on vasta vähän aikaa sitten kaivanut

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Svensk Jakt: Ruotsalaisesta ketusta löytyi erikoinen värimutaatio

    • 5

      Erä | Niko Lumio aloitti merimetsojahdin heti, kun se oli mahdollista – "Suomessa tällaiset päätökset tehdään liian myöhään”

      Tilaajalle
    • 6

      Erä | Metsästäjäliitto pilotoi kotimaista paikannuspalvelua

    • 7

      Metsäteollisuus | Versowood: Emme lähde mukaan metsänhoitoyhdistysten puukauppapaikkaan

      Tilaajalle
  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Ohjaamojousitus on noussut monilla markkinoilla tärkeäksi markkinavaltiksi. Sampo Rosenlew Oy esitteli myös oman kuormatraktoreihin kehitetyn hydraulisen ohjaamojousituksen protoversion.

    Koneviesti | Metsäkoneiden toiminnallisuuksia kehitetään pienissäkin yksityiskohdissa – suomalaiset yritykset hienosäädössä vahvoilla

  • Kolumni
    Simo Jaakkola

    Koneviesti | Metsäkoneurakointi sukeltaa vakaalta pohjalta sumuun ‒ FinnMETKO 2026 antaa osviittaa alan investoinneista

  • Risutec Oy on viime vuosina panostanut myös jatkuvatoimisten istutuskoneiden kehittämiseen.

    Koneviesti | John Deere Forestry ostaa Risutec Oy:n – toiminta jatkuu Nakkilassa