• Investoinnit eivät auttaneet − pelletin tuotanto väheni

    Metsäteollisuuden tuotannon supistuminen vähensi puupellettien valmistuksessa käytettävän raaka-aineen tarjontaa.
    Pelletin tuotanto jäi viime vuonna edellisvuotista pienemmäksi.
    Pelletin tuotanto jäi viime vuonna edellisvuotista pienemmäksi. Kuva: Petteri Kivimäki
    Metsä|Energia
    21.3.202410:00
    Jarmo Palokallio

    Puupellettien tuotanto jäi viime vuonna edellisvuotista pienemmäksi. Myös pellettien tuonti ja vienti vähenivät edellisvuodesta, kertoo Luonnonvarakeskus.

    ”Kotimainen pellettituotanto ei kasvanut investoinneista huolimatta. Metsäteollisuuden tuotannon supistuminen vähensi puupellettien valmistuksessa käytettävän sahanpurun, kutterinlastun ja muun kuorettoman sivutuote- ja tähdepuun tarjontaa”, kertoo Luken yliaktuaari Markus Toikka.

    Pellettien merkitys suomalaisessa energiantuotannossa on pysynyt vähäisenä. Ne ovat kattaneet puuenergian kokonaiskulutuksesta vain muutamia prosentteja.

    Puupellettejä valmistettiin Suomessa 354 000 tonnia viime vuonna. Edellisvuodesta tuotanto putosi pari prosenttia.

    Myös puupellettien tuonti väheni edellisestä vuodesta. Pellettejä tuotiin Suomeen Tullin tietojen mukaan 138 000 tonnia. Määrä väheni edellisvuodesta yli neljänneksen.

    Puupellettien vienti loppui lähes kokonaan ja jäi 500 tonniin. Se väheni 97 prosenttia edeltävästä vuodesta.

    Kyseessä on tilastohistorian pienin vientimäärä.

    Pelletin vienti on laskenut jo pitkään. Vielä vuonna 2010 suurin osa pellettituotannosta meni vientiin.

    Pääosan pelleteistä ohjautuu lämpö- ja voimalaitoksille sekä suurkiinteistöille. Niille toimitettujen pellettien määrä oli 262 000 tonnia viime vuonna.

    Kotitalouksien ja maatalouden käyttöön pellettejä toimitettiin 44 000 tonnia.

    Lisää aiheesta
    • Haminassa tuotetaan kaukolämpöä puuenergialla. Kaukolämpöasentaja Kalle Purho poistaa kuonaa kattilasta.

      Ympäristö | Hamina luottaa puuenergiaan, Kemi luopuu turpeesta – päästöistään eroon pyrkiviä kuntia on pian sata

      Tilaajalle
    • Risto Kontturi on hankkinut pellettiä piensäkeissä omakotitaloonsa Nurmijärvelle talven varalle. Hinta on noussut yli kaksinkertaiseksi aiemmasta. Autolla ei irtopellettiä enää toimiteta ja suursäkit ovat toistaiseksi loppuneet.

      Energia | Pellettilämmittäjä joutuu haalimaan säkkejä, hinta noussut tuplaksi: ”Eniten huolettaa, saako kohta enää pellettejä mistään”

      Tilaajalle
    • Mäntsälän Ylikartanolla pellettipula pääsi yllättämään. Simo Luoto tarkastelee Liettuasta tullutta viimeisintä pellettierää. "Vaikuttaa hieman pehmeämmältä kuin kotimaiset pelletit. Pehmeä pelletti saattaa murentua kuljettimeen ja aiheuttaa toimintahäiriöitä."

      Metsäenergia | ”Tämän lämmityskauden pelletit on varattu sopimusasiakkaille” – pelletin hinta on niukkuudesta ja tuotantokustannuksista johtuen noussut jyrkästi

  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

    Siirry palveluun
  • Mainos: Omalla Maalla LKV

    Loppuvuosi metsätilan myyjän kannalta: hintataso tapissa, lievä lasku alentuneen puunhinnan myötä mahdollinen

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Petteri Veijonen on viettänyt jo kaksi viikkoa metsässä hankkien ruokansa luonnosta – paino pudonnut kahdeksan kiloa

      Tilaajalle
    • 2

      Metsänhoito | Hanna Vahala ja Pekka Uusitalo eivät halua metsiään viralliseen suojeluun – ”Kun me annamme kuvion olla rauhassa, niin eikö se sitten ole rauhoitettu”

      Tilaajalle
    • 3

      Metsäkoneet | Sakari Alakärppä on tukkinut ojia, joita hän on vasta vähän aikaa sitten kaivanut

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Svensk Jakt: Ruotsalaisesta ketusta löytyi erikoinen värimutaatio

    • 5

      Erä | Niko Lumio aloitti merimetsojahdin heti, kun se oli mahdollista – "Suomessa tällaiset päätökset tehdään liian myöhään”

      Tilaajalle
    • 6

      Erä | Metsästäjäliitto pilotoi kotimaista paikannuspalvelua

    • 7

      Metsäteollisuus | Versowood: Emme lähde mukaan metsänhoitoyhdistysten puukauppapaikkaan

      Tilaajalle
  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Volter Oy on Heizomatin uusi maahantuoja. Yhteistyötä on tehty aiemminkin. Kuva Heizomatin osastolta Agritechnicasta, missä esiteltiin teollisuuslaitokseen sopivaa pakkausmateriaalien polttamiseen perustuvaa lämmöntuotantoa.

    Koneviesti | Kattilavalmistaja Heizomat:n edustus Suomessa Volter Oy:lle

  • AlfaFlamen 1 000 kW:n biouuni on sijoitettu konttiin. Uunia käytetään kasvihuoneiden ja kuivaamon lämmönlähteenä. Uunin tuottama ilma johdetaan 1000 mm kanavia pitkin joko kasvihuoneeseen tai kuivaamoon. Hake syötetään erillisestä siilosta ruuvin avulla uuniin.

    Koneviesti | Biolämpökontti viljankuivaamon ja kasvihuoneiden lämmönlähteenä – kustannusten jakautuminen lyhentää takaisinmaksuaikaa

    Tilaajalle
  • OptiGrid-järjestelmä skaalautuu eri kohteisiin.

    Koneviesti | Avant Powerilta mikroverkkojärjestelmä – uuden tutkimushankkeen tavoitteena on yhdistää uusiutuvan energian tuotanto yhdeksi kokonaisuudeksi