Polttopuuvarkauksia tulee poliisin tietoon säännöllisesti eri puolilta maata.
Tuore tapaus on parin viikon takaa Pieksämäeltä, missä varas kävi kuormaamassa paikallisen metsänomistajan ja polttopuuyrittäjän pinosta traktorilla useita kuutiota koivurankaa.
Tekotapa viittaa siihen, että asialla ei ollut aivan tavallinen ohikulkija.
"Usein tekijä on itsekin jonkin sortin ammattilainen, jolla on omasta takaa puun kuljetukseen soveltuvaa kalustoa", rikoskomisario Esko Salo Itä-Suomen poliisista kertoo.
Valmiiksi katkottua tai halottua polttopuuta kuljetetaan pois pienemmälläkin kalustolla, kuten tapahtui äskettäin niin ikään julkisuudessa ollessa Nokian tapauksessa.
Siinä henkilöautolla liikkunut varasjoukko ryhtyi kuormaamaan valmiiksi katkottuja pöllejä henkilöauton kyytiin.
"Usein tekijä on itsekin jonkin sortin ammattilainen, jolla on omasta takaa puun kuljetukseen soveltuvaa kalustoa.”
Salon mukaan polttopuuvarkaita löytyy moneen lähtöön, mutta yleensä syyllinen löytyy läheltä.
"On syytä olettaa, että tekijän täytyy jossain määrin tuntea seutua, eli missä puuta on hakattu tai tehty pinoja. Rikosta on varmasti suunniteltu etukäteen. Tuskin on päähänpistosta kyse, kun rankapinoja lähdetään ajamaan maastosta."
Varkausrikosten selvitysprosentti ei ole Suomessa järin korkea ja polttopuuvarkauksien kohdalla tutkinta tyssää usein jo alkumetreillä.
"Asuntomurtojen kohdalla rikoksen tekoaika on helppo haarukoida, mutta puupinolla käynti huomataan vasta pidemmän ajan kuluttua, jolloin selvitystyö vaikeutuu merkittävästi. Tekopaikka on usein syrjässä, eikä silminnäkijöitä tahdo löytyä.”
Rikoksen selvitystä vaikeuttaa myös se, että anastetun omaisuuden tunnistaminen on vaikeaa ellei peräti mahdotonta.
”Jos joku tulee kauppaamaan maastopyörää, jonka valmistenumero on viilattu pois, pitäisi ostajalla jo herätä kiinnostus tavaran alkuperään. Varastettua polttopuuta on lähes mahdoton tunnistaa."
Salo epäilee, että varastettua polttopuuta voi päätyä myyntiin netin kauppapaikkojen kautta, koska kukaan tuskin kysyy puun alkuperää.
"Varastetuksi tavaraksi polttopuuta on melko helppoa muuttaa rahaksi."
Vaikka varkauteen syyllistyneestä olisi varteenotettava epäily, tutkinta tyssää usein näytön puutteeseen. Akaalaisen metsänomistajan tapauksessa riistakamera johti varkaiden jäljille ja lopulta tuomioon.
"Ihmettelin, kun halkopinosta oli vajunut puita. Onneksi vieressä oli riistakamera, johon pinolla käyneet varkaat olivat tallentuneet", eläkkeellä oleva metsänomistaja Ilpo Tapala kertoo.
Kameran muistikortilta paljastui neljä naapurikylän miestä, jotka mättivät metrisiä sekahalkoja Tapalan pinosta peräkärryyn kuin omiaan. Varkaat olivat liikkeellä kahtena päivänä keskellä päivää. Kun poliisi ehti varkaiden talolle, puista oli ehditty polttaa jo melkoinen osa. Aikanaan varkaat saivat teoistaan tuomion.
”Onneksi vieressä oli riistakamera, johon pinolla käyneet varkaat olivat tallentuneet.”
Esko Salo ei näe estettä kameroiden asettamiselle kuvaamaan puupinoa, kunhan kamera ei kuvaa vieraaseen pihaan.
"Tallennekuva helpottaa poliisin tutkintaa ja se voi olla oikeudessa myös vahva näyttö", Salo sanoo.
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.
