• Saksalainen Rettenmeier osti Zieglerin jättisahan

    Rettenmeier nousee yrityskaupalla Euroopan kolmanneksi suurten sahayhtiöiden listalla.
    Tilaajalle
    Rettenmeier aikoo olla aktiivinen vielä myynnissä olevien kolmen sahan ostoneuvotteluissa. Sahoista kaksi on Ruotsissa ja yksi Romaniassa.
    Rettenmeier aikoo olla aktiivinen vielä myynnissä olevien kolmen sahan ostoneuvotteluissa. Sahoista kaksi on Ruotsissa ja yksi Romaniassa. Kuva: Kari Salonen
    Metsä|Metsäteollisuus
    31.1.202516:30
    Sami Suojanen

    Sahakonserni Zieglerin maksukyvyttömyysselvittäjän tiukka aikataulu piti. Zieglerin Plösbergin pääkonttorin ja sen yhteydessä olevien sahan sekä muiden tytäryhtiöiden kauppasopimukset allekirjoitettiin tammikuun viimeisenä päivänä, kertoo verkkojulkaisu Timber Online.

    Uusi omistaja on saksalainen Rettenmeier-konserni. Yrityskaupan ansiosta Rettenmeieristä tulee Euroopan kolmanneksi suurin sahakonserni noin 3,1 miljoonaan kuutiometrin havusahatavaratuotannolla vuodessa.

    Suurin on Binderholz 4,5 miljoonalla kuutiolla ja toisena Stora Enso noin 4,1 miljoonalla kuutiolla vuodessa.

    Rettenmeierin toimitusjohtaja Stephan Lang perusteli kauppaa ennen kaikkea laadukkaan raaka-aineen riittävän suurella saatavuudella.

    Lang kertoo miettineensä Euroopan suurimpiin kuuluvan sahan hankintaa perusteellisesti. Hän uskoo löytäneensä järjestelyn, jolla yhtiö pystyy jatkamaan toimintaansa menestyksekkäästi.

    Nyt kaupatulla Plösbergin tontilla on toiminut saha vuodesta 1948. Vuosien varrella tontille on asennettu viisi sahalinjaa, joilla on sahattu jopa 2,2 miljoonaa kuutiometriä tukkia vuodessa.

    Lang toteaa Timber Onlinen jutussa, että uudella omistajalla ei ole tarkoitus ajaa sahaa yhtä suurella volyymilla.

    ”Meillä on paljon työtä tehtävänä saadaksemme yrityksen takaisin raiteilleen", Lang toteaa.

    Kauppasopimukset vaativat vielä kilpailuviranomaisten hyväksynnän.

    Talousvaikeuksiin ajautuneeseen Ziegler-konserniin on kuulunut kolme muutakin sahaa. Rettenmeier aikoo tehdä tarjouksen myös niistä.

    ”Maksukyvyttömyysselvittäjä tuntee meidät nyt. Uskomme, että onnistuneet neuvottelut ovat antaneet meille hyvät edellytykset ostaa lisää sahoja”, Lang toteaa Timber Onlinen haastattelussa.

    Kolmesta jäljellä olevasta sahasta kaksi on Ruotsissa ja yksi Romaniassa. Niiden yhteenlaskettu kapasiteetti on noin 990 000 kuutiota sahatavaraa vuodessa.

    Timber Onlinen juttu on tässä. Se on maksumuurin takana.

    Lisää aiheesta
    • Rakentamisen näivettyminen koitui voimakkaasti laajentuneen Zieglerin sahayhtiön kohtaloksi.

      Metsäteollisuus | Timber Online: Zieglerin jättisahalle tulossa uusi omistaja hyvin pian

      Tilaajalle
    • Selvitystilaan ajautuneen Ziegler-ryhmän Baijerin Plösbergissä Nürnbergin koillispuolella sijaitsevalle sahalle ja muille tuotantolaitoksille etsitään ostajia.

      Metsäteollisuus | Rakennusalan heikko kysyntä kaatoi sahajätti Zieglerin − kohtalokkaan syöksykierteen käynnistäjä löytyy kuitenkin luonnosta

      Tilaajalle
    • Ziegler Group laajensi viime vuosina ostamalla sahoja muun muassa Ruotsista. Kuvituskuva.

      Metsäteollisuus | Sahajättiläinen ajautui maksukyvyttömäksi Saksassa

      Tilaajalle
    Artikkelin aiheet
    Rettenmeier
    Ziegler
    yrityskauppa
    sahateollisuus
    Plösberg
  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

    Siirry palveluun
  • Mainos: Omalla Maalla LKV

    Loppuvuosi metsätilan myyjän kannalta: hintataso tapissa, lievä lasku alentuneen puunhinnan myötä mahdollinen

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Petteri Veijonen on viettänyt jo kaksi viikkoa metsässä hankkien ruokansa luonnosta – paino pudonnut kahdeksan kiloa

      Tilaajalle
    • 2

      Metsänhoito | Hanna Vahala ja Pekka Uusitalo eivät halua metsiään viralliseen suojeluun – ”Kun me annamme kuvion olla rauhassa, niin eikö se sitten ole rauhoitettu”

      Tilaajalle
    • 3

      Metsäkoneet | Sakari Alakärppä on tukkinut ojia, joita hän on vasta vähän aikaa sitten kaivanut

      Tilaajalle
    • 4

      Erä | Niko Lumio aloitti merimetsojahdin heti, kun se oli mahdollista – "Suomessa tällaiset päätökset tehdään liian myöhään”

      Tilaajalle
    • 5

      Erä | Metsästäjäliitto pilotoi kotimaista paikannuspalvelua

    • 6

      Luonto | Svensk Jakt: Ruotsalaisesta ketusta löytyi erikoinen värimutaatio

    • 7

      Metsäteollisuus | Versowood: Emme lähde mukaan metsänhoitoyhdistysten puukauppapaikkaan

      Tilaajalle
  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Ohjaamojousitus on noussut monilla markkinoilla tärkeäksi markkinavaltiksi. Sampo Rosenlew Oy esitteli myös oman kuormatraktoreihin kehitetyn hydraulisen ohjaamojousituksen protoversion.

    Koneviesti | Metsäkoneiden toiminnallisuuksia kehitetään pienissäkin yksityiskohdissa – suomalaiset yritykset hienosäädössä vahvoilla

  • Kolumni
    Simo Jaakkola

    Koneviesti | Metsäkoneurakointi sukeltaa vakaalta pohjalta sumuun ‒ FinnMETKO 2026 antaa osviittaa alan investoinneista

  • Risutec Oy on viime vuosina panostanut myös jatkuvatoimisten istutuskoneiden kehittämiseen.

    Koneviesti | John Deere Forestry ostaa Risutec Oy:n – toiminta jatkuu Nakkilassa